mukavuuden edistämiseksi."
"Kommunistit eivät ole laiskoja."
"Kommunistit ovat rehellisiä."
"He ovat ihmisystävällisiä ja armeliaita."
"Kommunistit elävät hyvin ja paljon terveellisemmissä olosuhteissa kuin
tavallinen maanviljelijä."
"Kommunistit ovat raittiita, ja juoppous on heidän kesken tuntematonta."
"Kommunisteja hoidetaan huolellisesti, kun ovat sairaina ja vanhoina
päivinä heidän elämänsä muodostetaan kevyeksi ja miellyttäväksi."
"Kommunistit ovat pitkäikäisimmät kansamme seassa."
"Kukaan kommunisti ei tee omaisuuden kokoamisesta elämänsä päätehtävää;
heillä ei ole mitään kiirettä rikkaaksi tulemisessa."
"Kommunismielämä varaa suurempia vaihtelevaisuuksia toiminnassa itse
kullekin yksilölle ja siten lisää ihmisten taitoja ja laajentaa
mahdollisuuksia."
"Se tarjoo laajemmassa asteikossa terveellisiä nautintoja ja myös
vankempia rajoja turmelevia huvituksia vastaan."
"Se antaa itsenäisyyttä ja teroittaa mieliin järkevyyttä ja
huolellisuutta; se vaatii itseuhrausta ja estää itsekkyyttä ja
kateutta; ja siten lisääntyy onnellisuus joka johtuu ihmisluonteen
moraalisesta puolesta."
"Se vapauttaa yksilön elämän suuresta tuskallisten huolien
joukosta, ylityön välttämättömyydestä ja uuvuttavasta raadannasta
ja onnettomuuden pelosta sekä vanhuuden päivien häpeällisestä
armeliaisuudesta."
"Vertaillessani tyytyväisen ja varakkaan, se on onnistuneen kommunistin
elämää tavallisen maanviljelijän tai mekaniikon elämään meidänkin
varakkaassa maassamme, taikka etenkin työmiesten ja heidän perheittensä
elämään etenkin suurkaupungeissamme, täytyy minun tunnustaa että
kommunistin elämä on niin paljon vapaampaa huolista ja epäonnistumisen
uhasta, niin paljon helpompaa, niin paljon parempaa monin tavoin ja
kaikissa aineellisissa suhteissa, että minä vilpittömästi toivon sen
edelleen kehittyvän Yhdysvalloissa."
Näissä huomioissa on epäilemättä paljon totta, vaikka ne ovatkin
kirjoitetut aikana, jolloin kommunististen kokeilujen mahdollisuuksista
saattoi vielä puhua, ja sivuuttaen asianhaarat joita kapitalistisen
tuotantojärjestelmän kehitys ei vielä ollut selvinä esille loihtinut.
W.A. Hinds, toinen Amerikan kommunismin historioitsija, löytää
kommunismista m.m. seuraavia johtopäätöksiä:
"Että omaisuuden yksilöllinen omistaminen ei ole oleellista
teollisuudessa eikä monimutkaisen liikkeen tehokkaassa ajamisessa."
"Että kurjuudella ja löysäläisyydellä, jotka ovat yksilöllisen omistus
ja kilpailujärjestelmän välttämättömiä tuloksia, sen kautta kun toiset
tulevat äärettömän rikkaiksi, toiset äärettömän köyhiksi, ei ole mitään
tilaa kommunismissa."
"Että käräjöiminen ja muut kalliit pahat, jotka ovat yksityisomaisuuden
välttämättömiä seuraajia, häviävät täysin kommunistisista
yhteiskunnista."
"Että siveellisen, henkisen ja sielullisen sivistyksen välikappaleet
voidaan kommunistisessa yhteiskunnassa saattaa jokaisen jäsenen
ulottuville."
"Että kommunismi lisää tuottajain lukua ja vähentää samassa suhteessa
ei-tuottajain lukua, ja on sillä tässä sekä muissa suhteissa suuria
taloudellisia etuja yksilöllisyyden rinnalla."
Paitsi näitä ja muita kokemuksellisia tuloksia kommunismista, saattaisi
vielä luetella koko jonon sellaisia jotka eivät ole seurauksia
kommunismista, vaikka niitä itsepintaisesti tahdotaan kommunismin
tiliin merkitä. Vaikeimpana syntinä kirkollisuuden puolelta on
kommunistisen liikkeen niskoille sälytetty se erilainen uskonnollinen
katsantokanta joka jokaisessa kommunistiliikkeessä on. Mikään niistä
nimittäin ei ole taipunut vallitsevien kirkkojen puhdasoppisuuteen,
vaan on muodostanut oman uskonnollisen käsityksensä joko jonkun
lahkon oppisuunnan mukaan tai itsenäisesti koko kristillisen kirkon
ajatuskannasta poikkeavaksi. Siitä johtuvat ne katkerat vihamieliset
hyökkäykset joita kommunista liikettä vastaan on aikojen kuluessa tehty
ja jotka ovat kristillisessä maailmassa saaneet jonkinlaisen kammon
koko kommunismin nimeä vastaan.
Kaikesta tästä huolimatta itse kommunistisessa aatteessa on jotakin
niin suurta ylevää, jaloa ja niin paljon ihmisten keskinäistä rakkautta
sisältäviä piirteitä että kristillinen kirkko, lukemalla pois sen
ensimmäiset olemassaoloajat, ei ole milloinkaan kyennyt sellaista
tuskin osottamaan, vielä vähemmin toteuttamaan. Itse kommunismin
perusajatus, joka sisältää sen että käsitteet "minun" ja "sinun"
väistyvät pois "meidän" tieltä, on niin peräti luonnollinen ja se
jokaisen ihmisen sydämmessä herättää suloista vastakaikua että on
vaikeata syvemmin ajatellen käsittää, miten ollenkaan kommunismi
nimelle on voinut tulla se ruma väritys, jota kirkko sille aina
on tahtonut työntää. Jos mikään on sopivainen pohja tulevalle
haaveksitulle "tuhatvuotiselle valtakunnalle". niin on se juuri
kommunistinen aatos, sillä se on niin puhdas kaikesta siitä mikä
huonoksi ihmisluonteessa tunnetaan. Ja jos milloinkaan inhimillinen
yhteiskunta omaksuu veljeyden olemuksensa kannattajaksi, niin on
kommunismilla ensimmäinen oikeus ja myös välttämättömyys toteutua.
Mutta sittenkin, me emme nyt elä veljeyden aikakaudessa, vaan
päinvastoin vihan, itsekkäisyyden ja voitonhimon aikakautena. Ja
sellaisena aikakautena saarnat veljeydestä eivät merkitse mitään,
ellei samalla muutosta tapahdu niissä olosuhteissa jotka kaikkea
veljeyttä vastustavat. Nälkäisen joukon ensimmäisenä ihanteena on nälän
tyydyttäminen, veljeyden saarna ei sitä ravitse. Janoovalle on juomaa
ensin annettava, ennenkuin hänen ihannepyrkimyksensä voi korkeammalle
ulettua. Ivalta tuntuu keskinäisen rakkauden kehoitus ihmispoloisille,
joiden henki riippuu siitä että saa yksin syödä tarjona olevan aterian.
Tuntehikkainkin silloin menettää tunteensa ja eläimeksi muuttuu.
Onko meillä siis oikeutta mitään parannusta saarnata, ennenkuin on
mahdollisuudet valmistettu parantumiselle? On varmaankin, mutta vain
sillä edellytyksellä että samalla paljastetaan ne välttämättömät
edellytykset, joiden kaiken parannuksen edellä pitää käymän.
Sillä vasta sitten ihminen parantua voi, kun yhteiskunta on sen
arvoinen että siinä ihmissuku voi parantuneena toimeen tulla.