Setä oli seuraavina päivinä hyvin miettiväisen näköinen. Eräänä iltana
hän ilmoitti minulle, että neljän näin vaarallisen vangin kuljetus teki
hänet levottomaksi. Hän olisi mieluimmin ensin vienyt Kyttyräisen yksin
ja sitten palannut hänen rikostovereitansa noutamaan. Mutta matka tulisi
kestämään lähes kaksi viikkoa, ja niin pitkäksi aikaa hän ei enää
tahtonut jättää minua vartijaksi, varsinkin kun yöt rupesivat olemaan
pimeitä. Stålhahnen työpajassa olisimme kyllä voineet vangeillemme
valmistaa jalkaraudatkin, mutta setä katsoi tehtävän sittenkin liian
vaaralliseksi.
Minä tarjouduin silloin lähtemään Sitkan taloon, josta yrittäisin saada
isännän ja jos mahdollista vielä toisenkin miehen avuksi. Setä hyväksyi
ehdotukseni, vaikka Ville kaikin tavoin sitä vastusti arvellen, ettei
pidä panna kissaa makkaran vahdiksi. Hänen epäluulonsa sitkalaisia
kohtaan eivät olleet vielä täysin hävinneet.
Varhain seuraavana aamuna lähdin matkalle kovalla tuulella, joka
päivemmällä kasvoi myrskyn tapaiseksi. Mutta kun tuuli oli myötäinen,
joudutti se vain matkaani, ja kun joellakin sain purjehtia, laskin jo
päivällisaikana veneeni rantaan Sitkan venevalkamassa. Sitkan vaari
sattui olemaan rannassa, ja hänen ilonsa tulostani oli teeskentelemätön.
Hän oli jo ruvennut pelkäämään, että olimme kaikki joutuneet rosvokoplan
käsiin, jolloin henkemme ei ollut suuren arvoinen.
Kun ukko kuuli asiani, arveli hän minun tulleen kuin tilauksesta. Päivä
oli sunnuntai, ja taloon oli juuri tullut vierailemaan kaksi isäntää
kirkonkylästä. Kirkonkylässä oli jo juhannuksen aikana liikkunut huhu,
että komisarius ja hänen seuralaisensa on tapettu. Jokin puhe sedän
puukottamisesta oli kai levinnyt Riitalammille, iskusta oli tehty
kuolemanisku, ja minä sekä Ville olimme kaupanpäällisenä seuranneet
mukana.
Menimme tupaan, jossa minun tuloni huomattavasti kevensi mieliä. Kaikki
olivat uskoneet minun jo olevan manalassa. Vieraat, joista toinen oli
minulle entuudestaan tuttu, keskustelivat parhaillaan rosvosakista.
Rosvoja pelättiin nyt kirkonkylässä enemmän kuin koskaan. Olipa
kuntakokouksessakin eräs isäntä ehdottanut, että kunta semmoisenaan
ostaisi itsensä vapaaksi heidän rosvouksistaan. Mutta kun sedän
viransijainen, joka oli sattunut olemaan läsnä, viran puolesta kielsi
kaiken keskustelun niin häpeällisestä, jopa lainvastaisestakin
ehdotuksesta, oli puuha, jolla kuului olleen monta kannattajaa,
itsestään rauennut tyhjiin. Vieraitten asia oli nyt Sitkan isännältä
saada tietoja, millä ehdoilla hän oli solminut Kyttyräisen kanssa
rauhan. Heilläkin oli näet aikomus tehdä samanlaatuinen yksityisrauha
rosvopäällikön kanssa, elleivät hänen ehtonsa olleet kovin mahdottomia.
Se vieraista, jonka tunsin, oli kaikin puolin kunnon mies. Mutta niin
suuri oli se kauhu, jonka Kyttyräinen oli pitäjässä herättänyt, että
kelvollisimmatkin miehet näyttivät olevan ihan lamassa. Rupesin pitämään
itseäni oikeana sankarina ajatellessani, että olin saanut olla
osallisena tuommoisen vitsauksen poistamisessa. Viimeisetkin
häpeäntunteen jätteet siitä, että olin ison-Iivanan juopuneen unessa
vanginnut, haihtuivat nyt.
Huomatessani, että molemmat vieraat isännät olivat vahvasti päättäneet
sopia rosvopäällikön kanssa, rupesin heitä häpäisemään. Sanoin, että he
tekevät Riitalammin häväistysnimeksi koko Suomessa, eikä kukaan kehtaa
muissa pitäjissä tunnustaa olevansa Riitalammilta kotoisin. Miehet
selittivät yksinomaan perheittensä tähden aikovansa tällaiseen
sopimukseen ryhtyä, josta kyllä arvelivat saavansa kuulla kunniansa.
Omasta puolestansa he olivat valmiit vaikka tänä päivänä tappelemaan
Kyttyräisen joukkoa vastaan, kun vain joku voisi viedä heidät rosvojen
jäljille. Mutta rosvot olivat siihen liian viisaita.
Kun miehet olivat noin suurisanaisia, päätin ottaa heidän sanoistaan
kiinni ja lupasin viedä heidät jo huomenna Kyttyräisen ja hänen
miestensä puheille. Kerroin nyt, millainen oli asian laita ja että
komisarius oli lähettänyt minut hankkimaan pari miestä lisää,
kuljettaaksemme ilman vahingonvaaraa vankimme asutuille seuduille.
Miehet ymmärsivät puheeni todeksi, ja kaikki tarjoutuivat heti toimeen.
Tunnin jälkeen istui kolme isäntämiestä ja Sitkan vaari mukanani Sitkan
isossa heinäveneessä matkalla järvelle päin. Pohjatuuli menee illaksi
kotiin, sanotaan, ja niin tapahtui nytkin. Kun keskiyön aikana tulimme
järvelle, näkyi jo järvenpinnalla siellä täällä kuikanpeltoja, ja tunnin
kuluttua oli järvi rasvatyyni.
Kauanko viisi miestä virstaa katkaisee? Aurinko oli juuri noussut, kun
maanantaiaamuna laskimme Latvasaaren venevalkamaan. Onni oli ollut
minulle harvinaisen suotuisa. Minua odotettiin vasta tiistaiksi.
Osoitin miehille tien taloon -- he luulivat olevansa rosvojoukon kodissa
-- ja jäin ukon kanssa niemelle, jossa kerroin hänelle hänen isänsä
viimeisistä hetkistä. Kyynelsilmin katseli vanhus sitä paikkaa, jossa
hänen isänsä lähes seitsemänkymmentä vuotta sitten oli henkensä
heittänyt. Stålhahnen anteeksiantamuksesta hän tunsi itsensä suuresti
lohduttuneeksi. Isänsä pyssyt ukko tunsi heti ja ihastui niitten
takaisin saamisesta. Vein hänet myös ylös torniin, missä hän ihmetellen
katseli kanuunaa, joka kerran oli ollut tuoda hänelle surman. Kun ukko
kuuli, että tällä samalla kanuunalla olin ampunut roistojen veneen
säpäleiksi, taputti hän sen kylkeä eikä ollenkaan sanonut enää olevansa
siihen suutuksissaan, kun se oli niin hyödyllisen työn tehnyt.
Lapsellisessa innostuksessa pyysi ukko saada laukaista yhden laukauksen.
Ja kun setä lupasi hänen ampua vaikka kymmenen, tuhlasimme ilossamme
koko paljon Latvasaaren kuninkaan ruutivarastoa.
Vielä samana päivänä tulin Latvasaaren omistajaksi. Hovilinnan omistaja
olin jo ennen sen testamentin nojalla, joka löytyi saman kirjoituspöydän
laatikosta, jolla setä kauppakontrahdin kirjoitti. Sitkan vaari määräsi
hinnan semmoiseksi, että se soveltui minun varoihini, ja hänen poikansa,
Sitkan isäntä, hyväksyi ukon määräyksen. Siihen aikaan pieni saari ei
vielä maksanut tuhansia. Myöskin Kyttyräisen linna on nyt minun omani.
Kun tupa myytiin huutokaupalla, ei tehty tarjouksia, sillä paikan
kaukaisuus ei houkutellut ketään sinne asutusta perustamaan; sain sen
muutamalla kymmenellä markalla. Sitkan vaarin kanssa olen
metsästysmatkoilla syksyisin viettänyt monta yötä ryövärien linnassa.
Ukosta ja minusta tuli hyvät metsästystoverit. Mutta kevätmetsästyksestä
en onnistunut saamaan ukkoa luopumaan. Vanhus on jo yli kolmekymmentä
vuotta maannut maan mullassa.
Vankien kuljettaminen asutuille seuduille kävi hyvin, ja setä seurasi
itse mukana, kun ne Riitalammilta vietiin vankilaan. Minut vapautettiin
nimismiehen apulaisen virasta. Se päivä, jolloin tämä tapahtui, oli
minulle iloinen päivä. Sitkalaisten tehtäväksi uskoi setä ryöstettyjen
tavarain kuljettamisen Riitalammin kirkonkylään, josta omistajat saivat
kukin omansa periä. Villen epäluulot sitkalaisista haihtuivat pian;
olivatpa sekä isäntä että vanha ukko Villen häihinkin kutsutut. Ystäväni
asui kolmattakymmentä vuotta omassa tuvassaan, jossa hänen emäntänsä
vieläkin elää leskenä. Hänen tyttärensä on naimisissa ja hänen kaksi
poikaansa lähtivät isänsä kuoleman jälkeen Amerikkaan, missä nyt
kuuluvat uudisasukkaina Kanadassa tulevan hyvin toimeen.
Kyttyräiset tuomittiin kaikki elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen.
Vanha laamanni, joka itse istui käräjiä, sanoi, ettei hänen koskaan
ennen ollut tarvinnut niin monta henkilöä samana päivänä semmoiseen
rangaistukseen tuomita. Iso-Iivana oli ainoa, joka hyvän käytöksen
tähden palveltuaan muutamia vuosia laskettiin pyynnöstään
uudisasukkaaksi Siperiaan, missä hänestä kuuluu tulleen kunnon mies.
Setä vieraili Latvasaarella muutamia viikkoja joka kesä, ja vielä toissa
syksynä kävimme yhdessä viikon ajan kestävällä metsästysretkellä.
Lohivavan käytössä hän oli mestari aina viimeiseen kesäänsä saakka. Nyt
hän lepää saman pitäjän kirkkomaassa, jonka hyväksi hän on koko elämänsä
työn omistanut.
Mikään ulkonainen kunnianosoitus ei tullut sedän osaksi hänen elämänsä
parhaimmasta mainetyöstä. Pitäjäläistensä kunnioituksen ja rakkauden hän
oli saavuttanut jo ennen runsaassa määrässä. Kertomalla edellisessä
kuvatut tapahtumat olen tahtonut suorittaa hänelle osan yksityisestä
kiitollisuudenvelastani.