Kerran taas minun piti karauttaa suon poikki. Päästyäni jonkun
matkaa, huomasin sen olevan paljoa suuremman kuin ensin olin
luullutkaan. Palasin senvuoksi reunalle ja otin paremman vauhdin,
mutta tällä kertaa kävi kahta hullummin: minä vaivuin ratsuineni
päivineni kaulaa myöten suohon. Hukka meidät siinä varmaan olisi
perinyt, mutta silloin tartuin kaikin voimin toisella kädelläni omaan
palmikkooni, puristin jalat lujasti hevoseen kiinni ja niin vedin
meidät kumpaisenkin jälleen kuivalle maalle.