La Fleche. Frosine.
LA FLECHE (näkemättä Frosinea). Sepä oli lystillinen juttu, oikein
mainio juttu!
FROSINE. Hoi! Sinäkö se olet La Fleche raukka? Mistä tämä yhteen
sattumus tulee?
LA FLECHE. Ah, ah! Sinäkö se olet, Frosine! Mitä sinä täällä teet?
FROSINE. Mitä kaikkialla muuallakin, sekaannun muiden asioihin, olen
avulias ihmisille ja koetan tulla toimeen niillä luonnon lahjoilla,
joita mulla ehkä on. Tiedäthän että tässä maailmassa täytyy elää
keinottelemalla, ja että minun kaltaiselleni ei taivas ole antanut
muuta elinkeinoa kuin salavehkeet ja sukkeluuden.
LA FLECHE. Oletko missään kaupoissa tämän talon isännän kanssa?
FROSINE. Olen. Minä ajan hänelle erästä pientä asiaa, josta toivon
palkintoa.
LA FLECHE. Häneltäkö? Oi, silloin sinun totta tosiaan, pitää olla hyvin
viekas, jos tahdot jotain saada. Niin, sen saan sinulle ilmoittaa,
rahat tässä talossa ovat hyvin kalliit.
FROSINE. Onpa muutamia hyviä toimituksia, jotka vaikuttavat
merkillisellä tavalla.
LA FLECHE. Hei! tuossapa voin huomata ett'et tunne herra Harpagonia.
Herra Harpagon on kaikista ihmisistä kaikkein epäinhimillisin ihminen,
kuolevaisista kaikkein julmin ja itarin. Ei ole sitä hyvää työtä, joka
saattaisi hänen kiitollisuutensa niin suureksi, että hän avaisi
kätensä. Kiitosta, kunnioitusta, hyväntahtoisuutta jakelee hän suun
täydeltä ja vieläkin ystävyyttä niin paljon kuin tahdot, mutta rahaa,
ei vaikka saakeli olisi. Ei mikään ole kuivempaa ja laihempaa kuin
hänen kiitoksensa ja hyvityksensä, ja "anna!" on hänelle niin
vastenmielinen sana, ett'ei hän koskaan sano antavansa, vaan
lainaavansa kättä.
FROSINE. Mutta minä osaan menetellä ihmisten kanssa, minulla on
salainen taito liikuttaa heidän hellyyttänsä, kutkuttaa heidän
sydämmiänsä ja keksiä ne paikat, josta heitä voi taivuttaa.
LA FLECHE. Nuo ei maksa mitään täällä. Kyllä voin taata ett'et osaa
rahan puolesta taivuttaa sitä miestä, josta kysymys on. Mutta tuossa
hän tulee; minä menen.