Sitten hän soitti kelloa ja sanoi, ojentaessaan kirjeen rouva
Penfoldille: »Aion mennä Wyndward Halliin huomenna, mutta minulla ei
ole pukua.»
Rouva Penfold nosti tapansa mukaan kätensä ylös.
»Kartanoon, neiti Stella, huomenna! Herrainen aika, mitäs nyt teemme?»
Sitten hän vilkaisi nojatuoliin päin ja viittasi Stellalle, että tämä
tulisi ulos huoneesta. »Tulkaa yläkertaan, katsotaan siellä, mitä
saamme aikaan. Kartanoon! Ajatella nyt sitä!»
Stella istui tuolilla ja katseli hymyillen, kun hänen pukuvarastoaan
myllerrettiin ja katsastettiin. Vaikka se sisälsikin kaikkea, mitä
Stella todennäköisesti tarvitsisi arkioloissa, ei rouva Penfold,
järjestäessään neidon vaatteita heti tämän saavuttua, ollut ottanut
huomioon niin suurenmoista tapahtumaa kuin kutsua päivällisille
kartanoon. Levitettyään puvun toisensa jälkeen ja laskettuaan ne kaikki
jälleen päätään pudistellen käsistään otti emännöitsijä vihdoin esille
kerman värisen silkkipuvun.
»Se on soma», virkahti Stella.
»Mutta sehän on vain japanilaista silkkiä!» valitti rouva Penfold.
»Minun mielestäni se kelpaa», huomautti Stella; »pitsit ovat kunnossa,
eivätkö olekin?»
»Pitsit?» sanoi rouva Penfold miettivästi; sitten hänen kasvonsa
kirkastuivat. »Odottakaapa hetkinen!» huudahti hän. Heittäen puvun
käsistään hän kiiruhti ulos huoneesta, palaten vähän ajan kuluttua
muassaan pieni lipas. »Kun puhuimme pitseistä, johtui mieleeni, että
minulla on niitä säästössä. Ne ovat äitini tekemät — en tiedä, ovatko
ne hyviä.» Puhuessaan hän aukaisi lippaan ja nosti sieltä joitakuita
pitsirullia.
Stella hypähti seisoalleen, ja häneltä pääsi pieni naisellisen
ihastuksen huudahdus. »Kas, nehän ovat virkattuja!»
»Virkattuja, niinkö, neiti? En tiedä. Ovatko ne sitten hyviä?»
»Hyviä!» huudahti Stella, »ne ovat kauneita, viehättäviä, taivaallisia.
Lainaatteko ne minulle?»
»En, annan ne teille, jos suvaitsette ottaa ne vastaan, neiti Stella»,
selitti kelpo nainen, ylväästi hymyillen.
»Ei, ei; ei millään ehdolla, mutta mielelläni niitä käytän, jos
siihen suostutte», vastasi Stella, ottaen pitkän pitsin ja kiertäen
sen kaulaansa. »Oi, kuinka se on kaunis! Se tekisi halvimmankin puvun
komeannäköiseksi! Pidän sitä kyllä hyvin varovasti, varmasti pidänkin.»
»Mitä joutavia, rakas neiti Stella! Onpa hauska, että tulin
ajatelleeksi niitä. Ja nyt tarvitsette hansikkaat — malttakaapa
kun katson — kas niin, teillä on kerman väriset; ne sopivat puvun
kanssa yhteen, eikö totta? Menkää te nyt alas, ja minä tarkastan
vaatekappaleet ja kiinnitän pitsit. Kartanoon! Olen niin hyvilläni,
neiti Stella.»
»Niinkö?» sanoi Stella vienosti, mennen alakertaan. »Mutta minä en
tiedä, olenko hyvilläni vai pahoillani!»