Kerron tässä vielä erään tapauksen, joka sattui minulle vähäistä
ennen kuin palasin Europpaan.
Heidän majestettiensa Venäjän ja Itävallan sekä Franskan keisarien
lähettiläät olivat esittäneet minut padishahille, joksi Turkin
sulttania myöskin sanotaan. Hän se sitten kerran lähetti minut
hyvin tärkeälle toimelle Kairoon. Tehtäväni oli suoritettava mitä
suurimmassa salaisuudessa.
Minä läksin liikkeelle suurella prameudella, mukanani monilukuinen
seurue. Matkan varrella minun onnistui pestata palvelukseeni muutamia
aivan erinomaisia miehiä. Tuskin oli näet päästy Konstantinopolista
moniaita peninkulmia, niin huomasin pienen, hieveröisen miehen, joka
juosta vilisti sanomatonta vauhtia ketoa pitkin, vaikka oli miehellä
vähintänsä viidenkymmenen naulan painoinen lyijyluoti kummassakin
jalassa.
Ihan hämilläni tuosta, minä huusin hänet luokseni ja kysyin:
-- Minnes sinulla semmoinen hätä, hyvä ystävä, ja miksi nuo raskaat
painot jalassa?
-- Läksin Wienistä puoli tuntia sitten, vastasi hän. -- Olin siellä
erään suuren herran palveluksessa, mutta hän erotti minut vast'ikään
palveluksestaan. Ja minä kun en nyt tarvitse täyttä vauhtia, niin
pistin nämä puntit jalkaan, jott'en liikoja liikkuisi. _Moderati
durant_ (kestää, kun malttaa), niinkuin se entinen opettaja meille
sanoi.
Mies miellytti minua kovin. Kysäisin, tahtoisiko hän astua minun
palvelukseeni, ja hän suostui heti. Lähdettiin matkalle jälleen ja
nähtiin monta kaupunkia ja maata.
Jonkun ajan perästä näin maantien varrella miehen pitkänään, korva
maassa kiinni, niinkuin olisi haastellut manalaisten kanssa.
-- Mitäs kuuntelet, ystävä? -- kysäisin minä.
-- Kuuntelen tässä lystikseni, mitenkä ruoho kasvaa.
-- Ettäkö kuulet oikein?
-- Ihan selvään.
-- Tule sitten minun palvelukseeni, hyvä ystävä. Ties mihinkä vielä
niin tarkkaa korvaa tarvitaan.
Hän nousi ja läksi mukaani.
Vähän matkan päässä siitä seisoo mäentörmällä metsämies ja tähtää
pyssyllään ihan ilmaan.
-- Onnea vaan! -- huusin minä. -- Mutta mihinkäs sinä tähtäät? Enhän
minä näe muuta kuin selvän taivaan.
-- Niin no, -- vastasi hän, -- koettelin tässä vaan uutta pyssyäni.
Strassburgin kirkon tornin huipulla istui varpunen; pudotin sen
vast'ikään maahan.
Se, joka tietää, kuinka innokkaasti minä harrastan jaloa
metsästämisen urheilua, hän käsittää, miksikä minä heti kohta
kavahdin kaulaan tätä erinomaista ampujaa ja puristin häntä rintaani
vastaan.
Yhdessä lähdettiin tuosta edelleen ja saavuttiin vähitellen Libanonin
vuorille. Siellä kohtasimme erään seedrimetsän rinteellä tanakan,
lujaluisen miehen vetämässä nuorasta, joka oli kierretty koko metsän
ympäri.
-- Mitäs teet, ystävä hyvä? -- tiedustin minä.
-- Läksin rakennushirsiä metsästä, mutta unohtui kirves kotio. Täytyy
tässä käyttää muita konsteja.
Sen lausuttuaan hän nykäisi maahan koko metsän, vaikka sitä
oli hyväkin peninkulma ympäri mitaten, nykäisi niinkuin minkä
kaislakimpun ja kantoi sitten puut yhteen kasaan. Arvaahan sen,
mitä minä silloin tein. Olisin mieluummin luopunut koko lähettilään
palkasta kuin moisesta ravajaakosta.
Tuskin olimme astuneet Egyptin alueelle, niin nousi sellainen myrsky,
että olin kaatua kumoon miehineni, hevosineni ja vaunuineni; hyvä,
ett'ei ihan ilmaan lennättänyt. Tiestä vasemmalla seisoi seitsemän
tuulimyllyä rinnatusten, ja niitten siivet pyörivät sitä vauhtia
kuin rukin ratas kiivaimmillaan. Jonkun matkan päässä siitä loikoi
maassa jättiläisen kokoinen mies, painaen peukalollaan kiinni vasenta
sieraintaan. Huomattuaan meidän hämmästyksemme ja nähtyään, mikä työ
ja tekeminen meillä on, pysyäksemme pystyssä, hän nousi, kääntyi
meidän puoleemme ja, kuten hyvin kasvatettu palvelija konsanaankin,
kumarsi meille syvään lakki kourassa. Samassa silmänräpäyksessä
lakkasi tuulikin kokonaan, ihme kyllä, ja myllyt pysähtyivät.
-- Nyt ei mahda olla laita oikea, -- arvelin minä itsekseni,
kummastellen mointa ilmiötä ja huusin:
-- Mies hoi! Mitäs tämä merkitsee? Onko sinulla paholainen nahassasi
vai lienetkö paholainen itse?
-- Suokaa anteeksi, eksellensi, -- vastasi hän; -- laitoin tässä
vähän tuulta meidän isännälle, myllärille. Piti panna toinen sierain
tukkoon, jott'ei myllyt liian kovaa kävis.
-- Tuostapa -- arvelin itsekseni -- saa uutta tuulta, jos kotona
välistä sattuu kertomaan niin paljon, että henkeä salpaa.
Kaupat tehtiin. Puhaltaja jätti myllyt ja myllärit ja seurasi minua.
Tultiin siitä sitten vihdoin Kairoon.
Heti kuin olin minulle annetun toimeni onnellisesti täyttänyt,
päästin palveluksestani kaiken muun väen ja pidätin vaan nuo
merkilliset miehet. Niitten kanssa läksin sitten paluumatkalle
yksityisenä miehenä. Sää kun oli kaunis ja Niilinvirta ihanampi kuin
kykenisi kuvaamaankaan, päätin vuokrata purren ja laskea siinä alas
virtaa hamaan Aleksandriaan.