CLEANTE. Sanoin hänelle muutamia korulauseita teidän puolestanne, mutta
ainoastaan miellyttääkseni teitä.
HARPAGON. Sinulla siis ei ole mitään hellempiä tunteita häntä kohtaan?
CLEANTE. Minulla? Mitä joutavia!
HARPAGON. Sepä ikävää, sillä se katkaisee erään aikeen, joka on
johtunut mieleeni. Minä olen näet tullut ajattelemaan ikääni, josta
arvelen että maailmalla olisi yhtä ja toista sanomista, jos naisin niin
nuoren ihmisen. Tämä seikka on saanut minut jättämään aikomukseni
sikseen; ja koska olen kosinut häntä, ja antanut lupaukseni, niin
olisin mielelläni suonut hänet sinulle, jos et häntä niin kovin
inhoaisi.
CLEANTE. Minulle?
HARPAGON. Niin sinulle!
CLEANTE. Vaimoksi?
HARPAGON. Niin vaimoksi.
CLEANTE. Kuulkaa. Se on tosi ett'ei hän minua juuri suuresti ihastuta,
mutta, tehdäkseni teille mieliksi, minä hänet nain jos tahdotte.
HARPAGON. Mutta minä olen paljoa myöntyväisempi kuin luulet. En tahdo
pakoittamalla naittaa sinua.
CLEANTE. Antakaa anteeksi. Minä saan siihen voimia rakkaudesta teihin.
HARPAGON. Ei, ei! avioliitto ei tule onnelliseksi, jos ei ole
keskinäistä rakkautta. Jos olisit nimeksikään mieltynyt tyttöön, niin
en sanoisi mitään, vaan antasin sinun naida hänet minun sijastani,
mutta kun ei laita niin ole, niin pidän minä entisen aikomukseni ja
nain hänet itse.
CLEANTE. No, isä, koska asiat ovat sillä kannalla, niin täytyy minun
auaista sydämmeni teille, täytyy teille ilmoittaa salaisuutemme. Totta
puhuakseni olen jo kauan rakastanut häntä. Minun aikomukseni oli kohta
pyytää teiltä häntä vaimokseni, eikä mikään muu minua pidättänyt kuin
pelko, että se olisi teille vastenmielistä.
HARPAGON. Oletko käynyt häntä tervehtimässä?
CLEANTE. Olen, isä kulta!
HARPAGON. Montako kertaa?
CLEANTE. Niin monta kuin mahdollista.
HARPAGON. Ovatko he kohdelleet sinua hyvin?
CLEANTE. Varsin hyvästi, mutta tietämättä kuka olen, ja se se oli joka
äsken hämmästytti Marianea.
HARPAGON. Oletko ilmoittanut hänelle rakkautesi ja aikeesi mennä hänen
kanssaan naimisiin?
CLEANTE. Se on tietty, ja olenpa jo puhutellut hänen äitiänsäkin.
HARPAGON. Onko hän kallistanut korvansa ehdotukseen?
CLEANTE. On, varsin kohteliaasti.
HARPAGON. Ja vastaako tyttö rakkauteesi?
CLEANTE. Jos saan päättää käytöksestä, niin hänessä asuu jommoinenkin
lempeys minua kohtaan.
HARPAGON (hiljaa erikseen). Onpa hyvin hupaista kuulla moista
salaisuutta, mutta sitäpä olen pyytänytkin. (Ääneen.) No, tiedä siis
poikaseni. Asia on sillä lailla että sinä saat kun saatkin luopua
rakkaudestasi, sekä heittää sikseen kaikki puuhasi tytön suhteen, jonka
minä otan itselleni, sinä saat naida puolestasi sen, joka sinulle
määrätään.
CLEANTE. Vai niin, isä, sillä laillako te leikittelette minun kanssani!
No hyvä! koska asiat ovat näin, niin vannon teille ett'en luovu
rakkaudestani Marianea kohtaan, kaikki tahdon koettaa voittaakseni
itselleni teiltä Marianen, ja jos teidän puolellanne on äidin
suostumus, niin on minulla toisia voimia, jotka taistelevat minun
puolestani.
HARPAGON. Mitä, sinä lurjus! Sinä uskallat ruveta risteilemään minun
polkujani.
CLEANTE. Tehän se olette, joka hiihtelette minun latusilleni, sillä
minähän olen ottanut ensimmäisen askelen.
HARPAGON. Enkö ole sinun isäsi, ja eikö sinun tule minua totella?
CLEANTE. Nämä ovat asioita, joissa lasten ei tule totella isiä, eikä
rakkaus tunnusta ketään.
HARPAGON. Kyllä mä panen sinut minua tunnustamaan kepilläni.
CLEANTE. Uhittelette ihan turhaan.
HARPAGON. Sinä luovut Marianesta?
CLEANTE. En milloinkaan!
HARPAGON. Antakaapas tänne keppi.