Hetkinen sen jälkeen virkkoi hän vaimolleen. "Älä pyydä rahaa enää
minulta. Pavel elättää sinut nyt."
"Ja sinä aijot juoda kaikkityyni?" uskalsi hän kysyä.
"Se ei kuulu sinulle, likainen mato!"
Tästä ajasta kuolemaansa saakka, koko kolmeen vuoteen, ei hän
huomannut eikä puhutellut poikaansa.
Vlasovilla oli koira, yhtä karvainen ja iso kuin hänkin. Se saattoi
hänet tehtaalle joka aamu, ja odotteli häntä joka ilta portilla.
Pyhäsin läksi Vlasov kiertomatkallensa kapakoihin. Hän astui hiljaa,
ja tirkki ihmisten kasvoihin ikäänkuin olisi etsinyt jotakuta.
Koiransa astua luntusti hänen jälessänsä koko päivän. Palatessansa
kotiin juopuneena istui hän alas syömään. Hän syötti koiraa omasta
kupistansa; hän ei koskaan lyönyt sitä, ei koskaan torunut, eikä
koskaan hyväillyt. Illallisen jälkeen lennätti hän astiat pöydältä
ellei vaimonsa korjannut niitä ajoissa, asetti pullon viinaa
eteensä, ja nojaten selkäänsä seinään, alkoi hän laulamaan karkealla
äänellänsä, silmät ummessa ja suu selkisen selällään, levittäen
kauhua ympärilleen. Rämeät äänet sekaantuivat hänen partaansa,
pudotellen sinne kerääntyneitä leivän murenia. Hän pyyhki partaansa
alaspäin, ja hajotti huulipartaansa paksuilla sormillansa -- laulaen
käsittämättömiä sanoja, joita hän veteli pitkään. Sävel muistutti
suden ulvontaa talvella. Hän lauloi niin kauan kuin hänellä oli
viinaa pullossa, sitte pyllähti hän sivuttaisin penkille tai vaivutti
päänsä pöytää vasten, ja nukkui kunnes pilli alkoi puhaltaa. Koira
makasi hänen vieressään.
Kun hänen kuolinhetkensä koitui, oli se hyvin ankara. Viitenä päivänä
pyöri maailma mustana hänen silmissään, hän kiemurteli tilallaan
hammasta purren silmät tiukasti ummessa. Toisinaan sanoi hän
vaimolleen: "Anna minulle arsenikkia. Myrkytä minut."
Vaimo kutsui lääkärin. Hän määräsi kuumia puurohauteita, mutta sanoi
myös että leikkaus oli välttämätön ja että sairas pitää paikalla
viedä sairashuoneeseen.
"Piru teidät periköön! Minä tahdon kuolla yksinäni, te likaiset
madot!" sanoi ukko.
Silloin lääkäri puikki tiehensä, ja kun eukkonsa kyynelsilmin ehdotti
leikkausta, puristi hän molempia nyrkkejänsä ja huusi uhaten:
"Uskallappas vaan! Siitä koituu pahaa sinulle, jos tästä paranen!"
Hän kuoli aamusella samalla hetkellä kun pilli puhalsi miehiä
työhön. Hän makasi ruumisarkussa suu auki ja silmäkulmat tiukasti
rypistettyinä. Hänet saattoivat hautaan vaimonsa, poikansa, koiransa,
eräs vanha juoppo ja varas, Daniel Vyesovshchikof, virkaheitto
sulattaja ja muutamia kylän kerjäläisiä. Vaimonsa itki vähän ja
hiljaa; Pavel ei kastellut silmiänsä ollenkaan. Kyläläiset, jotka
kohtasivat tiellä saattojoukon, pysähtyivät, ristivät silmänsä ja
kuiskasivat toinen toisellensa: "Arvaan Pelagajan olevan iloisen
hänen kuolemastaan."