Amalia. Bertha.
AMALIA. Kuinka sievä ja kohtelias miehesi aina on minua kohtaan! Koko
kaupunki onkin ihastunut hänen hauskaan ja iloiseen käytökseensä. Mutta
melkein liian iloinen, (herittää sormellaan) melkein liian iloinen hän
vain on, ystäväiseni.
BERTHA. Mitä tarkoitat?
AMALIA. Mitäkö tarkoitan? Ei mitään, ei niin mitään. Ei se ansaitse
puhumistakaan. Täytyyhän sitä elää mukana, ja hauskassa seurassa
annetaan mielellään rahojen luistaa.
BERTHA. Rahojen?
AMALIA. Ei, nyt en lausu sanaakaan enempää -- en sanaakaan, koska sinä
noin siitä kiivastut.
BERTHA. Mutta olenhan minä aivan tyyni.
AMALIA. Ei, älä koetakaan minua houkutella -- älä ollenkaan yritäkään!
Sitä paitse miehesi luultavasti on sinulle jo kertonutkin kaikki.
BERTHA. Mutta enhän tiedäkään, mistä on kysymys.
AMALIA. Vai niin! No, koska välttämättömästä _tahdot_ sen tietää. --
Mutta sen sanon, jos sinä vain rupeat sitä suremaan, niin minulla ei
enää iloista hetkeä ole. Lupaatko ett'et ole koko asiasta milläsikään;
(puristaa Berthan kättä) lupaatko sen, kultaseni?
BERTHA. Lupaan, lupaan; mutta kerro nyt!
AMALIA (salaperäisesti): No niin, kun eilen illalla läksin luotasi --
luulen kellon olleen noin 11 paikoilla -- ja kun olin joutunut aivan
likelle porttiamme, kuulin etäämpää läheneväin henkilöin ääniä. Minä
painuin seinää vastaan, pysähdyin ja kuuntelin -- en millään muotoa
saadakseni tietää, keitä he olivat -- mitä se minua olisi liikuttanut?
-- mutta minä, näethän, pelkäsin heidän huomaavan minut ja tekevän
minulle pahaa. Silloin kuulin selvään heidän puhuvan asioista ja
suurista rahasummista, ja kun sitten tulivat lähemmäksi, näin heitä
olevan neljä, neljä herrasmiestä. Kahta en voinut tuntea pimeässä --
ell'ei toinen heistä kumminkin olisi ollut nuori herrassyötinkimme
Söderlund -- tiedäthän, hän, joka niin hirmuisesti juo. Mutta toiset
kaksi hyvin tunsin: toinen oli patruuna Hansen ja toinen -- sinun
miehesi.
BERTHA. Vai niin; jotain sellaista juuri aavistin. No, entä sitten?
AMALIA. Herra Jumala, kuinka totiseksi sinä kävit! Ei, ei, älä pakoita
minua jatkamaan! Ennen puren kieleni halki, ennenkuin --
BERTHA (tyynesti): He puhuivat siis asioista?
AMALIA. Niin, tiedätkös, kortinlyönnistä ja asioista ja viidestä
tuhannesta markasta, tai oliko se viidestäkymmenestä tuhannesta, sitä
nyt en voi niin tarkoin sanoa. Ja toinen niistä, joita en tuntenut,
sanoi: tällä kertaa veli Hansenilla oli hyvä onni, johon Hansen
vastasi, että hän juuri edellisenä iltana oli saman summan menettänyt.
Ja juuri kun he menivät minun lymypaikkani sivu, kuulin -- -- Ei, nyt
pidän suuni kiinni, ihan varmaan!
BERTHA (tyynesti niinkuin ennenkin): Mitä kuulit?
AMALIA. Kuulin Hansenin sanovan miehellesi: »lähetä minulle siis
huomenna kolmetuhatta markkaa», ja miehesi vastasi: »ole huoletta, ne
saat jo aamupuolella aivan varmaan.»
BERTHA. Kolmetuhatta markkaa! Suuri Jumala! Ooh, se on mahdotonta!
AMALIA. Taivaan tähden, rauhoitu, rauhoitu, rakas Bertha! Juo lasi
vettä, (kaataa vettä lasiin) -- Kas tässä! Se rauhoittaa sinua.
BERTHA. Se on tarpeetonta. -- Kolmetuhatta markkaa! Ei, kyllä sinä
mahdoit väärin kuulla?
AMALIA. Voihan se olla mahdollista. Mutta olettehan sitäpaitsi niin
varakkaita, ett'ei siitä --
BERTHA. Ja luulet heidän puhuneen korttivelasta?
AMALIA. Herra Jumala, kuinka sen voisin tietää! Kortinlyönnistä he
kumminkin puhuivat.
BERTHA. Oletko varma siitä, että se oli Hansen, jonka kanssa Aksel
puhui?
AMALIA. Kyllä minä häntä siksi luulin. Mutta eikö todellakaan miehesi
ole kertonut, kenen seurassa hän vietti eilisen illan?
BERTHA. Ei, hän ei ole tahtonut sitä minulle sanoa.
AMALIA. Ai, ai, ystäväiseni, tuopa kuuluu pahalta! Mutta älä ajattele
enää koko asiaa -- koeta unhottaa kaikki tyyni! Puhutaan jotakin
hauskempaa, iloisempaa!
BERTHA. Hän siis kumminkin lyö korttia, niinkuin välistä olen
pelännytkin. Ja kuinka hän on minua luulotellut, ett'ei hänellä muka
ikänä ole korttia kädessäkään ollut! Ja lisäksi vielä niin suuri summa!
Ei, se on mahdotonta, minä en voi tätä saada päähäni.
AMALIA. Kas niin, nyt sinä kuitenkin rupeat murehtimaan tuota asiaa,
vaikka äsken lupasit olla järkevä. Heitä jo kaikki nuo ajatukset
mielestäsi! Kerroppas minulle esimerkiksi, mitä kaikkea hyvää olet
mieheltäsi saanut syntymäpäivälahjaksi! No, annappas kuulla!
BERTHA. Mitäkö olen saanut syntymäpäivälahjaksi? Nuo kirjat tuolla,
(osoittaa kirjakääryä) -- Ei, ei, minä en kuuna päivänä voi tätä
käsittää!
AMALIA. Etkö mitään muuta? Mutta saithan viime vuonna kultaisen
rannerenkaan, brossin ja paljon muuta kaunista. Mitä miehesi ajattelee,
kun --?
BERTHA. Se on minulle yhden tekevä, kun vain pääsisin selville, kuinka
oikeastaan noiden kolmentuhannen markan laita on. (Päättäväisesti) Niin
-- se on parasta: minä menen heti Akselilta kysymään.
AMALIA. Herran tähden, mitä aijot tehdä? Silloin hän heti arvaisi sinun
minulta tuon uutisen kuulleesi. Maltahan kuitenkin siksi kun olen
poissa!
BERTHA. No olkoon sitten, koska niin tahdot! Kolmetuhatta markkaa!
Sillä rahalla eläisimme vähintäkin puolen vuotta! Ei, se on mahdotonta,
aivan mahdotonta!
(Liikuntoa kuuluu oikealta).
BERTHA (nousee): Kas niin, nyt hän herätti Ilmarin!
AMALIA. Muista se: ei sanaakaan asiasta niin kauan kuin minä täällä
olen!
(Nousee myöskin).