Nuorukainen osoitti kelloa, joka naksutteli juhlallisesti alustallaan.
»Kello on kymmenen, äiti», hän huomautti hymyilen?
»Kas vain, niinpä onkin», myönsi kreivitär.
Leycester seisoi jonkun aikaa, katsellen häntä ja tuntien nuoren miehen
poikamaista ylpeyttä äitinsä kauneuden johdosta, kumartui sitten,
painoi huulensa hänen poskelleen ja poistui huoneesta.
Kreivitär katsoi hänen jälkeensä, hellä kiilto silmissään.
Kukapa voisi olla rakastamatta häntä? — hän kuiskasi itsekseen.
Hyräillen säveltä tuoreimmasta oopperasta juoksi Leycester keveästi
ylös portaita yläkerran käytävään; mutta kun hän saapui käytävän
toiseen päähän ja koputti eräälle ovelle, kuoli hilpeä sävel hänen
huuliltaan. Matala ääni virkkoi: »Sisälle!» Hän aukaisi oven varovasti
ja meni huoneeseen. Kamari oli pieni, mutta kalusto oli upea,
jokseenkin omituista tyyliä. Heti sisään astuessaan olisi vieras pannut
merkille kaikkialla vallitsevat pehmeät, miellyttävät värit. Koko
huoneessa ei ollut ainoatakaan räikeän väristä kohtaa; lattiamatto ja
verhot, kalusto, itse taulutkin, kaikki olivat rauhallisen värisiä,
niin että ne eivät voineet väsyttää silmää eivätkä rasittaa hermoja.
Paksu persialainen matto vaimensi askelten äänen, takan hehkua lievitti
läpikuultava kaihdin, ja huonetta valaisi vain lamppu, joka oli
hopeaketjulla ripustettu kattoon ja jota verhosi paksu varjostin.
Ikkunan ääreen sijoitetulla sohvalla lepäsi nuori neito. Kun Leycester
astui sisään, kohosi hän puoleksi istualleen ja käänsi tulijaa kohti
kalpeat, mutta kauniit kasvonsa, hymyillen odottavasti. »Sinäkö siellä,
Leycester?» hän virkkoi. »Tiesin sinun tulevan.»
Nuori mies meni hänen luokseen ja suuteli häntä. Hän kiersi
käsivartensa Leycesterin kaulaan, painoi kasvonsa veljen poskea vasten
ja katseli häntä ihailevan rakastavasti. »Kuinka kuuma sinulla onkaan!
Onko siellä alhaalla tukahduttavaa?»
»Kamalasti», vastasi Leycester, istuutuen hänen viereensä ja pistäen
kädet taskuihin. »Siellä ei tunne ilman henkäystäkään; ja jos siellä
vähänkin tuulahtaisi, niin vallanpitäjä kyllä huolehtisi kaikkien
reikien sulkemisesta. Tämä huone on suloisen vilpoinen, Lil; onpa
hauskaa tulla tänne.»
»Niinkö?» kysäisi neito innokkaasti. »Sinä ajattelet todellakin niin.
Minusta on hauskaa kuulla se sinun suustasi. Mitä siellä tehdään?»
»Samaa mitä tavallisesti», vastasi Leycester; »leikitään, lauletaan,
pelataan korttia, yleensä kiusataan toisiaan.»