joutunut; sillä vaikka usein olin Ingnutu-harjanteen etäältä nähnyt, en
milloinkaan ollut käynyt Sirayo'n kraalissa. Nopeasti valkeneva päivä
salli mun nyt nähdä, että olimme keskellä hajalleen viskatuita
kallionlohkareita, jotka vuoren juurta reunustivat. Tämä juuri oli,
kuten Ula mulle kertoi, milt'ei joka kohdallaan syviin onkaloihin
lävistetty, jotka ahtaiden solien kautta yhtyivät notkelmiin ja niin
muodostivat jonkinmoisen maanalaisen sokkelorakennuksen, mihin vaikka
koko Tsululaisarmeija olisi pakoon mahtunut. Keskellä tätä
mehiläispesän tapaista alaa seisoi Sirayo'n kraali, vahvan
ampumareikäisen muurin ympäröimänä. Luonto oli sen niin varustanut,
että uljaiden miesten puolustamana se näytti milt'ei mahdottomalta
valloittaa. Kun tuossa makasin tirkistellen läpi pensaston ja miettien
sitä vaikeata tehtävää, joka joukoillamme oli, niin huomasin aamun yhä
enemmän valjetessa, että notkelma, missä piiloilimme, ulottui kauvas
taaksepäin ja kuului nähtävästi samaan luolajaksoon, joka koko tienoon
täytti. "Kuinka on mahdollista tässä mehiläispesässä lapsi raukkaa
löytää?" ajattelin, mutta samassa matala huudahdus käänsi huomioni
alangolle päin, jossa Brittiläiset etujoukot nyt marssivat näkyviin.
Kohta jälkeen pääjoukkokin seurasi; muutaman minutin kuluttua rynnäkkö
oli alkava.
Helppo on kuvailla, kuinka minä, pakolla kuin olin hiiskahtamatta näitä
seuraavia tapauksia katselemaan, tarkastin jokaista armeijan liikuntoa,
jokaista etenemistä. Sillä hyvin tiesin, että niiden menestyksestä
riippui oma henkeni ja niiden, jotka olivat minulle kalliimmat
maailmassa. Kylmä väre juoksi selkäpiitäni myöten, kun ensimmäinen
pyssy paukahti. Kokonainen satamäärä seurasi, ja uljaasti kajahti
miestemme hurrahuuto, Kafferilaisten, niin liittolaisten kuin
vihollisten karjunnan säestämänä. Asemalta, jossa minä ja Ula olimme,
ei päärynnäkköä näkynyt, koska esiinpistävä kallionhammas tältä puolen
esti näköämme. Mutta kasvinveljeni sanoi, että toinen kylä sijaitsi
tällä suunnalla; ja arvattavasti oli ylipäällikön tarkoitus valloittaa
tämä ennenkuin päälinnoitukseen, varustettujen onkaloiden suojaamaan,
käytäisiin käsiksi.
"Emmekö nyt saata lähteä?" kysyin -- eikä ollut tässä tarvis
kuiskuttaa, sillä taistelun jymy pauhasi ympärillämme, kajahtaen
voimallisesti vuoren luolista ja tehden puheemme milt'ei
kuulumattomaksi. "Soturit ovat ihan varmaan koolla kraalissa rynnäkköä
torjumassa, ja ehkä tapaamme Minnan vartioitsematonna".
"Odota hetkinen", hän vastasi. "Kuule! Tsululaiset kiiruhtavat paraikaa
valleille", hän hetken päästä lisäsi; "antaa niiden ehtiä sisäpuolelle,
niin sitten uskallamme lähteä. Hist!" hän kuiskasi käheästi, kouristaen
käsivarttani semmoisella voimalla, että monta päivää jälkeenpäin
sininen rengas sitä koristi.
Tämä ponteva varoitus ei ollutkaan joutava, sillä useita pakenevia
Tsuluja, kilvet ja assegait käsissään, riensi lymypaikkamme suun
ohitse, kasvot taistelun kiihkosta hirmuisen tuimina. Että joukkomme
olivat ensimmäisen kraalin valloittaneet, kävi selväksi niistä
harvoista sanoista, jotka näiden miesten huulilta kirposivat, kuin
myöskin yhä taukoavasta paukkeesta ja Brittiläisten iloisista
hurrahuudoista; mutta muutamat äkkinäiset laukaukset tuontuostakin
ilmoittivat, että vihollinen kumminkin vielä piteli puoltaan
ryhmyisellä tantereella, mistä oli sangen vaikea sitä karkoittaa, ja
kiivasta pensastaistelua kamppailtiin vielä tuon anastetun aseman
ympärillä.
Tuskin nämät olivat poistuneet, kuin jo toinen joukkio läheni meitä,
haavoitettua miestä kantaen, nähtävästi jotain korkeasukuista
päällikköä, jonka pian saimme tietää yhdeksi Sirayon pojista.
"Älkää minua enää kiusatko", hän heikosti sopersi. "Laskekaa minut
tähän ja antakaa mun kuolla; valkoiset koirat ovat olleet meitä
vahvemmat. Viipykää!" hän lisäsi, kun kantajat olivat hänen laskeneet
alas, muutaman kyynärän päässä lymypaikastamme. "Viipykää! Minun
loppuni on tullut, mutta minä voin vielä kostaa. Valkoisen papin tytär
on salaisessa luolassa. Tuossa, Gume ja Koka, assegaini, antakaa sen
juoda hänen sydänvertansa; sitten kuolemani käy helpoksi. Tappakaa
myöskin Nkungulu", hän murisi. "Noitapappi sanoi että olisin voittava;
hän valhetteli. Kiiruhtakaa ja tuokaa aseeni, hänen verensä kastamina,
takaisin. Joutukaa, henkeni ei mieli lähteä pois, ennenkuin tiedän
saaneeni kostoa". Ja tuo julma roisto vaipui uupuneena seljälleen.
Puoli tusinaa pakenevia sotureita oli kuullut puheen lopun, ja
innoissaan saada nauttia uhrin kuolemantuskista, he seurasivat noita
molempia miehiä, jotka päällikkö oli murhaajan virkaan määrännyt; ja
koko parvi katosi muutamaan kallion aukeamaan jonkun kyynärän päässä
piilostamme, jättäen kuolevan miehen yksikseen.
"Seuraa", sanoi Ula, tarttuen lujasti assegaihin, ja vieläkin lujemmin
katsahtaen minuun, "seuraa, Kuta, niin estämme tämän kehnon työn".
Kauhusta ja mielenliikutuksesta olin kipeä, mutta hoippuroin kumminkin
kasvinveljeni jälkeen, joka ryntäsi luolakäytäviin, mistä saatoimme
kuulla poistuvain murhamiesten jalkain kapseen, kun nämät mutkaisia
teitä myöten kiiruhtivat salaiselle luolalle. Yksinäni olisin
sokkeloihin ja mutkiin hukkunut, mutta Ulan tarkka korva oli varma
oppaamme vihollisten jälkiä seuratessamme; ja yhtämittaisella
puheellaan nämät eivät askeleidemme iskua kuulleet.
"Virittäkää revolverinne", Ula kuiskasi. "Sukkelaan, nyt ne puhuvat
Nkungululle. Vou", ja hän harppasi eteenpäin, samalla kun kiljahdus,
tuskan huuto pani ontelot luolat kaikumaan -- kuninkaan noitapappi oli
surmattu.
Mä nä'in kuinka kasvinveljeni sivalteli oikeaan ja vasempaan
assegaillaan, mutta koko huomioni oli kiintynyt onkalon perälle, missä
seisoi jättiläisen kokoinen metsäläinen, toinen käsi kiinni keltaisissa
hivussuortuvissa, toinen kohotettuna pistämään vaaleata tyttöä, joka
rukoillen katsoi häntä silmiin. Pistoolini laukesi, jymähtäen
luolakäytävissä kuin kuusinaulainen kanuuna, ja murhamies, irti
hellittäen, kaatui taaksepäin, ennenkuin oli ennättänyt surman-iskua
iskeä. Vielä kaksi muuta laukausta kajahti, kaksi verenjanoista
ilkiötä, jotka äkkinäisestä ilmestymisestämme olivat perinpohjin
tyhmistyksissään, kaatui, ja silmänräpäyksessä olin asettunut Minnan ja
kaiken enemmän vaaran väliin. Nä'in kuinka kasvinveljeni taisteli kuin
jalopeura noiden toisien kanssa, ja kiiruhdin avuksi, kun äkkiä julma
tuskan pisto tuntui ruumiissani. Minä tunsin että assegai oli syösty
kylkeeni, tartuin suonenvedontapaisesti sen varteen ja maahan vaipuen
menin tainnoksiin.
* * * * *
Kun taas toinnuin, makasin luolassa, joka ei kumminkaan vähääkään
muistuttanut siitä maan-alaisesta vankikomerosta, missä ylläkerrotut
seikat tapahtuivat. Tämä onkalo oli korkea, avara, ja päivä valaisi
kirkkaasti sen sivustoja; tuo äskeinen oli matala ja pimeä
todella sopiva näkymö murhenäytelmälle, joka vähältä oli ollut
tapahtumaisillaan.
Ja kuinka erilaista se, mitä ympärilläni nä'in ja kuulin! Silloin
aseiden huimaavaa kalsketta joka taholta; nyt kaikki oli rauhallista ja
äänetöntä, ja silmäni kohtasivat kaksi ihmistä, jotka tuska kasvoissaan
mua katselivat -- ne olivat Arnold Beidermann ja Minna, hänen
tyttärensä.
Kaikki seikat selvisivät silmänräpäyksessä muistissani -- murhamieliset
metsäläiset -- tuon lemmityn olennon hento haamu, joka taipui kuoleman
uhatessa -- uljas kasvinveljeni, joka jalosti taisteli ylivoimaa
vastaan. "Kiitos Jumalan", ajattelin, "Minna on pelastettu", ja minä
ojensin käteni, jota Arnold lämpimästi puristi.
"Ja Ula? miss'on Ula?" sopersin. "Miks'en häntä täällä näe?"
Vanhan ystäväni kasvot synkistyivät, kyyneleet nousivat Minnan silmiin;
mutta ennenkuin ehtivät vastata, kajahti laukaus useasta kiväristä
yht'aikaa läpi ilman -- toisen -- vielä kolmannen kerran -- sitten
kaikki vaikeni.
"Onko se hänelle?" kysyin hurjistuneena; sillä totuus, kuin vaiston
tuomana, välähti sieluuni.
"Hän kuoli kuin sankari ja on päässyt levolle soturin hautaan",
kuiskasi Minna hiljaa nyyhkyttäen.
"Jumala olkoon hänen sielullensa armollinen!" sanoi Arnold Beidermann,
"sillä jalompaa sydäntä -- -- --"
Viimeisiä sanoja en ikinä kuullut, sillä paljon verenjuoksun
heikontamana menin toisen kerran tainnoksiin.
* * * * *
Monta sanaa ei enää kaivata. Minut kuljetettiin Sirayon luolasta
Durban'iin, missä jouduin tottuneemman lääkärihoidon alaiseksi.
Sanottiin että ainoastaan meri-ilma ja kylmempi ilma-ala saattoivat
henkeni pelastaa. Niin, jättäen Etelä-Afrikalle ajaksi jäähyväiset,
matkustin laivalla suoraa päätä Englantiin. Epäilenpä, olisinko matkan
vaivoja päiväntasaajan helteisessä piirissä kestänyt ilman vaimoni
hellää huolenpitoa; sillä Minna oli tullut puolisokseni ja Arnold oli
meidät vihkinyt iltana ennenkuin laiva lähti matkalle. Appeni oli
luvannut ottaa vanhan Landela raukan ja Nohemun turviinsa kunnes
palajaisimme; ja viimeksimainitun hän toivoi saavansa kääntymään
Kristin uskoon sekä rupeamaan vaimoni palvelukseen. Mulle on kerrottu
että Jan ja Edward Dirksen'it kunnostivat itseään Allingham'in
joukossa, mutta yksityisseikat eivät korviini ole tulleet, koska ei
kumpikaan nuorista jättiläisistä ollut erittäin halukas
kirjeenvaihtoon.
Lääkärit arvelevat että vuoden oleskeleminen Englannissa saa minut
entisiin voimiini; mutta sitä en usko, sillä assegain pisto kylkeen ei
ole mikään leikin asia. Kaikkinainen syy on minulla kumminkin olla
kiitollinen siitä, että vielä olen hengissä. Ja jos löytyy asiaa, joka
voi enentää rakkauttani vaimooni, niin on se kesyttömän veljeni muisto,
tuon uljaan, jalon sydämmen, joka nyt nukkuu Ingnutu-kukkulan juurella
ja joka, lahjoittaessaan mulle miehen kalleimman helmen, lempivän
puolison, samalla soi minulle onnen murehtia sellaista veljeä.
VIITESELITYKSET:
[1] Kuta merkitsee Tsulujen kielellä "päättäväistä, rohkeata".
[2] Ula Tsulujen kielellä merkitsee erästä antilopin lajia.
[3] Kraal = neekerikylä; katso edempänä.
[4] Kaleidoskoopi on pieni putken muotoinen leikkikalu, jonka sisään
peilin-kappaleita on asetettu, niin että kun sen läpitse katselee
ulkomaailmaa, näkyy silmään selvien esineiden sijasta mitä kirjavin,
rikkain ja loistavin värivaihtelo.
[5] Katso edempänä.
[6] _Issikoko'ksi_ sanotaan paljaaksi ajateltua päälaella pidettävää
rengasta, joka osoittaa että sen kantaja on otettu miesten lukuun.
[7] Englannin peninkulman = 1 2/3 suom. virstaa.
[8] _Imbongo_ on mies, joka hoitaa "Kuninkaallisten arvonimien
kuuluttajan" eli "Ylistäjän" virkaa.
[9] Nohemu merkitsee "Valkeata Haikaraa".
[10] Boortrekker on nimitys, jolla etäisimpiä siirtolaisia nimitetään.
[11] Bushmanit ovat kansakunta Etelä-Afrikassa, tunnettu
pelkurimaisuudestaan ja alhaisesta sivistyskannastaan.
[12] _Enamela_ merkitsee Tsulujen kielellä tyytyväisyyttä.
[13] Albino on nimitys, jonka sivistyneet kansat antavat juuri
tuollaisille epäsikiöille Afrikan mustain heimokuntain keskuudessa.
[14] Grog'iksi nimittävät Englantilaiset sekoitusta rommista ja
vedestä.
[15] Latinaksi Glossina morsitans.
[16] _Nyanga_ on loitsija eli poppamies.
[17] Hambuma, Kulkija.
[18] Tala, tala! "Pitäkää vaari!" -- sanasta sanaan "Katsokaa tarkoin
ympärillenne!"
[19] _Esemkofu_ -- henki, vainaja, jonka joku noita on henkiin
herättänyt ja leikannut pois kielen estääkseen sitä salaisuuksia
ilmaisemasta.
[20] _Bube_ merkitsee leijonaa; se oli miehen liikanimi.