Muutamia ihmisiä onni kannattelee kämmenellään, toisille sitä vastoin
ainoasti silloin ojentaa kätensä, kun niin paiskaa puustin korvalle.
Tiedänpä minä yhden tapauksen, joka meille näyttää esimerkin näistä
kumpaisistakin kohtalon oikuista. Kerronpa minkä olen kuullut,
panematta sanaakaan omiani sekaan.
Vuonna 1848 noin keskipaikoilla Joulukuuta oli joka ihminen niin kiivas
kuin suinkin mahdollista sotaan, ja varsinkaan täällä Pestissä ei ollut
rauha ollenkaan muodinmukainen.
Suuressa krouvissa vieraat pitivät aika melua oluthaarikkansa ääressä.
Sotasanoma oli tullut, sota oli syttymäisillään yli koko Euroopan.
Ainoasti yhden pöydän ääressä istui kaksi miestä ääneti, joihin olisi
sopinut tuo saksalainen sananlasku: "Der eine schveigt, der andere hört
zu." (toinen on vaiti, toinen häntä kuultelee.)
Mutta toinen heistä kuitenkin mitä tarkimmalla huomiolla näkyi sitä
mietiskelevän, miksi toinen oli vaiti. Hän ei vilkuttanut tuikeita
silmiänsä hetkeksikään pois kumppalistaan. Tämä tarkkahuomioinen mies
ei ollut kukaan muu kuin kunnon János, joka jo Metternich'in aikana oli
ollut poliisi-konstapelina ja vanginvartijan apulaisena kunniallisessa
Pestin kaupungissa, eikä ollut nytkään, vaikka Metternich oli vallan
kukkulalta pois sysätty, menettänyt virkaansa, niinkuin sen pois
sysätyn ministerin käskyläisille muuten oli käynyt -- ja siitä jo sopii
meidän kohta ensisilmäykseltäkin aavistaa, että hän se on, jonka olemme
ottaneet onnen kantamoisten perikuvaksi.
Samoin, kun mainitsemme, että tuo toinen mies, jota tämä niin
luulokkailla silmillä katselee, on eilen Wienistä tullut naulaseppä,
niin saattaa jo siitäkin jokainen arvata, hänen olevan niitä,
joihin onni on seljin kääntynyt -- ei ainoastaan senvuoksi, kun
János-konstapeli häntä niin luulokkailla silmillä katselee, vaan
varsinkin siitä syystä, kun hän Unkarinmaalle on tullut itseänsä muka
naulojen takomisella elättämään, jota konstikasta ammattia täällä
mustalaiset harjoittavat miehissä jok'ainoan kyläraitin päässä.
János-konstapeli ei ollut lukenut Lavater'in kirjoja, mutta
monivuotisen kokemuksensa nojalla hän jo heti paikalla arvasi tuon
ihmisen ulkonäöstä, että joku vastavallankumouksellinen hanke oli
saattava sen kaulan paulaan.
János istuihe likemmäksi.
"Mistäs herra on?" kysyi hän viekkaalla katsannolla vieraalta.
"Ohoh! -- -- Wienin kaupungista", huoahti toinen, oluthaarikkansa
pohjaan katsoen.
"Mitäs sieltä kuuluu?"
"Ohoh -- eipä juuri hyvää."
"Mitenkä niin? Ei vai hyviä? Mikäs sitte hätänä?"
"Ohoh! -- pahasti pelätään sotaa."
"Pelätäänkö vai? Sepä hävytöntä! Kuinka ne uskaltavat pelätä?"
"Ohoh -- Enpä, hyvä herra, minäkään pelkäisi sitä kolmenkymmenen
peninkulman päässä ollen, vaan istuin minä kerran kellarissa ja
kuultelin, kuinka tykit paukkuivat pitkin katua -- enkä siinä nähnyt
mitään hauskuutta."
János-konstapeli näki yhä enemmän, että hänen epäluulossaan oli perää.
Hänelle sattui mieleen, jos koettaisi juottaa tuota miestä humalaan,
niin kenties sillä tavoin päästäisiin hirmuisen salahankkeen jäljille.
Paljonkos naulasepän pää sietää, ennenkuin on humalassa! Toinen
haarikallinen olutta oli jo saattanut hänet aivan pyörälle ja tuskin
vaan sai hän kielensä liikkumaan. "No nyt!" ajatteli János-konstapeli
mielessään. "Eläköön vapaus!" huusi hän, haarikkaansa kohottaen, ja
odotti, tokko naulaseppä hänen kansaan rupeaisi kilistämään.
Tätä ei tarvinnutkaan kauan odottaa, ja myös eläköön-huudon matki
vieras niin hyvin, kuin hänen kangerteleva kielensä salli.
"No nyt ehdottakaa tekin joka malja;" tämän tämmöisen kavalasti
keksityn kehoituksen toi nyt konstapeli esiin.
"Jumala ties, eipä minulla olekaan tapana mitään maljoja ehdotella."
"Älkää joutavia! Juokaapahan sen miehen malja, joka teidän mielestänne
on jaloin koko maailmassa."
"Koko maailmassa?" kysäsi naulaseppä, arvellen, ajatellen, kuinka
kumman avara tuo maailma sentään on ja kuinka hiukan vähän tietoa
hänellä siitä oli.
"No, niin, koko maailmassa! Tämän pyöreän maan-pallon päällä!" kehoitti
János.
Naulaseppä arveli, ajatteli, raapi nenäänsä, raapi korvaansa, raapi
koko päätänsä, ja viimein, ikäänkuin hänessä tuli olisi polttanut,
huusi "Eläköön Schlimak-mestari!"
Konstapeli säikähtyi tästä keksinnöstä. Selvän selvähän oli, että
Schlimak-mestari ei voinut olla muu kuin jonkun ruuti-salaliiton
päällikkö. Ja niin -- enempää huolimatta -- hän tarttui viatonta
naulaseppää kynkkäluuhun ja saattoi hänet suoraa tietä raatihuoneesen.
Siellä hän vei saaliinsa pieneen tupaseen ja asetti hänet lihavan,
verevän herran eteen.
"Tämä mies on epäluulon-alainen", selitti hän sille lihavalle,
verevälle herralle. "Ensiksikin hän on niin uhkarohkea että pelkää
sotaa; toisekseen hän on ollut niin hävytön ja kello seitsemästä
puoliväliin kymmentä istunut yhdessä paikassa, yhtään sanaakaan
virkkamatta, ja viimeiseksi oli hän niin jumalaton ja joi julkisesti
erään Schlimak-mestarin maljan, joka varmaankin mahtaa olla
epäluulonalainen mies."
"Kukas tuo Schlimak-mestari on?" kysäsi lihava, verevä herra ankarasti.
"Ei mitään muuta, korkea-arvoinen herra," vastasi peljästynyt
naulaseppä, "kuin entinen mestarini, hyvin kunnollinen naulaseppä,
jonka luona neljä vuotta olin työssä ja luultavasti vieläkin olisin,
jos ei emäntä aina niin olisi piessyt minua."
"Se ei voi olla mahdollista", päätti lihava, verevä herra. "Tuommoisen
yksityisen henkilön maljaa ei ole tapana näin julkisesti juoda."
"Vaan enhän minä tiedä, mikä täällä teillä on tapana!"
"Jos maljaa ehdottaa tahdoit, olisit sanonut näin: Eläköön
perustuslaillinen vapaus! Eläköön Yli- tai Ali-Tonavan armeija! Eläköön
painolain kautta turvattu painovapaus! Tai jotain muuta semmoista."
"Ohoh, korkea-arvoinen herra, enhän minä kuukaudessakaan jaksaisi
kaikkea sitä saada päähäni!"
"Mutta kolmessa kuukaudessa kuitenkin luulisin sinun sen oppivan.
János-konstapeli, vie se mies koppiin."
Kunnon János-konstapeli siis tarttui tuomionsa saanutta pahantekijää
kynkkäluuhun ja vei sopivaan turvalliseen paikkaan, missä sillä oli
tarpeeksi jouto-aikaa miettiä sitä seikkaa, minkä kumman syyn tähden
hän sinne oli joutunut.
* * * * *
Kolme kuukautta oli kulunut, oltiin keskipaikoilla Maaliskuuta.
Kunnon János-konstapeli, tarkkana kuin ainakin päästi rangaistuksensa
kärsineen naulasepän irti, ja tämä, todistaakseen, kuinka suuresti
hänen tunteensa olivat parantuneet János'in peräänkatsannon alla ja
saattaakseen itseänsä János'in hyvään suosioon, nyt juhlallisella
äänellä, vaikka se hänen juhlallisuutensa vähän väkinäiseltä näytti,
huudahti:
"Eläköön vapaus! Eläköön Unkarin armeija!"
János-konstapeli oli ensihetkenä niinkuin ukkosen nuoli häneen olisi
iskenyt, vaan toisena hetkenä hän taas jo iski naulasepän kynkkäluuhun
kiinni, ja ennenkuin se raukka vielä olikaan hämmästyksistään
tointunut, jo seisottiin taas tuossa pienessä tuvassa.
Lihavan, verevän herran sijassa kuitenkin nyt istui laiska,
mustaverinen herra, joka kuultuaan kanteen-alaisen rikoksen, ei
sallinut hänelle mitään sananvuoroa, vaan soimasi häntä
pahanpäiväisesti ja ilmoitti, että, jos pahempia tahtoi välttää, hänen
nyt tulisi vasta aina huutaa: "Eläköön keisarin sotaväki! Eläköön
keisarin säätämä perustuslaki! Eläköön yhtenäinen ja mahtava Itävalta!"
Sillä ja kolmekuukautisen vankeuden tuomiolla pääsi naulaseppä
pahemmista seurauksista. Ennenkuin vielä oli kolmatta askeltakaan
astunut vankihuoneen ovelta, vietiin hän siis takaisin koppiin ja sai
istua siellä lainmukaiset kolme kuukauttansa.
* * * * *
Taas oli kolme kuukautta kulunut. Oli Kesäkuu, enpä varmaan tiedä, mikä
päivä lienee ollut.
Kunnon János-konstapeli taas päästi vankinsa valloilleen. Tämä jo
vankihuoneen kynnyksellä alkoi juhlallisesti lausua hänelle neuvottuja
lepyttäväisiä sanoja:
"Eläköön Windischgrätz'in herttua! Eläköön loistava Itävalta!"
János-konstapeli katsahti ympärilleen, minkälaisia aseita saisi
käteensä tuon paranemattoman ihmisen kukistukseksi.
"Eikös siinä vielä kyllin, että sinut kahdesti koppiin on pistetty?
Etkö vieläkään ole oppinut, mitä tulee puhua? Tulepahan vaan taas
tänne!"
Ja hän vei hänet kolmannen kerran samaan pieneen tupaan. Mustaverisen,
laihan herran sijassa taas istui lihava, verevä herra, joka otti
kanteen-alaisen tutkintoon.
"Sinua visapäätä!" tiuskasi tämä, kuultuaan tehdyn pahanteon. "Tiedätkö,
että siitä, mitä suustasi olet päästänyt, jos en olisi niin armollinen
ja omalla edesvastauksellani tuomitsisi sinua ainoasti kolmen kuukauden
vankeuteen, vaan lähettäisin sinut sota-oikeuden eteen, sinut kenties
revittäsiin neljäksi palaksi!"
Mikäs muu neuvoksi naulasepälle kuin vielä iloita tuosta uudesta kolmen
kuukauden vankeudesta, niin säikähtynyt hän oli.
"Mutta, Herran tähden, kuinkas minun sitten tulee sanoa?"
"Sinun olisi pitänyt sanoa: 'Eläköön tasavalta! Eläköön vallankumous!'"
Naulaseppä vielä kerran kerrotti itselleen nämä sanat ja lupasi ne
oppia, jonka perästä nöyrällä kohtaloonsa-tyytymyksellä antoi viedä
itsensä takaisin pimeyden valtakuntaan.
* * * * *
Seuraavain kolmen kuukauden kuluessa muuttuivat melkein kaikki asiat,
yksin vaan János-konnstapelin tila ei muuttunut. Häntä ei ollut
nurjalla onnella voimaa sysäistä pois viralta, niinkuin se
lukemattomille muille teki; hän yhä vielä pysyi vanginvartijan
apulaisena niinkuin ennenkin. Häntä onni kannatti kämmenellään.
Syyskuu oli nyt tullut. Naulasepän vankeusaika oli loppuun kulunut.
János-konstapeli saattoi hänet ulos vankihuoneesta.
Kaukaa jo saattoi nähdä vangin silmistä, että hän jotain tärkeätä
tahtoi lausua; hän tarttui János-konstapelin käteen ja tunteikkaasti
kyyneleitä vuodattain alkoi näin puheensa:
"Sanokaa, hyvä János-konstapeli, tuolle herralle tuossa, että
nöyrimmästi suutelen hänen kättänsä ja toivotan hänelle täydestä
sydämmestäni: 'Eläköön vallankumous.'"
Niinkuin julma susi lampaasen, niin, ne sanat kuultuansa,
János-konstapeli tarttui naulaseppään, ja pitkä aika kului ennenkuin
hänen mielensä sen verran asettui, että hän, kun taas oli vienyt vangin
pieneen kammariin, sai liikutukseltaan sanat suustansa.
Pienessä kammarissa nyt taas istui laiha, mustaverinen herra lihavan,
verevän, herran sijassa.
János-konstapeli toi kanteen esiin ja oli kovasti pahoillansa siitä,
koska laiha, mustaverinen herra ei tuominnutkaan, niinkuin oikeus ja
kohtuus olisi vaatinut, tuota uhkarohkeata teiliin, vaan ainoasti käski
uudestaan viedä hänet tyrmään kolmeksi kuukaudeksi istumaan.
* * * * *
Marraskuun 3 p. päästettiin vähempäin valtiollisten rikosten tähden
vangitut vapaaksi, niissä myös meidän naulaseppä.
Tämä, kun János-konstapeli nyt hänelle avasi oven, oli sitonut
nenäliinan suunsa eteen ja kulki näin sivutse, ainoasti käsien
viittauksella antaen kunnon vanginvartijalle tietää, että hän tästä
lähtein aikoi tämmöistä neuvoa noudattaa ohjeenaan.
Olkoon hänelle kuitenkin se lohdutukseksi, ett'ei hän suinkaan ole
ainoa maailmassa, joka pahoina aikoina on kielensä kautta pahaan pulaan
joutunut.
[Tämän pilajutun käsittämiseksi tulee tietää sen-aikainen Unkarin
historia. Ensimäisessä tapauksessa oli näet Unkari saanut oman
itsenäisen perustuslain ja valmistautui sotaan sen puolustukseksi.
Toisella kerralla olivat Itävallan sotajoukot Windischgrätzin johdolla
ajaneet Unkarilaiset pois Pestistä; kolmen kuukauden kuluttua olivat
Unkarilaiset jälleen valloittaneet pääkaupunkinsa takaisin, vaan vielä
kolmen kuukauden kuluttua oli heidän kapinansa kukistettu.]