Aksel. Bertha.
AKSEL (laskee kuppinsa pöydälle): Kiitoksia, Berthaseni, se oli
mainiota kahvia! Olet oikein kunnostanut itsesi syntymäpäivänäsi.
BERTHA (neuloen): Hauskaa, että kerrankin olet tyytyväinen.
AKSEL. Kerrankin tyytyväinen? Sinun kanssasi olen aina tyytyväinen, sen
kyllä tiedät, mutta se ei estä minua välistä olemasta erittäin
tyytyväinen. Noh, nyt vaan pikkuinen savu. (Sytyttää sikarin) Kas niin!
(Nojautuu mielihyvällä taaksepäin tuolilla) Onpa tosiaankin oikein
suloista istua näin pienessä, sievässä kodissaan kiltin eukkonsa
rinnalla ja unohtaa kaikki puuhat ja kaikki asiatoimet, nauttiakseen
vain levossa ja rauhassa onneaan. -- Meillä on todellakin hyvin hauskaa
täällä, Bertha!
BERTHA (katsoo yhä vain työhönsä) Kyllä -- mutta en luule sinun aina
noin ajattelevan.
AKSEL. Kuinka? Mitä tarkoitat?
BERTHA. Minun vain johtui mieleeni, kuinka usein näinä viimeisinä
aikoina olet kotoa poissa ollut. Toisin oli laita vuosi takaperin.
AKSEL. No, mutta ajattelehan, Bertha, kuinka paljon olen laventanut
asioitani sen jälkeen. Olisiko parempi, jos istuisin kotona pitäen
sinulle seuraa ja jättäisin asiat sipo silleen?
BERTHA. Eihän toki -- sitä en tarkoita.
AKSEL. Eikä sitäpaitsi sinullakaan enää ole niin paljon aikaa minun
kanssani juttelemaan, sitten kun pikku Ilmarin sait hoidettavaksesi.
Itsekunkin tulee pitää huolta velvollisuuksistaan, näetkös!
BERTHA. Sen hyvin ymmärrän; mutta minä vain pelkään tuon alinomaisen
ulkona oleskelemisen kääntyvän tavaksi, pelkään, ettet enää viihdy
kotona yhtä hyvin kuin ennen. Niin, Aksel, kyllä se vain niin on --
sinä et minua enää rakasta.
AKSEL. Ohoh -- tuopa oli suuri uutinen!
BERTHA. Etkä sinä enää ole aivan suorakaan minua kohtaan.
AKSEL. Älä helkkarissa!
BERTHA. Niin -- sinä näinä aikoina salaat paljon asioita vaimoltasi.
AKSEL. Mutta tämähän alkaa jo kuulua oikein kamalalta.
BERTHA. Laske sinä vain leikkiä, mutta täytyy sinun kuitenkin myöntää,
että olen oikeassa. Minkätähden esimerkiksi et tahdo tunnustaa, missä
eilen olit koko illan? Kuinka saatat noin suurta epäluottamusta
osoittaa Berthallesi, joka sinua niin hellästi rakastaa?
AKSEL. Ahaa -- siihenkö meidän taas olikin tuleminen! Tiedätkö, Bertha,
minä en tosiaankaan luullut sinua noin uteliaaksi.
BERTHA. Uteliaisuudeksiko sitä sanot, jos mielelläni tahdon tietää,
mitkä tärkeät toimet sinua niin kauan ulkona kaupungilla pitivät?
Etköhän sinä mitä tarkimmin tutkisi minua, jos yhtä kauan viipyisin
kotoa poissa?
AKSEL. Tosin sen tekisin, mutta siinä on suuri eroitus. Minullahan
näet, on asioita --
BERTHA (keskeyttäen): Ja ystäviä ja kumppalia.
AKSEL. No, olkoon niinkin! Enpähän tykkänään liene maailmasta luopunut,
vaikka naimisiin olen mennyt, tiedänmä.
BERTHA (huokaa): Et olekaan, sen tietää Jumala! Mutta sellaistahan
elämä on!
AKSEL. No, älä nyt ole pahoillasi, Berthaseni; aikanaan saat kyllä
kaikki tietää.
BERTHA. En välitä koko asiasta, koska et voi sitä heti minulle sanoa.
AKSEL. Iltapuolella, kun lähdemme ajelemaan, kerron sen sinulle.
Saattaisimme ajaa vähän maalle, Hansenin huvilan ohitse, siellä päin on
niin kaunista. Eikö sinunkin mielestäsi, Berthaseni, tuo pikkuinen
huvila kauniine kasvikkoineen ole erittäin sievä?
BERTHA. Kyllä -- kun sen vain joku toinen omistaisi eikä tuo suuri
kortinlyöjä Hansen. -- Onhan hänkin sinun hyvä ystäväsi.
AKSEL. Äläkä ajattele nyt mitään ikäviä, vaan tule sen sijaan katsomaan
pikku Ilmaria; enhän vielä tänään ole nähnytkään tuota nuorta herraa.
BERTHA. No, mitäpä häntä herättää, kun hän nukkuu niin makeasti.
AKSEL. Se ei mitään tee, hänellä on hyvää aikaa ottaa vahinko takaisin
jäljestäpäin.
BERTHA. Anna hänen nyt olla! Jos Amalia tulee toivottamaan minulle
onnea, ei minulla ole aikaa häntä uudestaan nukuttaa.
AKSEL. No pahuus! Olet siis ilmoittanut Amalialle syntymäpäiväsi olevan
tänään? Päätimmehän olla siitä kenellekään virkkamatta; etkö muista?
BERTHA. Hyvin sen muistan, mutta hän itse tarjoutui tulemaan, illalla
täältä lähtiessään.
AKSEL. Sen uskon; kyllä Amalia aina muistaa etujansa valvoa. No, sepä
nyt harmillista!
BERTHA. Minkäpä sille tein? Olisiko minun pitänyt kieltää häntä
tulemasta?
AKSEL. Eipä juuri -- mutta sinun ei pitäisi aina olla niin ystävällinen
ja kohtelias hänelle. Saattaisit antaa hänen jonkun kerran huomata,
ett'emme kumpikaan erinomaisen paljon pidä hänen alituisesta
juoksustaan täällä.
BERTHA. Kuinka voisin sen tehdä! Amalia, joka niin paljon pitää minusta
ja joka alinomaa minua auttaa tuhansilla pienillä toimituksilla!
AKSEL. Sen hän tekee vain saadakseen sitä useammin täällä juosta ja
ehkäpä myöskin erinomaisen suuresta halusta saada pistää nenänsä joka
paikkaan. Kerranhan näin kotiin tullessani hänen seisovan kyökissä
täydessä puuhassa puolipäiväsemme valmistamisessa.
BERTHA. Niin, se oli silloin, kun hänen piti opettaa minua laittamaan
uudenlaista lihalientä, vaikka siitä ei sitten mitään tullut.
AKSEL. Toisen kerran tapasin tuon korean neidin järjestelemässä
liinavaatteitani, jotka juuri olivat pesusta tuodut. Enkö, totta vie,
silloin punastunut aivan kuin koulutyttö, jolta löydetään rakkauskirje.
BERTHA. Minkätähden tuletkin niin vähästä hämillesi! Mielestäni Amalia
oli hyvin ystävällinen, kun tarjosi minulle apuansa.
AKSEL. No niin, saattaa se ollakin hyödyksi siinä tapauksessa, että
paitojen luettelo joutuu sinulta hukkaan. Amalia ja hänen rakkaat
tätinsä Miina, Stiina ja Fiina ja kaupungin kaikki muut juorusiskot
silloin voivat sen muististaan sinulle lukea.
BERTHA. Aina sinä vain puhut pahaa Amaliasta, ja kuitenkin hän on
vähintäin yhtä suuresta arvosta kuin --
AKSEL. -- kuin kaikki minun ystäväni yhteensä -- no niin, sehän on
tunnettu asia. Mutta, hänen arvostaan huolimatta, ei minua juuri
surettaisi, vaikka hän jonakin kauniina päivänä taittaisi niskansa
portaissamme. (Amalian ääni kuuluu ulkoa) Kuulehan! Tunnetko sinä
ääntä?
BERTHA (nousee): Amalian -- hän puhuu Maijulle. -- Muista nyt olla
kohtelias ja huomaavainen häntä kohtaan! (Menee perälle).
AKSEL (nousee): Kohtelias ja huomaavainen! Hm -- äskeisen hurskaan
toivoni jälkeen. No niin -- suotta minulle ei liene kasvatusta annettu,