Hänen pyhyytensä paavi Pius X oli sinä päivänä pitänyt salaisen
konsistorionkokouksen Vatikaanin apostolisessa palatsissa
ilmoittaakseen viidentoista uuden kardinaalin nimityksestä kirkolle.
»Kunnianarvoisat veljet», sanoi hän, »tänään me suomme Rooman purppuran
kunnian viidelletoista miehelle, joista puhuimme kruunauksemme
vuosipäivänä.»
Kun kardinaali oli lukenut noiden pappien nimet ja arvonimet, lisäsi
paavi:
»Mitä te siitä arvelette, kunnianarvoisat veljet?»
Mutta odottamatta vastausta hän jatkoi:
»Siitä syystä, Kaikkivaltiaan Jumalan antamalla vallalla sekä
pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin antamalla vallalla ja omalla
vallallamme me täten nimitämme ja määräämme kardinaaleiksi nämä
viisitoista hurskasta miestä, jotka hartaasti ja viisaasti ovat
palvelleet kirkkoa ja apostolista istuinta.»
Paavin puhe, jonka hän piti latinaksi, käsitteli kysymystä maallisesta
vallasta. Oli niitä, jotka olivat yhtä mieltä kanonistien kanssa siitä,
että paavilla oli molempien miekkojen valta, henkisen ja maallisen
miekan, Kristuksen omien sanojen nojalla, jotka kuuluvat: »Minä annan
sinulle avaimet.» Toiselta puolen oli niitä, jotka olivat samaa mieltä
kuin aikaisemmat paavit, että pyhän hallinnon ei mitenkään pitäisi
hankkia itselleen valtaa ajallisissa asioissa. Toiset väittivät,
että paavin oli mahdoton luopua vallastaan ilman pyhän kollegion,
papiston ja hengellisten seurakuntain yksimielistä suostumusta, he
näet sanoivat, että paavi oli kirkon maallisen vallan hoitaja eikä
omistaja ja että hän ei koskaan voinut päästä valastaan, joka sitoi
hänet apostolisen istuimen vartiaksi, eikä luopua vallastaan. Toiset
taas olivat sitä mieltä, ettei paavi ollut kardinaaliensa ja papiston
alamainen eikä voinut alistua heidän tahtonsa alaiseksi eikä ollut
millään valalla sidottu heihin ja että koska kirkon maallinen valta
oli lakannut, paavi ei voi luopua sellaisesta, mitä hän ei koskaan ole
omistanut.
»Kunnianarvoisat veljet», jatkoi paavi, »koska olemme tottuneet
ilmaisemaan ilomme ja huolemme, emme voi olla mainitsematta tätä
seikkaa, varsinkin nyt, kun ne vaikeudet ja vaarat, jotka asettuvat
paavin maallista valtaa vastaan, alituisesti tulevat näkyviin, nyt, kun
on välttämättömämpää kuin koskaan seisoa järkähtämättömästi Jumalan ja
Cæsarin välillä, minkä puolesta marttyyrit ovat vuodattaneet verensä ja
kun on selvää, että paavin maallinen valta ei voi saavuttaa täydellistä
riippumattomuutta, ellei se ulotu koko maailmaan eikä yksistään Roomaan.
»Kunnianarvoisat veljet, me pyydämme teitä miettimään näitä sanoja:
'Joka on suuri teidän seurassanne, hän olkoon teidän palvelijanne'
ja tarkoin punnitsemaan sitä ääretöntä taakkaa, jonka tuo uusi dogmi
paavin erehtymättömyydestä on laskenut paavin herruudelle. Herran
palvelijat ovat ihmisiä eikä enkeleitä, ja eikö kirkon menestystä uhkaa
mitä suurin vaara siinä, että syntinen, erehtyväinen mies koettaa
kantaa maailman vallan taakkaa, jossa taivaallinen johto ei häntä
vartioi?
»Mutta oi, kuinka onnellisia me olemme katolisessa uskossamme, veljeni,
ja siinä varmuudessa, että Jumala tahtoo pelastaa palvelijansa,
ei kruunun loistolla, vaan ristin nöyryydellä! Ja oi Rooma, mikä
kunnia on varattu sinulle, sinä kaupunkien äiti, kun pyhä kirkko
ilman maallisia armeijoja on saavuttanut vallan koko maailmassa ja
hallitsee sitä pyhässä tuomiokirkossamme, johon nuo kalliit sanat ovat
piirretyt: 'Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle tahdon minä rakentaa
seurakuntani, eikä helvetin porttien pidä häntä voittaman'.»
Kun puhe oli lopussa, tunsi jokainen, että tuntemattomasta syystä
paavin sotatorvi ei kajahtanut yhtä kovaa enää kuin kruunauksen
vuosipäivänä. Ja pyhä isä tiesi, että paavi, joka aikoi luopua
maallisen vallan vaatimuksista, oli kohtaava paljon suurempia
vaikeuksia omassa lähimmässä ympäristössään kuin maailman laajassa
valtakunnassa.
Mutta kuitenkin lausuttiin samat kohteliaisuudet ja onnittelut, samat
Vatikaanin kumarrukset kumarrettiin, tavalliset Vatikaanin hymyt
hymyiltiin ja kardinaalit palasivat asuntoihinsa juomaan uusien
toveriensa maljan ja vastaanottamaan korkealle pyrkivien ystävien
runollisia tervehdyksiä.
Paavi meni huoneeseensa ajattelemaan ja rukoilemaan.