Tuosta ihmeteltävästä koirasta puhuessani, johtuu mieleeni muuan
erinomainen liettualainen orhi, kerrassaan verraton eläin. Minä
sain sen omakseni sattumalta eräässä tilaisuudessa, jossa minun
ratsastustaitoni oli ilmennyt kauniimmassa loistossaan. Istuttiin
kerran kreivi Przobovskin linnassa Liettuassa; minä olin jäänyt
saliin daamien kanssa teetä juomaan, muut herrat olivat lähteneet
linnanpihalle katsomaan hevoslaitoksesta vasta tuotua nuorta,
täysirotuista oritta. Äkkiä kuului sieltä hätähuutoja.
Minä riensin portaita alas. Hepo pihalla on niin raju, ett'ei kukaan
uskalla nousta sille selkään; ei päästä lähelleenkään ketään.
Rohkeimmatkin ratsastajat seisovat hämillään ja neuvottomina.
Kauhusta he kalpenivat, kun minä yhdellä hyppäyksellä heilahdin
sen selkään. Tämä äkillinen temppu hillitsi heti sen raivon, ja
ennenpitkää onnistui minun saada ratsastustaitoni avulla se kokonaan
kesyksi ja nöyräksi.
Rauhoittaakseni daameja, laukkasin minä akkunasta saliin, jossa
sitten ratsastelin käymäjalkaa ja ravia ja nelistä. Vihdoin
karautin keskelle teepöytää, ja siinä panin ratsuni tekemään mitä
somimpia korkean koulun hyppyjä ja käänteitä, jotka sanomattomasti
miellyttivät seuraa. Nuori ori totteli niin nöyrästi suitsia ja
kannuksia, ett'ei yhtään lasia eikä kuppia mennyt rikki.
Tämä tapaus käänsi minun puoleeni ei ainoastaan kauniin sukupuolen,
mutta kreivinkin suosion, jopa siinä määrin, että kreivi, aina hieno
ja kohtelias, tarjosi minulle lahjaksi tuon uljaan oriin. "Piakkoin",
sanoi hän, "lähtee kreivi Münnich sotaretkelle Turkkia vastaan, ja
tämän ratsun seljässä te saavutatte loistavia voittoja."