f Elokuun viimeinen päivä oli käsillä. Paavo ajatteli haikeudella sitä,
että kesäinen vapaus oli nyt lopussa. Mutta Pirkko ja Saara, joille
koulunkäynti oli tähän asti ollut melkein leikkiä, näkivät asiassa vain
sen valoisan puolen.
»Voi, voi sentään», valitteli Paavo asetellessaan koulukirjoja koriin,
»tekisin mitä vain, jollei pitäisi mennä kouluun. Luulen, että ennen
melkein parsisin sukkia.»
Paavo oli pari kertaa saanut kokeilla sukanparsimista, revittyään
suuret reiät uusiin sukkiinsa, eikä hän tuntenut toista niin
vaivalloista työtä.
»Mutta Paavo», sanoi Pirkko, »ennenhän sinä aina kehuit koulua ja
tovereitasi ja vakuuttelit meille, ettei meillä, kotikoululaisilla,
ollut pienintäkään aavistusta siitä, miten hauska paikka koulu on».
»No, onhan se niinkin», myönteli Paavo, »ja eihän minulla oikeastaan
koulua vastaan ole muuta muistuttamista, kuin että meille
ylempiluokkalaisille...»
»Neljäsluokkalaisille, tarkoitat», pisti Pirkko väliin.
»... annetaan niin paljon läksyjä, ettei ennätä oikeastaan mitään
muuta. Mutta katsokaas, minun olisi pitänyt tänä kesänä kerätä 100
uutta kasvia. Ja oikeastaan luulin, että minulla olisi yli määrän,
sillä olenhan niitä kerännyt tuon tuostakin, mutta kun tänään laskin,
en saanut kuin 78.»
»Vai niin», hymähti Kaisa.
»Ja ajatelkaa vielä, Korpi sanoi keväällä, että hän ottaa kasvistot
heti ensimäisenä päivänä, ja se, jolla ei ole täyttä määrää, saa
keväällä ehdot.»