Ristiinasta.
Talvella vuonna 1823 kulki Juvalla yksi miero-ukko, joka Hevoisineen
kävi kylästä kylään kiertämässä, eli kerjäilemässä niin kuin meillä
sanotaan. Hänellä ei ollut muuta reissä kuin yksi säkki, joka oli
hänen ainua aittansa, ja kussa hään säilytti niitä ruokapalaisia,
jotka annettiin hänelle ja hänen Runo-ruunallensa (Pegás). Minä näin
häntä Joulu-pyhinnä _Vintturin_ luonna _Männymäellä_, kussa hään
yhellä jalallansa lauleli olven eäressä, ja lauluillansa kootti sinne
koko kylänkunnat kuuntelemaan. Hänen nimensä oli _Yrjö Hirvoinen_,
ja sanoi olevasek Ristiinasta kotoisin, ehkei hänellä ollut kotia
niin taivaallista. Ite hään oli varsin onnellinen mielestään, ja
lauluissaan niin mielullinen, että se heihin unohutti kaikkia muuta.
Nähessäin häntä, juohtui minun mieleen _Diogenes_ tynnörinensä, ja
oattelin: jos _onnellisuus_ ainoastaan seisoo siinä että olla _ilman
huoletak_, niin ei löyvyk näitä miehiä onnellisempia! Hänen isänsä,
samalla nimellä (Yrjö Hirvoinen) oli ollut sotamiessä, ja asunna
Ristiinan kirkolla; hänen äitinsä nimi oli _Anna Skottman_. Ite
hään oli jo nuoruutessaan tullut vaivaiseksi oikeesta jalastaan,
ettei hään kyenyt käyvä, jostapa Hevoinen oli hänelle tarpeellinen.
Hään oli ollut aikanansa tolppari; mutta ne moalliset menot eivät
ouk tahtoneet häneltä kävestyä. Hänen vaimonsa _Anna Valkoinen_ --
sekin oli ollut roaja-rikko, sillä se oli tullut sokeeksi. Niin
että se kyllä näytti meistä ouollen, mistä se lie soanut näitä
ilon-aineitansa. Tästäpä nähään että ihmisissä löytyy toinenkin
mieli, ei ainoasti se luonnollinen tahi moallinen; ja että tämä
toinen mieli ussein näyttäiksen meillen luonottomaksi, koska sillä
ei ouk tämä moallinen luonto. Niinpä Ukko _Hirvoinen_ ei pannut
suutansa suruillen näistä ruumiillisista murheistansa, mutta
hukutti heitä näihin henkellisiin huvituksiin, ja oli lauluissansa
varsin onnellinen. Hään piti joulua Juvalla kauvemmin kuin ykskään
muu. Ja kuin toisten ilot oli aikoa loppunut, niin silloin _Yrjö_
vielä veisaisi laulujansa kylän raitteilla, ja hujautti heitä
kujan-suussa.[40] Minä kuulin että hänellä oli monia äkkinäisiä
Runoja, joita en ole ennen kuulut; ja kuin kyselin näitä, niin
hään sanoi heijän olevan omatekemiään. Minä otin häntä kanssaini
Pappilaan, kussa minä viinalla laulatin kaikkia hänen laulujansa,
joista minä tässä toimitan kolmet, jotka ovat minusta niitä
paraaimmia. Heissä ei löyvyk mitä myö varsin _Runomukseksi_ kuhumme,
kuitenkin heitä luetaan ajan-ratoksi, muihen puutteessa. Runollisessa
ansiossa hään ei ouk Ryynäisen kanssa verrattavana -- ei ies että olla
hänen jälkiimmäinen. Kuitenkin olemme asettaneet häntä tähän, ei
hänen _Runomuksensa_ suhteen, mutta näihen _runoaineensa_ suhteen; koska
se on tässä ottanut yhtä _tarintavaista_ ainetta (ett historiskt ämne)
laulataksensa.