Olin lukenut erään kirjan, nimeltä "Matkustus Siciliassa", ja mieleni
rupesi tekemään saada nähdä Etnan vuorta. Heti läksinkin matkalle ja
saavuin muitta mutkitta Siciliaan, vuoren juurelle.
Aamulla sitten aloin astua vuoren huippua kohti, lujasti päätettyäni
päästä näkemään vuoren sisustaa, maksakoon vaikka henkeni. Peräti
vaivalloisen matkan jälkeen, jota oli kestänyt runsasta kolme tuntia,
pääsin vihdoin huipulle. Kolme viikkoa oli tulivuori jo pitänyt jyryä
ja jyminää.
Etnasta on aikoinaan niin paljon kirjoiteltu, että jokainen tuntee
tämän kuuluisan tulivuoren. En siis ota lisätäkseni mitään, minkä
muut kukaties tietävät paremmin kuin minä. Ja vähemmällähän sitä
paitsi pääsen.
Kolmasti kuljin aukon ympäri -- se on muodolleen kuin mikä ratti,
-- mutta huomattuani, ett'ei siitä sen parempaa tule, tein tuiman
päätöksen ja hyppäsin aukosta sisään. Tuskin olin sen tehnyt, niin jo
tuntui kuin olisin hyvässäkin hikikylvyssä: hehkuvia hiiliä lenteli
ylt'ympärilläni, ja ne polttivat ruumistani aivan armottomasti.
Kova oli vauhti, jolla nuo hehkuvat aineet sinkoilivat ylös, mutta
sitäkin kovempaa vauhtia minä vaivuin yhä alemmas, ja niin pääsin jo
muutaman silmänräpäyksen perästä pohjalle. Minä avasin silmäni ja --
mitä minä näen? Edessäni oli itse Vulkanus, Kyklopit ympärillään.
Nämä herrat, jotka minun järkeni oli jo aikoja sitten siirtänyt
tarujen maailmaan, olivat kolmisen viikkoa olleet riidassa keskenään.
Siitä se jyry ja jyminä. Minun ilmaantumiseni vaikutti kuin mikä
taikavoima: rauha ja sovinto veljesten kesken syntyi heti.
Vulkanus astua lynkytti heti kaappinsa luo, toi sieltä voiteita ja
laastaria ja puoskaroitsi minua omin käsin. Hetken kuluttua haavani
olivat ummessa. Sitten hän tarjosi minulle virvoituksia, pullon
nektaria ja muita makeita viinejä, joita vain jumalat ja jumalattaret
juovat. Matkan vaivoista hiukan toinnuttuani, hän esitti minulle
puolisonsa, Venerin, ja pyysi hänen pitämään minusta hyvää huolta.
Kun vieläkin aattelen kaunista huonetta, johon hän minut saattoi,
pehmeitä istuimia, joihin hän minut pani istumaan, ja koko hänen
suloista olentoansa, niin ihastus yhä vieläkin mieleni täyttää.
Vulkanus antoi minulle tarkan kuvauksen Etnasta. Hän selitti, ett'ei
koko vuori ole muuta kuin suunnaton poroläjä hänen hormeistaan.
Usein hänen täytyy, kertoi ukko, rangaista väkeänsä, ja silloin
hän vihoissaan viskaa heihin hehkuvia hiiliä, mutta miehet osaavat
useinkin niin nokkelasti väistyä syrjään, että hiiliä sinkoilee maan
pinnalle saakka, joten häneltä varastot vähenevät.
-- Meillä, -- kertoi hän -- riittää riitoja välistä kuukausmäärin,
ja niistä seuraa niitä ilmiöitä, joita te, maanpäälliset, sanotte
luullakseni purkauksiksi. Vesuvius on sekin minun pajojani. Täältä
käy sinne meren-alainen käytävä, kolmesataa viisikymmentä peninkulmaa
pitkä. Riidat ne sielläkin saavat teidän "purkauksianne" aikoin.
Jos nämä vanhan herran opetukset olivat huvittavia, niin oli
seurustelu hänen puolisonsa kanssa sitäkin mieluisampaa. Enkä minä
luullakseni olisi tästä maan-alaisesta linnasta milloinkaan lähtenyt,
elleivät pahat kielet olisi lietsoneet luulevaisuuden liekkiä vanhan
herran sydämeen. Ja niinpä hän eräänä päivänä, ennakolta minulle
hiiskahtamattakaan, otti minua niskapäästä ja vei minut erääsen
huoneesen, jota en ollut tähän asti nähnytkään. Siellä hän nosti
minut jonkun kaivon tapaisen suulle ja lausui:
-- Kiittämätön kuolevainen! Palaja taas takaisin siihen maailmaan,
jostas tullutkin olet!
Ei sallinut sanoa sanaakaan puolustuksekseni, vaan niin heittikin
minut suoraa päätä alas pohjattomuuteen.