Ensimmäisessä postissa aamulla »Sisar Angelica» sai kirjeen Davido
Rossilta.
»Rakkaani! — Kirjeesi saapui onnellisesti ja tuotti minulle suurta
iloa ja ehkä hiukan suruakin. Paitsi sitä tuskaa, jota aina tunnen
ajatellessani kansaraukkaani, olin hiukan alakuloinen lukiessani
jotain rivien välistä. Teeskenteletkö sinä onnentunnetta minun
rohkeuttani ylläpitääksesi ja estääksesi minua syöksymästä sinun
luoksesi huolimatta kaikesta? Kerran sinä olet tuleva onnelliseksi,
armaani. Silloin saan taas kuulla hopeanheleän naurusi niinkuin tuona
suloisena päivänä Campagnalla. Odotahan vain! Me olemme nuoria vielä,
ja elämä on edessämme.
Rukoile puolestani, oma sydämeni, että kätteni työ onnistuisi.
Olen työssä yöt ja päivät. Kokouksia, toimikuntia, kirjeenvaihtoa
lakkaamatta. Suuria suunnitteluja on tekeillä, armas, ja kohta saat
kuulla kaikki. Olen ylpeä, että arvostelin oikein sinun luonteesi
siveellistä voimaa ja että on mahdollista sanoa sinulle kaikki.
Olemme määränneet keskustoimikunnan ja järjestäneet yhdistyksemme.
Kaikki ovat yhtä mieltä minun kanssani siitä, että yhteistoiminta on
välttämätön. Eurooppa näyttää olevan kypsynyt täydelliseen muutokseen,
mutta ensimmäinen suuri työ on toimitettava Roomassa. Minä saan
kehoituksia kaikkialta. Kansojen veljellinen yhdistyminen jatkuu
jatkumistaan. Voima, joka on suurempi raakuuden voimaa, leviää yli
maailman.
Toisaalta lukemattomat miehet, jotka elävät ristiriidasta, koettavat
tukahduttaa luonnon ja Jumalan äänen. Kirkkokin koettaa jakaa
ihmiskuntaa. Kirjeestäsi päättäen sitä koetetaan tehdä taas Roomassa.
Se on vaarallista. Pappi-raukkoja kiusataan molemmilta puolin.
Toisaalta vallanpitäjät vaativat heitä puoltamaan heidän valtaansa,
olkoonpa se kuinka huono tahansa, ja toisaalta kirkko vaatii heitä
puoltamaan sen ajallisia oikeuksia. Liitän tähän julistuksen papeille.
Ehkä saat vanhan Albert Pellegrinon sen painattajaksi ja levittäjäksi,
kuten edelliselläkin kerralla. Jumala suokoon, että siitä olisi apua!
Bruno-raukka! Olet epäilemättä oikeassa otaksuessasi, että häntä
kiusataan, jotta hänet saataisiin pettämään minut. En ole huolissani
ainoastaan itseni tähden. Minulle olisi ikuinen suru, jos hänen
mielensä tulisi myrkytetyksi. Koska Charles Minghelli on vankilassa
vangiksi puettuna, voi mitä tahansa tapahtua. Kun se mies tuli
luokseni tultuaan erotetuksi Lontoosta, pyysi hän apua murhatakseen
paronin. Minä epäsin, ja hän liittyi vastapuolueeseen. Salainen
tuomioistuin, jossa asioita valmistetaan julkista käsittelyä
varten, on pirullinen laitos, julmuuden ja vääryyden pesä. Se on
hävitetty melkein kaikista sivistysmaista, mutta kauniin Italiamme
tuomioistuimet ja vankilat ovat yhä vieläkin salavehkeiden
pesäpaikkoja, missä avuttomia, kurjia olentoja peloitetaan jos
jollakin tavalla kaikenlaisten apumiesten välityksellä, jotka ovat
valmiit vaikka mihin. Vanki ei ole ihminen enää, vaan välittäjä,
jonka tehtävänä on syyttää toisia. Hänen sielunsa turmellaan, hänen
petoksestaan maksetaan. Käy itse tapaamassa Brunoa, jos mahdollista,
ja pelasta hänet omalta itseltään ja noilta ihmisiltä, joiden ainoana
toimena elämässä on saada varmuus rikoksista.
Ja nyt tahtoisin puhua ystävästäsi. Lohduta häntä. Tyttö-raukka ei ole
sen syyllisempi kuin jos veturi olisi ajanut hänen ylitsensä tai villi
peto syössyt hänen kimppuunsa häkistään. Älköön hän kiusatko itseään
enää. Se ei ole oikein, se ei ole hyvin. Ruumiimme ei ole ainoa osa
meissä, joka on taudille altis, sinun täytyy pelastaa hänen sielunsa
taudin uhalta.
Mitä siihen tulee, pitäisikö hänen kertoa siitä miehelleen, on
minulla siitä varma mielipiteeni. Kaikella muotoa hänen tulee se
tehdä. Omantunnon tuomioistuimen edessä synti ei ole ainoastaan itse
teossa. Sellainen teko on annettu anteeksi olipa se sitten salainen
tai julkinen. Jumala antoi sen anteeksi Davidille. Kristus antoi sen
anteeksi Jerusalemin vaimolle. Mutta salaaminen, valehteleminen ja
kaksikielisyys, sitä ei voi antaa anteeksi ennenkuin se on tunnustettu.
Toinen seikka, jota sinun puhdas mielesi, armas, ei ole tullut
ajatelleeksi. Se toinen mies on olemassa. Ajattele mikä valta hänellä
on ystävääsi. Jos hän kaikesta huolimatta vielä tahtoo omistaa tytön,
hän voi peloittaa häntä ja uhata ilmaista kaiken hänen miehelleen.
Tämä voi saattaa vaimo-paran onnettomaksi ja aikaa myöten vaimon tahto
ehkä murtuu ja hän voi ehkä alistuakin. Taikka sitten tuo mies voi
todellakin kertoa kaiken hänen miehelleen loukatakseen ja murhatakseen
molempien onnen. _Miten käy vaimolle silloin? Uskooko hänen miehensä
häntä silloin enää?_
Noiden vaarojen välttämiseksi on hänen parasta puhua heti. Luottakoon
hän miehensä rakkauteen ja kertokoon hänelle kaikki. Jos mies on oikea
mies, niin hän ajattelee: »Ainoastaan hänen puhtautensa on pakottanut
hänet kertomaan», ja mies rakastaa häntä enemmän kuin ennen. Hän ehkä
tuntee hetken tuskaa. Jokainen mies tahtoo mielellään uskoa, että
hänen poimimansa kukka on tahraton. Mutta hänen parempi luontonsa on
voittava hänen turhamaisuutensa ja hän on sanova: »Vaimoni rakastaa
minua, minä rakastan häntä, hän on viaton, ja jos joku isku on häntä
kohtaava, täytyy sen ensin kohdata minua.»
Tervehdykseni sinulle, rakkaani. Ystäväsi on varmaan todellinen
nainen, ja olit oikeassa kohdellessasi häntä hellästi. Mutta olit
myöskin oikeassa ollessasi ankara ja antaessasi hänen kulkea
kiirastulen läpi. Näin hyvät naiset aina menettelevät toisia naisia
kohtaan. Se on jonkinmoinen todistus heidän puhtaudestaan ja se on
myöskin heidän vahva turvansa, vaikka ajattelemattomat voivat puhua
toisin. Minä rakastan sinua ankaruutesi tähden tuota vääryyttä
kärsinyttä kyyhkysparkaa kohtaan, armaani, juuri yhtä paljon kuin
rakastan sinua hellyytesi tähden. Se on todistuksena minulle, kuinka
oikein arvostelin sielusi ylevyyttä, sen puhtautta ja henkesi tulta
sekä sydämesi kultaa. Kunnes tapaamme jälleen, oma armaani.