"Väinämöiset -- mikäs se on?"
Se on tähti taivoisessa,
Seulaisten pieni sikeri,
Virsu vanhan Väinämöisen,
Jok'on ilmassa, iässä,
_Otavasta_ oikeesehen,
Rajalla _Linnun-ratojen_.
Siinä kiiltääpi kitisee
Sätehellä seihtemällä,
Tuhannella tuikkarella
Viskoitteloo valkiansa
Tännek tuonnek taivoisehen.
Ukko vanha Väinämöinen
Heittiin pitkin pientarellen,
Maito-heinillen makoomaan.
Vuohen-kukat vuoteheksi,
Lehmän-kielet liepeheksi,
Apilat peän-alaksi.
Leivoiset ne lentelivät,
Virsiänsä viruttivat
Ukon korvissa koreesti.
Käki kukkui kuulusasti,
Onnen-kukko kuusikosta
Luki satoja sanoja.
Väinämöinen, vanha-miesi
Vetjusteliin väsyksissään
Päivän-paisteessa parraassa,
Kuumahassa kuun-valossa.
Etelätär, neito nuori,
Laskiin päivän-laskennolta,
Lännestä tähän lähättiin,
Hänen suutaan suikutteli,
Hänen leukojaan likisti.
Kukat hiljan kuiskuttivat,
Heinät hiljan heiluttivat,
Hyssytti häntä hyvästi.
Ukko vanha Väinämöinen
Nukahtipa nurmen peällä,
Uupui suloiseen unehen.
Näki unta viisi vuotta,
Seihtemettä sitä selitti.
Unessaan Ukko käveli
Taivaan pilviin piirtä myöten,
Witojen tähtiin tietä myöten
Kulki pitkin kuun kujasta,
Kantavansa kanteleensa
Tuonnek _Otavan_ ovillen,
_Pohjos-tähen_ porstuvillen,
_Sauvan Aaroisen_ salihin.[13]
Tullessaan tuonnek tuloovat
Ruomin muinoisat Runojat,
Troijan soan-toimittajat,
Uhoimmat soiton-urohot
Tunkeksivat tämän ympäir.
"Laula veikkonen vähäisen
Teijän moasta maistiksemme,
Koitteheksi teijän kielen!
Laula, laula Väinämöinen,
Hyräile hyvä Isäntä
Niitä soittoja somia,
Joita lauletaan Lapissa,
Soitettaneen Suomenmoassa!"
Ukko vanha Väinämöinen
Kauan ensin kainusteliin,[14]
Ujosti näitä Uroja;
Siitten otti kanteleensa,
Vasemmalla käsi-varalla
Peästi vyönsä vyötäisiltään,
Peästi helmat helppoisilleen,
Tuuleen hameensa hajotti.
Siitten hieroi kämmeniään,
Kämmeniään, kymmeniään:
"Soitammahan sortaammatak,
Laulammahan lakkaammatak,
Iloksi näiten Isänniin
Näiten miesten mieleheksi!"
Siitten rupeisi Runoillen,
Laulujansa lasketteli --
Lauloi päivät peättämätäk,
Lauloi yötä yöttymätäk,
Kolmet päivee perättäin
Soitti soittoja soreita.
Väinämöisen soiteltua
Tàhet tansi taiwahalla,
Kuu se kuuntel' pilven peästä,
Nauroi taivahan navalla.
Kuin hään lauloi lauat heilui,
Taivaan-parret parkaisivat,
Vinkuivat tuulen-vihinät.
Kuin hään soitti sormillansa,
Peukaloillansa peuhaisi,
Itki ite _Ilmarinen_,
_Vuolankoinen_ Vuoren-ukko
Vetiin vatsan-veänöksissään,
Ähmäröiset ähkäilivät,
_Voiperoiset_ voihkailivat
Tästä soitosta somasta,
Näistä lauluin-laitoksista.
Jo päiväntenä kolmantena
Rupeis Ukko Väinämöinen
Vasta parraaita panemaan,
Silloin laulujaan lateli,
Kajahutti kanteletta,
Jotta kielet kiljaisivat,
Eänet kaikki ärjäisivät,
Parkuisivat joka paikka.
Päiväntenä kolmantena
Ennen Kukon kuulumatak,
Päivän nuoren nousematak,
Rupeematak oamu-ruskon,
Lasketteli laulujansa,
Kaikkiin sakeemmat sanansa,
Jotta Hiijet himmenivät,
Taivaan vallat vapisivat,
-- Lumohutti ite Luojan.[15] -- --
Silloin soitti soitumellaan,
Kantelellaan kaikutteli,
Jotta rauat raukenivat,
Vasket vaipui kanteleesta.
Lauloi kaikki kanteleensa
Paljaaksi tähti-säteeksi,
Lauloi kielet kanteleessa
Paljaaksi päivän-paisteeksi,
Lauloi naulat kanteleessa
Paljaaksi kuun-kuumeeksi.
Soitti kynnet kynsistänsä,
Soitti suonet sormistansa,
Käsistänsä liha-keäpet -- --
-- -- -- -- --
Siinä muinot, muhkiammat,
Virren-sepät viisahammat
Seisoivatten säikähtyneet
Tämän yhen ympärillä.
Kaikki ihmitti isosti,
Mainittivat tätä miestä
Heijän parvesta parraaksi,
Sukaksi heijän suvusta.
Kukin kahto kummahaksi
Tätä Suomen soittamusta,
Käyttämistä meijän kielen.
Eipä tainut _Orpheus_-kaan,
Eikä _Ossian_ osanut
Parempia pannaksensa,
Rueta hänen rinnallen
Kieliin peälle kilvoitella,
Virren-töillen työskentellä.
Runottaret, Laulattanet,[16]
_Pindin_ piijat Soitottaret,
Eivät hyökään vielä nähneet
Eikä taivaassa tavaneet
Kauniimpia kanteleita,
Koreempia soiton-koneita.
Ite _Homerus_ ihastui,
Ihastui ja ihmetteli
Tätä Poikoo Pohjolasta,
Tätä parta-suu uroa;
Anto kättä, anto suuta.
Sylissään häntä sylitti.
Kahtoi vielä kanteleesen,
Hänen koppahan koputti,
Sanoi: "saatatkos salata; -- -- --
Sinä riähkä, riemullaisi
Sinä lempo, leuvoillaisi
Pi'ät sellaista iloa
Josta Hiijet himmenöövät,
Taivaan vallat vapisoovat
Hervehtiipi joka henki."
Vastais kielet kanteleessa,
Soiton-koneilla sopotti:
"Ei meit' laula kaikki lapset,
Soittanek sormi jokaisen.
Tämäpä Ukon tekemä,
Väinämöisen vestelemä,
Teki kopan koivun luusta,
Taitto tammesta jalakset,
Jota koversi kovalla
Väinämöinen veihtellänsä,
Suomen i'äksi iloksi,
Lappalaisten laulannoksi."
Ukko vanha Väinämöinen
Nukahti vasta nukuksiin.
Vielä makais vuotta viisi,
Vuotta viisi, vuotta kuusi,
Nukuksissa hyvän unen.
(Uni pettipä Ukonkin,
Vietteli makiaan makuun.)
Havaihtessaan hään havaihti
Kaikki tyhjäksi uneksi;
Heinät oli helvistynneet,
Ruohot kaikki jo ruostunneet,
Linnut lähteneet levollen.
Kuin hään kahtoi taivoisehen,
Siirsi sinnek silmiänsä,
(Voi, ihmettä! -- mitä näki)
Näki sielä virsuansa,
Taivaan räystäällä, renallaan.
Yks' oil löttöinen jalassa.
Toinen tallus taivahassa;
Siinä paulat paisteloovat,
Tuohet tulta tuiskuavat,
Vilahtaa virsun vitakset.
* * *
Kosk' oil nousuneet Otavat,
Tähet vanhat valaistunneet,
Kirkaistunneet kirjoissamme,
Sillon näimme myö tämänkin,
Virsun vanhan Väinämöisen
lässäpäin ilmaantuvan,
Väilyvän muihen välissä
Kuta lauletaan enemmin,
Somehimmin soitettaneen,
Sitä paremmin paistaavat
Nämät seulaisten sätehet.
Valkiansa varjeloovat
Suomen muinoisat Runojat,
Jotka autuast' asuuvat
Taivaan aukeella aholla,
Vanhanmiehen vainiolla.
Soita, soita Suomalainen
Kaunihisti kanteleellais,
Visusti virren-teollais,
Näillen vanhoillen uroillen,
Miehen kunkin kunniaksi
Suomalaisesta suvusta,
Joita taivaassa tavataan.
Kosk' ei peästä moata myöten,
Eikä merellä mänemään
Tuonek taivaiseen talohon
Sinne ikuisaan Ilolaan,
Niin on mieli miehillemme
Luotu Luojalta hyvältä,
Astuamaan aatoksissaan
Meren yheksän ylitten,
Taivaan puolen kymmenettä,
Aina asti aurinkohon,
Päivän peälle peäsemähän.
Meitä juohutus jokainen
Näissä meijän Runoissamme
Nosteloo moan noroista.
Kantaa taivaan koarehellen.
Ruvetkee siit' runoillenne
Suomen poikoiset poloiset,
Tehkee virret viisahammat
Jotta saisitten sanoa:
"Myö on käyty kerran tuolla
Kaikkivallan kartanossa
Juuri Jumaloin tykönä,
Maistamassa makkeitansa,
Naukeitansa nautimassa,
Jot' ei maistak moan elävät,
Eikä nauti luonnon nauta."