Harpagon. Mariane. Elise. Cléante. Valére. Frosine. Brindavoine.
HARPAGON. Kas! tuossa tulee myös poikanikin osoittamaan teille
kunnioitustansa.
MARIANE (hiljaa Frosinelle). Ah, Frosine, mikä sattuma! Hän se juuri
on, josta olen sinulle puhunut.
FROSINE. Sepä kummallinen tapaus!
HARPAGON. Te ihmettelette näen minä että minulla on niin suuria lapsia
mutta minä pääsen pian kumpaisestakin.
CLEANTE. Arvoisa neiti, tämä on totta sanoakseni tapaus, jota en ole
odottanut, ja isäni minua hyvin hämmästytti, kun hän äsken ilmoitti
minulle, missä aikeissa hän oli.
MARIANE. Samaa saatan minäkin sanoa. Tämä on sattuma, joka minua
hämmästyttää yhtä paljon kuin teitä, enkä voinut odottaa semmoista
tapahtumaa.
CLEANTE. Tosiaan, neiti, isäni ei olisi voinut valita kauniimpaa, minä
iloitsen kunniasta saada teitä nähdä, mutta miten lieneekään, en voi
vakuuttaa että juuri riemulla näen aikomuksenne ruveta äitipuolekseni,
se on nimitys, jota -- luvallanne sanoen -- teille en suo. Tämmöinen
puhe on ehkä törkeä muutamain mielestä, mutta olen vakuutettu että te
ymmärrätte minua oikein, te arvaatte kyllä, että tämä on naimiskauppa,
joka ei ole minulle mieleen. Te, joka tunnette kuka minä olen, tiedätte
kyllä, kuinka se loukkaa minun etuani, ja suonette vihdoin minun
ilmoittaa isäni suostumuksella, että jos asia olisi minun päätettävänä,
tästä avioliitosta ei tulisi mitään.
HARPAGON. Mikä hävytön kunnianosoitus! Mikä kaunis tunnustus.
MARIANE. Ja minä puolestani tahdon sanoa, että asiat ovat yhtäläiset
kummallakin puolella, jos teille on vastenmielistä nähdä minua
äitipuolenanne, minulla ei suinkaan ole vähemmin vastenmielistä nähdä
teitä poikanani. Älkää luulko, minä rukoilen, että mielelläni saatan
teitä tähän tuskaan. Olisin kovin pahoillani, jos saattaisin teille
mielikarvautta ja minä vakuutan teille, että, jos ei minua siihen
pakoita vastustamaton valta, en suinkaan suostuisi avioliittoon, joka
mieltänne pahoittaa.
HARPAGON. Hän on oikeassa. Tyhmälle kunnianosotukselle on semmoinen
vastaus paikallaan. Antakaa anteeksi, kaunottareni, poikani
hävyttömyys; hän on nuori pölkkypää, joka ei vielä tiedä mitä hän
sanoo.
MARIANE. Minä vakuutan ett'ei hänen sanansa ole ollenkaan minua
loukanneet, päin vastoin minua miellyttää, että hän sillä tavoin
ilmaisee minulle todelliset ajatuksensa. Semmoisesta tunnustuksesta
minä pidän ja, jos hän olisi puhunut toisin niin kunnioittaisin häntä
vähemmän.
HARPAGON. Te olette hyvin hyvä, kun noin annatte hänen vikansa
anteeksi. Aika hänet kyllä tekee viisaammaksi ja saattepa nähdä, että
hän muuttaa mieltä.
CLEANTE. Ei, isä, minä en voi sitä muuttaa, ja minä pyydän hartaasti
neiti Marianea sitä uskomaan.
HARPAGON. Hän on vallan riivattu! Jatka vaan.
CLEANTE. Tahdotteko että avaan koko sydämeni?
HARPAGON. Vielä kerta! Tahdotko muuttaa puhetta?
CLEANTE. No olkoon menneeksi! koska tahdotte, että minä puhun toisin,
niin sallikaa, neiti, minun tässä asettua isäni sijaan ja teille
tunnustaa, ett'ei maailmassa ole ihanampaa olentoa, ett'en tiedä
suurempaa onnea kuin olla teille mieliksi, ja että nimitys: teidän
puolisonne, on kunnia ja onni, jota pitäisin maailman korkeimpana.
Niin, arvoisa neiti, olette ihanin omaisuus silmissäni, jota voi löytyä
ja sen tahdon saavuttaa. En tiedä mitä en tekisi saadakseni niin
kalliin tavaran; ja suurimmatkin esteet -- -- --
HARPAGON. Vaikenetko jo, poika!
CLEANTE. Se on kunnianosoitus, jota teidän puolestanne osoitin
neidille.
HARPAGON. Ta, ta, ta. Onhan mulla kieli suussa puhuakseni asiani itse,
min'en tarvitse semmoista asianajajaa kuin sinä. Kas niin, antakaa
tänne tuolit.
FROSINE. Ei, se on parempi että ensin lähdemme katsomaan markkinoille,
jotta sieltä sitä pikemmin palaamme ja sitten saamme aikaa
keskusteluun.
HARPAGON (Brindavoinelle). Valjastakaa hevonen.