vaimoni. Katsokaapa vain, mitä nuoret rouvat keksivät miestensä poissa
ollessa. No, no, rakkahin Käthe, olen sydämestäni iloinen, että olet
osoittanut, miten rakastettavasi voit toimia, ja minä maksan iloisena
ja tyytyväisenä Käthen voittaman vedon.»
Kuki-täti loi mieheensä katseen, joka näytti sanovan: »Sinäkin
Brutukseni?» Mutta vaikkakin hän oli liian ylpeä ja kykenemätön
suoriutumaan itse tilanteesta näyttelemällä jalomielistä ja
suuremmoista, niin hänellä oli kuitenkin koko lailla »synnynnäistä
viekkautta». Hän huomasi, että oli tehnyt itsensä äärettömän
naurettavaksi, mutta että tässä tarjoutui pelastus. Vieläpä hänen
miehensäkin näytti uskovan Käthen puheeseen.
Hän nauroi hieman kankeasti.
»Luonnollisesti on asian laita niin kuin olet kertonut, sinä pieni
pyryharakka», sanoi hän Käthelle. »Vain sillä tavallahan saatoin
antaa sinun voittaa. Steinbach on omasi — se oli sinun jo ennen kuin
päätin ottaa osaa laskiaisleikkiisi. Nyt, rakas kreivi, olette saanut
todistuksen siitä, että pidän arvossa tytärtänne. Mutta kun leikki on
lopussa, niin riisun hovipuvun yltäni. Oi, ei, ei mitään suudelmia
enää, Käthe — ilman niitäkin uskon kiitollisuuteesi.»
Ja Kuki-täti kahisi huoneesta miehensä käsivarteen nojaten
eläköön-huutojen kaikuessa. Täti ymmärsi vielä hymyilläkin.
Ovella hän kääntyi sanoen:
»Vain yhtä asiaa en ymmärrä. Mistä sait nuo monet ihmiset, Käthe, ja
mistä johtui, että en tuntenut ääntäsi, kun sinä — niin taitavasti
näyttelit Kiinan keisarinnan osaa?»
»Nuo monet ihmiset», vastasi Käthe nauraen, »olivat luonnollisesti
taiteilijoita ja akatemian oppilaita, jotka Hei-Tsu-Sing oli hankkinut
ja opettanut. Ja mitä ääneen tulee, niin minä en avannutkaan suutani,
sillä Hei-Tsu-Sing osaa puhua vatsalla, ja hän johti koko ajan
keskustelua.»
»Erinomaisen monipuolinen herra tuo Hei-Tsu-Sing, vai mikä hänen
nimensä nyt oli», sanoi Kuki-täti kuivasti. »Vai niin, vai niin, vai
sillä tavalla se kävi. Näkemiin siis!»
XXXII.
VOITOKAS PALLAS.
Tuskin oli ovi sulkeutunut Diestelcampin herrasväen jälkeen, kun Käthen
sukulaiset ympäröivät hänet onnitellen.
»Mutta puhu nyt suusi puhtaaksi, tyttöseni», kuiskasi Tiefenthal
ääneen. »Tiesikö hän todella kaiken ja näyttelikö hän vapaaehtoisesti,
vai petkutitko sinä häntä?»
Käthe kohotti torjuen molemmat kätensä.
»Lapset», sanoi hän ja nauroi säkenöivin silmin, »jos vähänkään pidätte
minusta, niin vannotan teitä esi-isienne nenien kautta yleensä ja
Tiefenthalin erityisesti: uskokaa, mitä teille on kerrottu! Ainakin
siihen asti, kunnes olen saanut laillisen omistuskirjan Steinbachiin!»
»Vannomme», sanoi kreivi Hellberg hienosti hymyillen ja katsahtaen
tutkivasti nuorempaan tyttäreensä. »Vielä enemmän, lupaamme, että emme
koskaan usko muuta.»
»Never!» sanoi miss Knickerbocker, joka ei muuten ollut ymmärtänyt
puoltakaan tästä kaikesta.
»Olette kaikki erinomaisen kilttejä», sanoi Käthe nyökäten
tyytyväisenä. »Mutta nyt minun pitää saada raaputtaa muutamia rivejä
Horstille. Ihmisraukallahan ei ole aavistustakaan siitä, mitä olen
uskaltanut ja voittanut hänen perilliselleen.»
Ja hän kiiruhti kirjoituspöydän luo ja kirjoitti:
Rakkahin Horst, puoliso ja herra!
Suurimmassa kiireessä ilmoitan sinulle, että Kuki-täti on menettänyt
vetonsa — virallisen sopimuksen mukaan tieten taiten, antaakseen
minun voittaa. Yksityiskohdat kerron sinulle ollessamme kahden kesken
lukittujen ovien takana. Tee minulle vain se suuri palvelus, ettet
halkea naurusta.
Rakkaudella
Käthesi.
P.S. Ylihuomenna olen kutsunut luokseni muutamia hauskoja miehiä,
tohtori Müllerin, Hei-Tsu-Singin sekä kimpun nuoria maalaajia. Aiomme
juoda samppanjamaljat. Tietysti kaikki naamioituina. Esitämme Kiinan
keisarinnan hovikuntaa. Meidän ei tarvitse pelätä mitään häiriötä,
sillä Kuki-täti matkustaa saman päivän aamuna. Juhlan nimi on:
Vierailu Kiinan keisarinnan luona. Komeaa, vai mitä?
P.S. P.S. Setä Diestelcamp on suunnattoman mukava mies. Olet
kumartava, kun saat kuulla kaiken. Erinomaisen hieno j.n.e.,
j.n.e. Kuitenkin hän tahtoo etupäässä pelastaa perheensä kunnian.
Ajattelehan, jos hän aavistaisi, että minä näen hänen lävitseen.
P.S. P.S. P.S. Voit olla varma siitä, että imartelua on tänä iltana
satanut ylitseni. Riittäisi vaikka viideksikymmeneksi vuodeksi!
Anteeksi mustepilkut!
»Otan kirjeen mukaani ja panen sen postiin, kun menen hotelliin», sanoi
Wendenburg, kun Käthe oli kirjoittanut.
»Hyvä!» sanoi hän ojentaen kirjeen langolleen.
Tämä katsoi häntä hymyillen ja kääntyi sitten muihin.
»Käthe on sentään loistopainos», sanoi hän sukulaisylpeydellä. »Hän voi
saada aikaan mitä ihmeellisimpiä asioita. Kunpa tietäisin, miten olet
tässä menetellyt?»
»Se ei koske ketään», sanoi Käthe virnistellen.
»Mutta aate! Miten keksit sellaista?»
»Hankkimalla sivistystä, Hans-lanko. Tiedehän luo uusia aatteita»,
arveli Käthe ylpeästi. »Kun olen ottanut esikuvakseni Zarathustran
viisauksineen, että toisen heikkouksista on hyödyttävä, niin voitte
odottaa minulta kuolemattomia urotöitä.»
»No sepä kuuluu komealta», vastasi Wendenburg. »Mutta joka tapauksessa
olet kehittynyt taituriksi, kun on kysymyksessä taistelu lohikäärmeitä
ja muita petoja vastaan. Sellaisella taistelutantereella on Käthe aina
voittanut — vai ettekö ole samaa mieltä, rakas miss?»
»Yes», sanoi miss Knickerbocker, vaikka hän ei luonnollisesti ollut
kuunnellut, vaan ollut kokonaan omiin unelmiinsa vaipuneena.
Ja niin suljemme Käthen, voitokkaan Pallaksen tavoin laakerilla
seppelöitynä, kaikkien suosioon.