Harpagon. Frosine.
HARPAGON. Kaikki on niinkuin pitää. (Kovaa.) No, miten käy, Frosine?
FROSINE. Oi, herranen aika, kuinka te voitte hyvin ja kuinka terveys
loistaa teidän kasvoistanne.
HARPAGON. Kenen, minunko?
FROSINE. En ole nähnyt teitä milloinkaan niin terveenä ja reippaana.
HARPAGON. Todellakin?
FROSINE. Mitä! Te ette koskaan eläissänne ole ollut niin nuori kuin
nyt, ja tunnenpa viisikolmatta vuotisia miehiä, jotka ovat paljon
vanhemmat kuin te.
HARPAGON. Kuitenkin, Frosine, olen jo täyttänyt 60.
FROSINE. No, äläpäs huoli! Mitä se on 60 vuotta! Se on kukoistuksen
aika se, ja te astutte nyt ihmisen parahimpaan ikään.
HARPAGON. Se on totta, mutta 20 vuotta vähempi ei olisi kuitenkaan
haitaksi, luulen minä.
FROSINE. Lasketteko leikkiä? Te ette sitä tarvitse, ja teidän
ruumiinvoimanne kestävät sata vuotta.
HARPAGON. Luuletko niin?
FROSINE. Epäilemättä. Näyttäkää mulle kätenne. Oi taivas! Mikä elämän
viiva.
HARPAGON. Mitä?
FROSINE. Ettekö näe mihin tämä viiva viepi?
HARPAGON. No niin, mitä se tietää?
FROSINE. Totta maarian, sanoin sata vuotta, mutta te kestätte
satakaksikymmentä.
HARPAGON. Onko mahdollista?
FROSINE. Jos tahdotte kuolla, niin teidät täytyy tappaa. Niin, niin
kyllä te tulette hautaamaan lapsenne ja lastenne lapset.
HARPAGON. Sitä parempi. Kuinka luonnistuu asiamme?
FROSINE. Sepä vasta kysymys? Sekaannunko minä mihinkään, jota en
saattaisi hyvään loppuun. Minulla on, varsinkin naimiskaupoissa
erinomainen taito. Ei ole niitä maailmassa, joita minä en onnistuisi
saamaan yhteen ja luulenpa, että jos pistäisi päähäni, voisin naittaa
Suur-Turkille pyhän paavinkin. Meidän asiassamme ei suinkaan ole niin
suuria vastuksia. Heti alusta asti rupesin puhumaan heille teistä, ja
ilmoitin äidille, mihinkä päätökseen olitte tulleet Marianen suhteen.
HARPAGON. Mitä hän vastasi?
FROSINE. Hän suostui ilolla ehdotukseen, kun ilmoitin teidän suovan
että Mariane tänä iltana olisi saapuvilla, kun tehdään tyttärenne
naimiskirja, niin hän myöntyi siihen mutkitta.
HARPAGON. Mutta oletko, Frosine ilman mutkitta kysynyt äidiltä kuinka
paljon omaisuutta hän voipi antaa tyttärelleen? Oletko sanonut hänelle,
että hänen tulisi vähän rahapussiaan hellittää tämmöisessä
tilaisuudessa. Sillä lempo vieköön tytön, joka ei tuo mitään myötänsä!
FROSINE. Mitä! se on tyttö, joka tuopi teille 12,000 frangia vuotuisia
korkoja.
HARPAGON. 12,000 frangia korkoja!
FROSINE. Ensiksikin on hän tottunut elämään niukalla ruo'alla, kasvanut
suuressa köyhyydessä. Hän on tottunut elämään kaalilla, maidolla,
juustolla ja omenilla, eikä siis tarvitse mitään herkkuja, mitään
kalliita liemiä, eikä muita herkkuja, joita pitäisi olla toiselle
vaimolle. Tämä ei ole suinkaan niin vähäinen asia, ett'ei se nousisi
vuosittain vähintäinkin kolmeen tuhanteen frangiin. Toiseksi hänellä on
varsin yksinkertaiset tavat eikä hän pidä komeista vaatteista, eikä
kalliista koristuksista, eikä suurihintaisista huonekaluista, joita
hänen vertaisensa niin hartaasti halajavat, ja nämä tekevät enemmän
kuin 4,000 frangia vuodessa. Sitten häntä oikein ilettää kaikki kortin
lyöminen, mitä ei muuten saata sanoa meidän aikaisista naisista;
tunnenpa yhden meidän kaupunginosassamme, joka tänä vuonna on
korttipelissä menettänyt 20,000 frangia. Mutta laskekaamme ainoastaan
neljäs osa siitä, 5,000 frangia peliin ja 4,000 frangia vaatteisiin ja
kalleisiin kiviin -- tekisi jo 9,000 frangia, ja 3,000 frangia säästöä
ruuasta, siinähän on teille hyvästikin 12,000 frangia vuodessa.
HARPAGON. Niin, tuo ei ole hullumpaa, mutta siinä laskuissa ei ole
mitään todellista omaisuutta.
FROSINE. Antakaa anteeksi. Eikö se ole mitään varsinaista omaisuutta,
kuin myötäjäisiksi tuodaan kohtuus ja säästäväisyys, kun perintönä on
vaatteiden yksinkertaisuus ja mitä kovin inho peliä vastaan.
HARPAGON. Te laskette leikkiä, kun luette myötäjäisiksi ne kulungit,
joita hän ei tule tekemään, Frosine, tässä on vielä toinenkin seikka
joka minua huolettaa. Tyttö on nuori, niinkuin näet, ja nuoret ihmiset
rakastavat tavallisesti vaan ikäisiänsä, etsivät ainoastaan nuoria
kumppania itselleen, pelkäänpä ett'ei minun ikäiseni mies ole hänelle
mieluinen, ja että se seikka saattaisi synnyttää kaikenlaisia
häiriöitä, joka ei tulisi minua miellyttämään.
FROSINE. Voi, kun te tunnette hänet huonosti. Minulla on vielä
sanottava teille yksi omituinen seikka. Tyttö oikein kauheasti
kammoksuu nuoria miehiä, eikä hän rakasta muita kuin vanhuksia.
HARPAGON. Vanhuksia! Hänkö?
FROSINE. Niin, hän. Olisitte kuulleet hänen puhuvan siitä. Hän ei
suvaitse edes nähdä nuoria miehiä, mutta hän ei milloinkaan ole
iloisempi, kun jos hän näkee kauniin pontevapartaisen ukon. Kaikkein
vanhimmat ovat hänelle ihanimmat, niin, niin. Elkää suinkaan tekeytykö
nuoremmaksi kuin olette. Hän vaatii ainakin 60 vuotiasta, ja siitä ei
ole neljää kuukautta, kun hän ihan avioliiton kynnyksellä purki koko
naimiskaupan sentähden, että hänen ylkänsä ei ollut enemmän kuin
viidenkymmenen viiden vuoden vanha, ja ett'ei hän käyttänyt silmälasia
kirjoittaessaan naimissopimuksen alle.
HARPAGON. Ainoastaanko sentähden?
FROSINE. Niin. Hän ei sanonut tyytyvänsä 55 vuoteen; ja varsinkin hän
rakastaa neniä, joissa riippuu silmälasit.
HARPAGON. Se on merkillistä. Sitäpä en olisi uskonut, minua suuresti
ilahuttaa, että hän on semmoinen luonnoltaan. Tosiaankin jos minä
olisin nainen, niin en minäkään rakastaisi nuoria miehiä.
FROSINE. Sen kyllä uskon. Ne ovat narreja, jotka rakastavat
nuorukaisia. Mitä mokomista piimäsuista? Ei niistä ole mihinkään.
Tahtosinpa tietää mitä viehättävää heissä olisi.
HARPAGON. Sitähän minäkin, enkä ymmärrä miten naisia saattaa löytyä,
jotka heitä niin kovin rakastavat.
FROSINE. Voi, se on ihan toista, kun katselee semmoista, kuin te
olette. Kas siinä on mies, siinä jotakin, joka viehättää silmää,
kääntykääs vähäsen! Uhkeampaa ei voi löytyä. Kävelkääs vähäsen. Voi,
voi, kun näkee teidän kävelevän! Kas siinä ruumis sievä, notkea ja
nuortea, niinkuin olla pitää, ja joka ei osoita mitään kivuloisuutta.
HARPAGON. Muita kipuja minulla, Luojalle kiitos, ei ole kuin yskäni,
joka minua silloin tällöin vähän -- -- --
FROSINE. Ei se tee mitään. Yskä sopii teille varsin hyvin ja te yskitte
niin suloisesti.
HARPAGON. Mutta sanoppas, Frosine, eikö Mariane ole minua vielä nähnyt?
Eikö hän noin sivumennen ole iskenyt silmäänsä minuun.
FROSINE. Ei, mutta me olemme paljon puhelleet teistä keskenämme. Minä
olen hänelle kuvaillut minkälainen olette, enkä ole laimin lyönyt
hänelle kiittää teidän asioitanne ja sitä etua, joka hänellä olisi
semmoisesta miehestä kuin te.
HARPAGON. Siinä olet sinä tehnyt hyvin ja minä kiitän sinua.
FROSINE. Minulla olisi hyvä herra, pieni pyyntö esitettävä teille.
Minulla on eräs käräjäasia, jossa olen joutumaisillani tappiolle, kun,
näette, puuttuu multa vähäisen rahaa. (Harpagon käypi totiseksi.) Ja te
voisitte helposti auttaa minua pääsemään voitolle asiassa, jos teillä
olisi vähän ystävyyttä minua kohtaan. Te ette voi uskoa kuinka
iloiseksi hän on käypä nähdessään teidät. (Harpagonin naama muuttuu
iloiseksi.) Ah, kuinka te tulette häntä miellyttämään ja kuinka
merkillisesti teidän lasisilmänne tulevat vaikuttamaan hänen mieleensä.
HARPAGON. Sinä todellakin ihastutat minua semmoisilla puheilla.
FROSINE. Totta puhuen, herra, tämä käräjäjuttu on minulle hyvin
tärkeää. (Harpagonin naama käy totiseksi.) Minä olen häviöllä, jos
siinä joudun tappiolle, ja vähäinen apu saattaisi taas asiani hyvälle
kannalle. Olisitte nähneet, kuinka hän ihastuu, kun rupean puhumaan
teistä. (Harpagonin naama taasen ilostuu.) Riemu loistaa hänen
silmistään, kun hänelle luettelen teidän ominaisuuksianne, ja hän on
puheeni johdosta oikein hurjistunut, kun ei tämä naimiskauppa vielä ole
lopullisesti päätetty.
HARPAGON. Sinä olet suuresti minua ilahuttanut, Frosine, ja siitä olen
sinulle se täytyy tunnustaa, ijäti kiitollinen.
FROSINE. Minä rukoilen, herra, että annatte minulle tuon pienen avun,
jota pyysin. (Harpagonin naama muuttuu vielä totiseksi.) Se minut taas
nostaa pystyyn, ja minä olen ijäti teille kiitollisuuden velassa.
HARPAGON. Hyvästi nyt. Minun täytyy mennä lopettamaan askareeni.
FROSINE. Minä vakuutan, herra, ett'ette milloinkaan voisi minua auttaa
suuremmassa tarpeessa.
HARPAGON. Minä annan käskyn laittaa vaununi valmiiksi, jolla saatte
lähteä torille.
FROSINE. Minä en vaivaisi teitä, jos ei täytymys minua pakottaisi.
HARPAGON. Ja minä pidän huolta, että illallinen syödään hyvissä ajoin,
jott'ette sairastuisi.
FROSINE. Älkää kieltäkö minulta sitä armoa, jota teiltä rukoilen.
HARPAGON. Minä menen. Kuulkaa minua kutsutaan. Hyvästi nyt vähäksi
aikaa!
FROSINE (yksinään). Vieköön sinut rupinen rutto, sinä lemmon ahmatti!
Se heittiö pysyi jäykkänä kaikkia rynnistyksiä vastaan; mutta enpä
sittenkään saa jättää välitys-kauppaani, ja oli miten oli, voinpa
toiselta haaralta saada hyvän palkinnon.
Esirippu alas.
Kolmas näytös.