Hän ymmärsi -- he panisivat hänen poikansa rautoihin, sentähden mitä
hän oli puhunut työmiehille tänäpäivänä. Mutta koska kaikki olivat
yhtä mieltä hänen kanssaan, ja kaikkien velvollisuus olisi nousta
häntä puolustamaan, ei häntä pidettäisi kauan vankilassa.
Hän halusi syleillä häntä ja itkeä hänen tähtensä; mutta tuolla
seisoi upseeri, vahtien häntä ilkein katsein. Hänen huulensa
vapisivat ja viiksensä värähtelivät. Äidin mielestä näytti kuin olisi
upseeri odottanut hänen kyyneleitään, valituksiaan ja rukouksiaan.
Ponnistaen viimeiset voimansa koetti hän sanoa niin vähän kuin
mahdollista; hän puristi poikansa kättä, ja henkeänsä pidättäen
lausui hiljaa, matalalla äänellä: "Hyvästi, Pasha. Otitko mukaasi
kaikki mitä tarvitset?"
"Kaikkityyni. Älä murehdi!"
"Kristus olkoon kanssasi!"