AKSEL. No, ei hätää, kyllä hän mielensä malttaa, kun hetken saa
yksinään olla. (Kävelee edestakaisin lattialla) Vai niin, vai niin,
neitiseni, vai olette te sitä lajia! Vai kurkistelette te minun
kirjoituksiani, luette minun kirjeeni, ettekä ollenkaan epäile
pannessanne vaimolleni kokoon tuommoisia hulluja juttuja parin
viattoman rivin nojalla! Minun hyväluontoiselle Berthalleni, joka
minulle ennen aina osoitti täydellistä luottamusta! Tämä tosiaan jo
menee liian pitkälle. Rankaisematta en voi häntä päästää asiasta; nyt
on jo kärsivällisyyteni lopussa.