Kesäkuun 14 p:nä.
No, Dorothy ja minä saavuimme New Yorkiin eilen, koska herra Eisman
lopulta päätti lähettää meidät kotiin, sillä hän sanoi, että koko
nappiliike ei riittäisi minua kauemmin Euroopassa kasvattamaan. Siis
me erosimme herra Eismanista Budapestissa, koska herra Eismanin
oli matkustettava Berliiniin katsomaan kaikkia Berliinissä asuvia
nälkää näkeviä sukulaisiaan, jotka sodasta asti eivät ole tehneet
muuta kuin nähneet nälkää. Ja hän kirjoitti minulle juuri ennenkuin
höyrylaivamme lähti purjehtimaan ja sanoi etsineensä esille kaikki
nälistyneet sukulaisensa ja tarkastelleensa niitä tarkoin, ja hän
oli päättänyt olla tuomatta niitä Ameriikkaan, koska hänen nälkää
näkevien sukulaistensa joukossa ei ollut ainoatakaan, joka olisi
voinut matkustaa rautatiepiletillä tarvitsematta suorittaa lisämaksua
ylipainosta.
Dorothy ja minä astuimme siis laivaan, ja koko laivamatkalla minun
oli harkittava, tahdoinko tosiaan mennä naimisiin kuuluisan Henry H.
Spoffardin kanssa vai enkö, sillä hän odotteli minun saapumistani
New Yorkiin ja oli niin levoton, että tuskin saattoi odottaa minun
saapumistani New Yorkiin. Mutta minä en ole turhaa tuhlannut kaikkea
aikaani Henryyn, vaikken suostuisikaan hänen vaimokseen, sillä minulla
on Henryltä muutamia kirjeitä, jotka olisivat kovin, kovin mukavia
omistaa, jollen Henrystä huolisi. Ja Dorothy näkyy olevan minun
kanssani aika paljon yhtä mieltä, koska Dorothy sanoo, että ainoa
suhde, jossa hän tahtoisi Henryyn olla, olisi olla hänen leskensä
kahdeksantoistavuotiaana.
Laivaan tultuani minä sitten päätin, etten viitsisi vaivautua
herrasmiehiä tapaamaan, sillä mitäpä hyötyä olisi tavata herrasmiehiä,
kun laivalla ei ole mitään muuta tehtävää kuin käydä ostoksilla
pienessä puodissa, missä ei ole myytävänä mitään viittä dollaria
kalliimpaa? Ja jos tapaisinkin jonkun herrasmiehen laivassa, niin
hän tahtoisi saattaa minut laivasta, ja silloin törmäisimme yhteen
Henryn kanssa. Mutta sitten kuulin, että laivalla oli herrasmies,
joka oli suuri irrallisten timanttien kauppias Amsterdam-nimisestä
kaupungista. Tein siis tuttavuutta sen herrasmiehen kanssa, ja me
seurustelimme toistemme kanssa aika paljon, mutta illalla ennen maihin
astumistamme jouduimme vallan riitaan, joten minä en viitsinyt häneen
edes vilkaistakaan lähtiessäni laivaportaille, vaan pistin irralliset
timantit käsilaukkuuni, jotta minun ei tarvinnut niitä tullissa
ilmoittaa.
Tullissa Henry odottelikin minua, sillä hän oli tullut Pennsylvaniasta
minua tapaamaan, koska heidän maatilansa on Pennsylvaniassa ja Henryn
isä on kovin, kovin sairaana Pennsylvaniassa, joten Henryn täytyy
pysyä siellä jokseenkin kaiken aikansa. Ja kaikki reportterit olivat
tullissa, ja he kaikki olivat kuulleet Henryn ja minun kihlauksestamme
ja halusivat tietää, mitä minä olin ollut ennenkuin menin kihloihin
Henryn kanssa. Silloin minä sanoin heille, etten ollut muuta kuin
seurapiirityttö Little Rockista Arkansasista. Ja sitten minä ihan
suutuin Dorothyyn, sillä kun muuan reporttereista kysyi Dorothylta
milloin minä tein debyyttini eli ensi kertaa esiinnyin Little Rockin
seurapiireissä, niin Dorothy sanoi, että minä depytienasin Little
Rockin vuosimarkkinoilla ja karnevaalissa viisitoistavuotiaana.
Tarkoitan, ettei Dorothy koskaan laiminlyö tilaisuutta olla epähieno,
silloinkaan kun haastelee sellaisille kirjaimellisille herroille kuin
reportterit.
Sitten Henry vei minut huoneistooni Roll-Royce-autollaan, ja sinne
saapuessamme hän halusi antaa minulle kihlasormukseni, ja ihan minun
sydämeni alkoi pamppailla. Sitten hän sanoi, että hän oli käynyt
Cartierilla ja tarkastanut kaikki kihlasormukset, mutta niitä kaikkia
katseltuaan päättänyt, etteivät ne olleet puoliksikaan kyllin hyviä
minulle. Sitten hän otti kotelon taskustaan, ja minä kävin ihan
uteliaaksi. Ja Henry sanoi, että hän katsellessaan kaikkia niitä
isoilla timanteilla koristettuja sormuksia tosiaan tunsi, ettei
niissä ollut mitään tunnetta, joten hän sensijaan tahtoi antaa
minulle luokkasormuksensa Amherstin opistosta. Sitten minä katsoin
häneen ja katsoin häneen, mutta minä kykenin hillitsemään itseni niin
täydellisesti, etten sanonut mitään pelin sillä asteella, vaan sanoin,
että hän oli tosiaan kovin herttainen ollessaan niin täynnä tunnetta.
Sitten Henry sanoi, että hänen oli palattava Pennsylvaniaan puhumaan
isälleen meidän naimahommistamme, koska hänen isälleen on tosiaan
tullut sydämen asiaksi, ettemme menisi naimisiin. Ja sitten minä
sanoin Henrylle, että jos minä kohtaisin hänen isänsä, niin kenties
minä voittaisin hänet puolelleni, koska minä aina näyn voittavan
herrasmiehet puolelleni. Mutta Henry sanoo, että siinäpä se pulma juuri
onkin, sillä joku tyttönen voittaa alati hänen isänsä puolelleen,
niin että he tuskin uskaltavat päästää häntä näkyvistään ja tuskin
uskaltavat sallia hänen yksinään mennä kirkkoonkaan. Sillä kun
hän viimeksi meni yksinään kirkkoon, niin joku tyttö voitti hänet
kadunkulmassa puolelleen, ja hän palasi kotiin kaikki taskurahat
hukattuina, eivätkä he voineet uskoa häntä, kun hän sanoi panneensa
ne kolehtilautaselle, koskei hän viimeksi kuluneina viitenäkymmenenä
vuonna ole koskaan pannut kolehtiin kymmentä senttiä enempää.
Todellinen syy, miksi ei Henryn isä sallisi Henryn naida minua, näkyy
siis olevan, että isä sanoo Henryn aina huvittelevan mielin määrin,
ja joka kerta kun Henryn isä haluaa vähän itsekin huvitella, estää
Henry hänet aina eikä salli hänen edes sairastaa hospitaalissa,
jossa hän voisi hieman omin päin huvitella, vaan pitää hänet kotona,
jossa hänellä täytyy olla Henryn hänelle valitsema sairaanhoitajatar
ja sekin mies. Kaikki hänen vastaväitöksensä näkyvät siis johtuvan
pelkästä kostonhalusta. Mutta Henry sanoo, että hänen vastaväitöksensä
eivät voi jatkua enää varsin pitkälti, sillä onhan hän jo lähes
yhdeksänkymmenvuotias, ja luonto kyllä hakee velkansa ulos ennemmin tai
myöhemmin.
Ja Dorothy sanoo, että olenpa minä aika hupsu tuhlatessani aikaani
Henryyn, vaikka voisin järjestää niin, että tapaisin Henryn isän,
jolloin koko asia olisi vatvottu valmiiksi muutamassa kuukaudessa ja
minä omistaisin tositeossa koko Pennsylvanian valtion. Mutta minä
en luule, että minun tulisi noudattaa Dorothyn neuvoa, koska Henryn
isää vartioidaan kuin haukkaa, ja Henry itse on hänen valtuutettu
asiamiehensä, joten ei sellaisesta tosiaan mitään hyvää koituisi. Ja
miksi minä sittenkään kuuntelisin Dorothyn kaltaisen tytön neuvoa,
koska hän matkusteltuaan kautta Euroopan ei tuonut kotiin muuta kuin
kultaisen rannerenkaan!
Vietettyään illan luonani täytyi Henryn palata Pennsylvaniaan ollakseen
siellä torstaina aamulla, koska hän kuuluu seuraan, jonka ainoana
tehtävänä on sensuroida kaikki filminäytelmät. He näetten leikkaavat
filmirullista kaikki palat, joissa on vaarallisia asioita, joita
ihmiset eivät saisi katsella. Sitten he sommittelevat ne vaaralliset
kohdat yhteen ja antavat niiden juosta kankaalla moneen monituiseen
kertaan. Siksipä olisi tosiaan varsin vaikeaa raahata Henry pois
tuollaisesta torstaiaamun kokouksesta, ja hän jaksaa tuskin odottaa
toisesta torstaiaamusta toiseen. Sillä hän ei tosiaan näy nauttivan
mistään niin paljoa kuin filmikuvain sensuroimisesta, ja sitten
kun filmi kerran on karsittu, ei se enää herätä hänessä mitään
mielenkiintoa.
Sitten Henryn lähdettyä juttelin pitkän aikaa Lulun kanssa, joka
on minun palvelijattareni ja oli matkoilla ollessani kotimiehenä
huoneistossani. Ja Lulu on tosiaan sitä mieltä, että minun pitäisi
sittenkin mennä naimisiin herra Spoffardin kanssa, koska Lulu sanoo
tutkineensa herra Spoffardia kaiken aikaa, kun purki matkalaukkujani,
ja Lulu sanoo olevansa varma, että milloin vain minusta tuntuisi, että
minun pitäisi ravistaa herra Spoffard irti liepeistäni, niin voisin
panna hänet lattialle istumaan ja antaa hänelle tukun moraalille
vaarallisia ranskalaisia postikortteja sensuroitavaksi, jolloin voisin
viipyä poissa kuinka kauan vain haluttaisi.
Ja Henry aikoo järjestää, että tulen joskus Pennsylvaniaan viikon
loppua viettämään ja tapaamaan kaikki hänen omaisensa. Mutta jos Henryn
koko perhe on yhtä reformeerattu kuin Henry näkyy olevan, niin kyllä
siitä minunkin laiselleni tytölle tulee aika kova koettelemus.
Kesäkuun 15 p:nä.
Eilen aamulla oli aikamoinen tulikoe minunlaiselleni hienostuneelle
tytölle, kun kaikki sanomalehdet kertoivat minun ja Henryn menneen
kihloihin toistemme kanssa, mutta kaikki näkyivät jättäneen
mainitsematta, että olin hienoston tyttö, paitsi eräs sanomalehti, ja
se oli juuri se, joka kertasi Dorothyn sanat, että olin depytienannut
karnevaalimarkkinoilla. Kävin siis Ritzissä Dorothya tapaamassa ja
sanoin Dorothylle, että hänenlaisensa tytön tulisi pitää suunsa kiinni
reportterien aikana.
Ja varsin monet reportterit kuuluivat soitelleen Dorothylle, mutta
Dorothy sanoi, ettei hän tosiaan sanonut mitään kellekään heistä,
paitsi eräälle reportterille, jonka kysymykseen, minkälaista rahaa
minä käytin, hän oli vastannut minun käyttävän nappeja. Mutta Dorothyn
ei tosiaan olisi tullut mitään sellaista lausua, koska varsin monet
ihmiset näkyvät tietävän, että herra Eisman kasvattaa minua, ja hänet
tunnetaan kautta Chicagon nappikuningas Gus Eismanin nimellä, joten
yksi asia voisi vihjaista toiseen, kunnes ihmisten ajatukset ehkä
alkaisivat jotakin arvella.
Mutta Dorothy sanoi, ettei hän maininnut mitään enempää minun
depytienaamisestani Little Rockissa, koska Dorothy toki tietää, etten
minä Little Rockissa mitään depyyttiä tehnyt, koska juuri silloin,
kun olisi ollut aika tehdä depyyttini, herratuttavani herra Jennings
ammuttiin ja sitten kun oikeusjuttu oli lopussa ja valamiehistö
oli yksimielisesti minut vapauttanut, olin tosiaan liian väsynyt
depytienatakseni.
Sitten Dorothy sanoi, miksemme toimeenpanisi kutsuja nyt, niin että
voisit nyt tehdä depyyttisi ja antaa niiden kaikkien kuulla; sillä
Dorothy näkyy ihan kuollakseen ikävöivän kutsuja. Ja se on tosiaan
ensimmäinen järkevä ehdotus, minkä Dorothy on tehnyt, sillä minustakin
pitäisi jokaisen tytön, joka on kihlautunut niin hienosta vanhasta
perheestä lähteneelle herrasmiehelle kuin Henry on, tosiaankin
depytienata. Ja minä käsken hänen heti tulla luokseni, jotta
suunnittelisimme depyyttiäni, mutta me pitäisimme asian kovin, kovin
salassa ja järjestäisimme depyytin huomenillaksi. Sillä jos Henry
kuulisi minun depytienaavan, niin hän saapuisi Pennsylvaniasta ja
pilaisi kutsut vallan kokonaan, sillä pilatakseen kutsut tarvitsee
Henryn niihin vain saapua.
Dorothy tuli siis mukaani ja me suunnittelimme depyyttini. Ensin
päätimme painattaa sirosti painettuja kutsukortteja, mutta kun niiden
painattaminen aina vie jonkun verran aikaa, niin olisi tosiaan ollut
hupsua niitä painattaa, koska kaikki herrasmiehet, jotka aioimme
depyyttiini kutsua, olivat Pallokerhon jäseniä, joten voisin vain
kyhätä tiedonannon depyytistäni ja antaa sen Willie Gwynnille ja käskeä
Willie Gwynnin kiinnittää sen Pallokerhon ilmoitustaululle.
Ja Willie Gwynn naulasi sen kerhon taululle ja sitten hän kävi luonani
kertomassa, ettei hän koskaan ollut nähnyt niin suurta innostusta
hamasta Dempsey-Firpon kilpaotteluista asti, ja sanoi, että koko
Pallokerho saapuisi miehissä. Sitten meidän oli suunniteltava, mitä
tyttöjä kutsuisimme depyyttiini. Enhän minä näetten kai vielä tunne
kaikkia susiteen naisia, koska tyttö ei tietenkään tapaa susiteen
naisia ennenkuin hänen depyyttinsä on ollut, ja sitten kaikki
hienonmaailman naiset tulevat depytienaajaa katsomaan. Mutta minä
tunnen tositeossa kaikki susiteen miehet, koska oikeastaan kaikki
seurapiirien miehet kuuluvat Pallokerhoon. Kun minulla siis on ollut
Pallokerho depyytissäni, niin asettuakseni oikealle paikalleni
seuraelämässä tarvitsee minun vain tavata heidän äitinsä ja sisarensa,
kaikki heidän pikku ystävättärensä kun jo tositeossa muutenkin tunnen.
Mutta minusta aina tuntuu, että on ihanaa, kun on kosolti tyttöjäkin
kutsuissa, jos tytöllä on kutsuissa kosolti herrasmiehiä, ja olisi
vallan ihanaa saada kaikki Folliesin tytöt mukaan, mutta minä en
tosiaan voisi niitä kuitenkaan kutsua, kun ne eivät kuulu minun
seurapiiriini. Sitten ajattelin pääni ympäri ja tuumin, että vaikkei
olisikaan etikepin mukaista kutsua heitä vieraiksi, niin olisi kyllä
etikepin mukaista tilata heidät sinne seuruetta hauskuttamaan, ja
sitten kun he olisivat esittäneet esitettävänsä, voisivat he yhtyä
vieraisiin, mikä ei tosiaan olisi seurustelutapojen rikkomista.
Sitten soi puhelin, ja Dorothy meni vastaamaan, ja siellä kuului olleen
Joe Sanguinetti, joka on Pallokerhon miltei virallinen viinanhankkija,
ja Joe sanoi kuulleensa minun depyytistäni ja sanoi, että jos hän saisi
tulla minun depyyttiini ja tuoda mukanaan kerhonsa, joka on Brooklynin
Hopeasuihkukerho, niin hän hankkisi kaikki viinakset ja takaisi, että
rommi lainehtisi ehtymättömän vuolaana virtana.
Ja Dorothy sanoi hänelle, että kyllä hän saisi tulla, ja hän
laski puhelimen torven kädestään, ennenkuin kertoi minulle
hänen ehdotuksestaan, ja minä vallan suutuin Dorothylle, koska
Hopeasuihkukerhoa ei edes mainita seurapiirirekisterissä eikä sillä ole
paikkaansa tytön depyytissä. Mutta Dorothy sanoi, että siihen aikaan,
kun kutsuvieraat alkoivat heilua, täytyisi olla vallan nero voidakseen
erottaa, kuka kuului Pallokerhoon, kuka Hopeasuihkukerhoon ja kuka
Pythiaan ritareihin. Mutta tosiaan minä olin melkein pahoillani,
että pyysin Dorothya auttamaan depyyttini suunnittelemisessa, paitsi
että Dorothy kyllä on varsin hyvä olemassa kutsuissa, jos poliisit
sattuisivat tulemaan sisälle, koska Dorothy aina osaa käsitellä
poliiseja, enkä minä vielä ole tuntenut ainoatakaan poliisimiestä,
joka ei olisi sokeasti rakastunut Dorothyyn. Ja sitten Dorothy soitti
kaikkien sanomalehtien kaikille reporttereille ja kutsui heidät kaikki
depyyttiini, jotta he voisivat nähdä sen omin silmin.
Ja Dorothy sanoo, että hän aikoo pitää huolta, että depyyttini joutuu
kaikkien sanomalehtien etupalstoille, vaikkapa sitten olisi tehtävä
murha.
Kesäkuun 19 p:nä.
No niin, on kulunut kolme päivää siitä, kun depyyttikutsuni alkoivat,
mutta lopuksi minä väsyin ja jätin vieraat viime yönä ja menin
nukkumaan, koska minulta muutaman päivän kuluttua näkyy aina katoavan
kaikki mielenkiinto kutsuihin; mutta Dorothyn harrastus sellaiseen
ei koskaan katoa. Ja kun minä tänä aamuna heräsin, hyvästeli Dorothy
parhaillaan muutamia vieraita. Tarkoitan, että Dorothylla näkyy olevan
aika paljon elintarmoa, sillä seurueen viimeiset vieraat olivat
vieraita, jotka me poimimme kokoon, kun seurue toissapäivänä meni Long
Beachiin uimaan, ja nämä vieraat olivat tosiaan uusia, mutta Dorothy
oli hyvin kestänyt seuranpidon alusta loppuun tarvitsematta ottaa
edes turkkilaista kylpyä, niin kuin useimpain herrasmiesten täytyi
tehdä. Minun depyyttini on siis todella ollut erikoinen, koska varsin
monet niistä vieraista, jotka olivat meillä depyyttini lopulla, eivät
olleet samoja vieraita, jotka olivat sitä aloittamassa, ja tytölle
on tosiaan erikoislaatuista saada näin paljon erilaisia herrasmiehiä
depyyttiinsä. Se on siis tosiaan ollut vallan suuri syksee, koska
kaikki sanomalehdet ovat depyytistäni varsin laajalti kertoneet; ja
minä tunsin itseni vallan ylpeäksi, kun näin _Daily Viewsin_ etusivun,
jossa isokokoisilla otsikkokirjaimilla mainittiin: "LORELEIN DEBYYTILLÄ
JYMYMENESTYS". ja _Zits' Weekly_ sanoi heti suoraan, että jos nämä
kutsut tietävät minun tuloani susiteehen, niin he toivovat elävänsä ja
näkevänsä, mitä merkillistä minä hommaankaan, sitten kun olen voittanut
depytanttikainouteni ja asettunut oikealle paikalleni seuraelämässä.
Näin minä tosiaan sain aihetta pyytää Dorothylta anteeksi ja kiittää
häntä siitä, että hän oli kutsunut Joe Sanguinettin depyyttiini, koska
oli ihan ihmeellistä, kuinka hän kykeni hankkimaan kaikki kutsuissa
tarvittavat väkijuomat, ja hän ylitti lupauksensakin. Tarkoitan, että
hänen trokarinsa ajoivat laivarannasta autoilla suoraan asuntooni,
ja ainoana vaikeutena hänellä oli, ettei hän voinut saada trokareita
lähtemään seurasta, sitten kun ne olivat hankkineet liköörit. Ja
lopulta syntyi kinailukin, kun Willie Gwynn väitti Joen trokarien
haastaneen riitaa hänen kerhonsa jäsenten kanssa kieltämällä
Pallokerhon poikia laulamasta mukana heidän kvardetissaan. Mutta Joen
trokarit sanoivat, että Pallokerhon pojat halusivat laulaa lauluja,
jotka eivät olleet säädyllisiä, siksi että he tahtoivat laulaa laulun
"äidistä". Ja silloin kaikki alkoivat asettua puolelle tai toiselle,
mutta Folliesin tytöt puolustivat kaikki Joen trokareita alusta pitäen,
sillä me kaikki tytöt kuuntelimme heitä kuumat kyyneleet silmissä.
Siitä tuli Pallokerho mustasukkaiseksi, ja väittely kehittyi asteesta
asteelle, kunnes joku soitti sairasvaunuja. Ja sitten tulivat poliisit
sisälle.
Sitten Dorothy tapansa mukaan voitti puolelleen kaikki poliisit. Ja
kaikilla poliiseilla näkyi olevan määräys tuomari Schultzmeyeriltä,
siltä kuuluisalta tuomarilta, joka tuomitsee kaikki kieltolakirikokset,
että milloin hyvänsä he tunkeutuvat kekkereihin, joista lupaa tulla
hauskat kekkerit, on heidän soitettava hänelle, olkoon mikä aika
päivästä tai yöstä tahansa, sillä tuomari Schultzmeyer rakastaa kovin
kekkereitä. Poliisit soittivat siis tuomari Schultzmeyerille, ja hän
riensi niin rutosti, että ehti paikalle ennenkuin oli kotoaankaan
lähtenyt. Ja kutsujen illatsun aikana sekä Joe Sanguinetti että
tuomari Schultzmeyer rakastuivat silmittömästi Dorothyyn. Sattuipa
Joelle ja tuomarille pikku riitakin, ja tuomari sanoi Joelle, että
jos hänen tavaransa olisi juotavaksi kelpaavaa, niin hän vetoaisi
lakiin ja ottaisi sen takavarikkoon, mutta kun hänen plutkunsa ei
ollut sen arvoista, että vatsaansa kunnioittava herrasmies viitsisi
sen takavarikoida, niin hän ei alentunut ottamaan sitä takavarikkoon.
Sitten kello yhdeksän tienoissa aamulla täytyi tuomari Schultzmeyerin
lähteä keinuista lakitupaan tuomitsemaan kaikki rikolliset, jotka
rikkovat kaikki lakipykälät. Hänen täytyi siis jättää Dorothy ja
Joe kahden kesken, ja hän oli siitä kovin, kovin kiukuissaan.
Ja minä tosiaan ihan surkuttelin jokaista, ken sattui tuomari
Schultzmeyerin tutkittavaksi sinä aamuna, sillä hän antoi jokaiselle
kieltolainrikkojalle yhdeksänkymmentä päivää vankeutta ja palasi
seuraan kello kahdeltatoista. Ja sitten hän viipyi joukossamme siihen
asti, kun kaikki mentiin Long Beachiin uimaan toissapäivänä, jolloin
hän näkyi menettävän tajuntansa, minkävuoksi jätimme hänet erääseen
Garden Cityn sairaalaan.
Depyyttini oli siis tosiaan seurustelukauden suurin syksee, sillä
juuri samana iltana oli Willie Gwynnin sisarella tanssiaiset Gwynnien
maatilalla Long Islandissa, ja Willie Gwynn sanoi, että kaikki New
Yorkin nuoret herrasmiehet loistivat poissaolollaan hänen sisarensa
kutsuista, koska ne kaikki olivat minun kutsuissani. Näyttää siis
siltä, että minusta tosiaan tulisi mainio emäntä, jos vain voisin
taivuttaa itseni siihen, että minusta tulisi rouva Henry Spoffard
nuorempi.
No, Henry soitti tänä aamuna ja Henry sanoi, että hän oli vihdoinkin
saanut isänsä uskomaan, että minun oli turvallista hänet tavata, ja
Henry tuli tänä iltana minua noutamaan, jotta lähtisin hänen omaistensa
puheille ja katsomaan hänen kuuluisaa, vanhaa, historjallista taloaan
Pennsylvaniassa. Ja sitten hän kyseli depyyttikutsuistani, joista
jotkut Philadelphian lehdet lienevät maininneet. Mutta minä sanoin
hänelle, että depyyttiäni ei oltu paljoakaan suunniteltu, vaan että
se oli pikemminkin hetkellinen mielijohde, enkä minä ollut hennonnut
soittaa hänelle ja niin äkkipikaa riistää häntä isänsä luota sellaiseen
aikaan, kun kerran oli kysymys vain seurusteluseikoista.
Nyt minä siis valmistaudun matkustamaan Henryn omaisten luo, ja tuntuu
kuin koko tulevaisuuteni riippuisi siitä. Sillä jollen minä voi sietää
Henryn omaisia paremmin kuin Henryä itseään, niin koko asia luultavasti
loppuu lakituvassa.
Kesäkuun 21 p:nä.
Jaha, minä olen nyt viettämässä loppuviikkoa Henryn omaisten luona
hänen vanhassa perhekartanossaan Philadelphian ulkopuolella, ja minä
alan tuumia, että maailmassa sittenkin on muutakin tavoiteltavaa kuin
perhe. Ja minä alan tuumia, että perhe-elämä kuuluu vain sellaisille,
jotka voivat sitä sietää. Niinpä ne näkyvät täällä Henryn kotona
nousevan kovin varhain. Tarkoitan, ettei tosiaan ole niinkään hullua
nousta varhain, jos on jotakin minkä vuoksi nousee varhain; mutta kun
tyttö nousee varhain eikä ole mitään syytä, miksi nousee, alkaa se
tosiaan tuntua järjettömältä.
Niinpä me eilen nousimme kaikki varhain, ja silloin minä tapasinkin
kaikki Henryn omaiset sillä Henry ja minä olimme biilanneet
Pennsylvaniaan, ja jokainen oli meidän saapuessamme makuulla, kun
kello oli jo yli yhdeksän. Aamulla siis Henryn äiti tuli huoneeseeni
herättääkseen minut ajoissa suurukselle, koska Henryn äiti on minuun
kovin, kovin mielistynyt, ja hän haluaa aina jäljitellä kaikkia
pukujani ja tarkastaa aina mielellään kaikki kapineeni, nähdäkseen
mitä minulla on. Ja hän löysi laatikollisen liköörikonfekteja, jotka
ovat täynnä liköörejä, ja hän ihastui tosiaan kovin. Vihdoin sainkin
pukeutuneeksi, ja hän heitti tyhjän laatikon pois ja minä autoin hänet
portaita alas ruokasaliin.
Ja Henry odotteli ruokasalissa sisarensa kanssa, ja silloin minä hänen
sisarensa tapasinkin. Eikä Henryn sisar kuulu koskaan olleen oma
itsensä sodan puhkeamisen jälkeen, sillä hän ei koskaan käyttänyt kovaa
kaulusta ja kravattia ennenkuin ajoi sairasvaunuja sodassa, ja nyt he
eivät voi saada häntä niitä riisumaan. Sillä aselevosta asti näkyy
Henryn sisar tuumivan, että säännölliset naisten vaatteet merkitsevät
naisistumista. Niinpä ei Henryn sisar näy ajattelevan mitään muuta kuin
hevosia ja automööpelejä, ja jollei hän ole autovajassa, niin ainoa muu
paikka, missä hän on onnellinen, on talli. Tarkoitan, että hän tosiaan
kiinnittää varsin vähän huomiota omaisiinsa ja näkyy kiinnittävän
vähemmän huomiota Henryyn kuin kukaan muu, koska hän on saanut
päähänsä, ettei Henryn äly ole varsin miehuullista. Ja sitten me kaikki
odottelimme Henryn isän saapumista, jotta hän lukisi ääneensä raamattua
ennen aamiaista.
Sitten tapahtui jotakin, mikä oli tosiaan ihme, sillä Henryn isä
kuuluu tositeossa eläneen rullatuolissa kuukausimääriä ja hänen
miehisen sairaanhoitajansa täytyi kiikuttaa häntä siinä tuolissa jos
jonnekin. Niinpä hänen sairaanhoitajansa toi hänet rullatuolissa
ruokasaliin, ja silloin Henry sanoi: "Isä, tästä tytöstä tulee sinun
pieni miniäsi", ja Henryn isä katsoi minuun tarkasti, nousi pois
rullatuolistaan ja käveli! Silloin kaikki kummastuivat vallan suuresti,
mutta Henry ei kummastunut niin kovin, sillä Henry tuntee isänsä
kuin kirjan. Ja sitten he kaikki koettivat tyynnyttää hänen isäänsä,
ja isä yritti lukea raamatusta, mutta hän tuskin saattoi kohdistaa
ajatuksensa raamattuun ja tuskin syödä palaakaan, sillä kun herrasmies
on niin heikko kuin Henryn isä, ei hän voi vilkua tyttöä toisella
silmällään ja toisella silmällään katsella kermalla sekoitettua
puurolautastaan tekemättä jotakin kommellusta. Ja niin tuli Henry
lopulta aivan alakuloiseksi ja sanoi isälleen, että hänen täytyisi
palata huoneeseensa, jottei sattuisi uutta taudinkohtausta. Ja sitten
se miehinen hoitaja kärräsi hänet hänen huoneeseensa, ja se oli tosiaan
liikuttavaa, sillä ukko itki kuin pieni lapsi. Sitten minä aloin
ajatella, mitä Dorothy oli minulle neuvonut Henryn isän suhteen, ja
minä tulin tosiaan ajatelleeksi, että jos Henryn isä vain voisi päästä
kaikilta rauhaan ja olla hetkisen ominpäin, niin ehkei Dorothyn neuvo
sittenkään olisi hullumpi.
Ja aamiaisen jälkeen me kaikki valmistausimme menemään kirkkoon, mutta
Henryn sisar ei käy kirkossa, koska Henryn sisar aina haluaa viettää
jokaisen sunnuntain autovajassa hajoittamalla heidän maataloustöissä
käyttämänsä kuorma-Fordin osiinsa ja panemalla sen jälleen kokoon. Ja
Henry sanoo, että se mitä sota vaikutti sellaiseen tyttöön kuin hänen
sisareensa, on tosiaan pahempaa kuin sota itse.
Sitten Henry ja hänen äitinsä ja minä menimme kaikki kirkkoon, ja
palattuamme kirkosta kotiin me söimme puolista, ja puolinen näkyi
oikeastaan olevan samaa kuin aamiainen, paitsi ettei Henryn isä voinut
tulla puoliselle, koska hän minut tavattuaan sai niin ankaran kuumeen,
että heidän täytyi lähettää noutamaan lääkäriä.
Sitten iltapäivällä Henry meni rukouskokoukseen, ja minä jäin yksinäni
Henryn äidin seuraan, jotta voisimme levätä jaksaaksemme sitten
illallisen jälkeen mennä kirkkoon. Ja Henryn äidin mielestä minä olen
pelkkää kirkasta päivänpaistetta, eikä hän juuri tahdo päästää minua
näkyvistäänkään, koskei hän surmillaan olisi yksinään. Sillä kun hän
on yksinään, näkyvät hänen aivonsa tuskin ollenkaan toimivan. Ja
hän koettelee mielellään kaikkia minun hattujani ja kertoo, kuinka
kaikki kuoron nuorukaiset tuskin voivat irroittaa silmiään hänestä.
Ja tietenkin täytyy tytön olla hänen kanssaan yhtä mieltä, mutta käy
varsin vaikeaksi olla henkilön kanssa yhtä mieltä, kun sitä täytyy olla
kuulotorven läpi, sillä väkisinkin käy siinä ääni käheäksi ennemmin tai
myöhemmin.
Ja illallinen osoittautui olevan oikeastaan samaa kuin puolinen, sillä
erotuksella vain, että kaikki uutuuden viehätys kai oli haihtunut
kuin tuhka tuuleen. Sitten minä sanoinkin Henrylle, että minulla oli
liian paljon pään kivetystä lähteäkseni jälleen kirkkoon, joten Henry
ja hänen äitinsä lähtivät kirkkoon ja minä jäin huoneeseeni, istuen
mietiskelemään, ja tein sen johtopäätöksen, että elämä on tosiaan liian
lyhyt vietettäväksi perheylpeydessä, vaikka heillä olisikin aika paljon
rahaa. Paras tuuma minulla siis on harkita, millä keinoin saisin Henryn
päättämään olla minua naimatta, ja sitten ottaisin vain, mitä voin
saada, ja olisin tyytyväinen.
Kesäkuun 22 p:nä.
Niin, eilen minä pakotin Henryn saattamaan minut junalle
Philadelphiassa ja käskin hänen jäädä Philadelphiaan ollakseen lähellä
isäänsä, jos hänen isälleen niinkuin sattuisi taas taudinkohtaus.
Ja istuessani loistovaunussani junassa minä päätin, että oli aika
päästä Henrystä eroon, maksoi mitä maksoi. Ja minä tulin siihen
johtopäätökseen, että se, mikä kaikkein enimmin suututti ja hermostutti
herrasmiehiä, oli ostoksilla käynti. Sillä itse herra Eismankin, joka
tositeossa on kuin syntynyt tyttöjen kanssa ostoksilla juoksutettavaksi
ja kyllä tietää, mitä se tietää, joutuu usein kovin alakuloiseksi
kaikista minun ostoksistani. Minä päätin siis palata New Yorkiin ja
käydä myymälöissä ostamassa oikein aika runsaasti Henryn laskuun, sillä
onhan meidän kihlauksemme julkaistu kaikissa sanomalehdissä ja Henryn
luotto on minun luottoani.
Ja kun minä tätä kaikkea harkitsin, niin kuului koputus salonkivaununi
ovelle, ja minä käskin hänen tulla sisälle vain, ja siellä oli
herrasmies, joka sanoi katselleensa minua New Yorkissa aika paljon ja
oli aina halunnut tulla minulle esitellyksi, koska meillä oli aika
paljon yhteisiä ystäviä. Ja sitten hän antoi minulle käyntikorttinsa,
ja kortilla oli hänen nimensä, ja se oli herra Gilbertson Montrose, ja
hänen ammattinaan oli filminkirjoittajan ammatti. Ja sitten minä pyysin
häntä istumaan ja meillä oli kirjallinen keskustelu.
Ja sitten minusta todella tuntui, että eilinen päivä oli käännekohta
minun elämässäni, sillä vihdoinkin minä olen tavannut herrasmiehen,
joka ei ole ainoastaan taiteilija, vaan jolla lisäksi on älyä.
Tarkoitan, että hän on senlaatuinen herrasmies, että tyttö voisi istua
hänen jalkojensa juuressa päiväkausia perätysten ja melkein aina oppia
yhtä ja toista. Sillä kun kaikki ympäri käy, ei ole mitään, mikä niin
kirpaisisi tyttöä kuin herrasmiehen aivot, varsinkin senjälkeen kun
tyttö on viettänyt loppuviikon Henryn kanssa. Ja herra Montrose puhui
puhumistaan koko matkan ajalla New Yorkiin asti, ja minä istuin ja
kuuntelin vain. Ja herra Montrosen mielestä Shakespear on hyvin suuri
näytelmäkirjailija ja hänestä on Hamlet vallan kuuluisa murhenäytelmä,
ja mitä romaaneihin tulee, niin hänen mielestään melkein jokaisen
pitäisi lukea Dickensiä. Ja kun me jouduimme runouden alalle, niin
hän lausui "Dan McGrewin murhan" niin nasevasti, että melkein saattoi
kuulla luodin vinkuvan.
Ja sitten minä pyysin herra Montrosea kertomaan minulle itsestään.
Ja herra Montrose kuului olevan paluumatkalla Washingtonista, jossa
hän oli käynyt tapaamassa Bulgarian lähettilästä nähdäkseen, halusiko
Bulgaria rahoittaa filmin, jonka hän on kirjoittanut suuresta
historjallisesta aiheesta ja joka koskettelee Dolly Madisonin
sukupuolielämää. Ja herra Montrose kuuluu tavanneen aika paljon
bulgarialaisia bulgarialaisessa ravintolassa Lexington Avenuella,
ja siitä hän sai aiheen yrittää hommata rahoja Bulgariasta. Sillä
herra Montrose sanoi, että hän voisi panna filminsä täyteen Bulgarian
propagandaa, ja hän sanoi Bulgarian lähettiläälle, että joka kerta, kun
hän totesi, kuinka vähän Ameriikan filmit tiesivät Bulgariasta, alkoi
hänen selkäpiitään karmia.
Silloin minä sanoin herra Montroselle, että tunsin itseni kovin,
kovin köykäiseksi jutellessani hänenlaisensa herrasmiehen kanssa,
joka tiesi niin paljon Bulgariasta, sillä minä en tosiaankaan tiennyt
Bulgariasta muuta kuin että Bulgarian lehmistä lypsettiin joghurtia,
joka on vatsalle erikoisen terveellistä piimää. Mutta herra Montrose
sanoi, ettei Bulgarian lähettilään mielestä Dolly Madisonissa kai
ollut paljoakaan nykyistä Bulgariaa koskevaa, mikä herra Montrosen
mielestä johtui siitä, ettei lähettiläs oikeastaan ymmärtänyt mitään
drammatiigasta. Sillä herra Montrose sanoi voivansa sommitella
filminsä niin, että Dolly Madisonilla olisi bulgarialainenkin
rakastaja, joka halusi hänet naida. Ja sitten Dolly Madison alkaisi
aprikoida, minkälaisia hänen lastenlastenlastenlapsensa olisivat,
jos hän ottaisi bulgarialaisen, ja sitten hän istuisi miettimään
ja näkisi näyssä Bulgarian vuodelta 1928. Ja sitten herra Montrose
pistäytyisi Bulgariassa valokuvaamassa sen näyn. Mutta Bulgarian
lähettiläs kohautti olkapäitään koko asialle, mutta hän antoi herra
Montroselle vallan ison pullon bulgarialaista kansallisjuomaa. Ja
Bulgarian kansallisjuoma muistuttaa väriltään enimmin vettä, eikä se
vallan väkevältä maistukaan, mutta viittä minuuttia myöhemmin alkaa
todeta erehdyksensä. Ja minä tuumin itsekseni, että jos erehdykseni
toteaminen saisi minut unohtamaan, mitä Pennsylvaniassa sain kokea,
niin velvollisuuteni itseäni kohtaan tosiaankin oli sen avulla unohtaa
kaikki. Maistoimme siis vieläkin.
Ja sitten herra Montrose kertoi minulle, että hänen oli kovin vaikea
päästä eteenpäin eläväinkuvain alalla, koska kaikki hänen filminsä ovat
ihmisten tajunnan yläpuolella. Sillä kun herra Montrose kirjoittaa
sukupuolikysymyksistä, on hänen filminsä täynnä sykologiaa. Mutta
kun joku muu kirjoittaa siitä, vilisee kankaalla vain läpikuultavia
yöpukuja, ja koristeellisia kylpyammeita. Ja herra Montrose
sanoo, että elävilläkuvilla ei ole mitään tulevaisuutta ennenkuin
elävätkuvat ovat selventäneet sukupuoliaiheensa ja käsittävät,
että viisikolmattavuotiaalla naisella voi olla ihan yhtä monta
sukupuoliongelmaa kuin kuusitoistavuotiaalla tyttöheilakalla. Sillä
herra Montrose haluaa kirjoittaa maailmannaisista eikä salli, että
maailmannaisia esittämään päästetään pienikokoiset viisitoistavuotiaat
tyttöset, jotka eivät elämästä tiedä mitään eivätkä ole edes olleet
ojennuslaitoksessa.
Ja niin me molemmat saavuimme New Yorkiin ennenkuin aavistimmekaan.
Ja minä tulin ajatelleeksi, kuinka sama matka Henryn kanssa hänen
autossaan oli tuntunut vuorokauden pituiselta, ja niin tulin
ajatelleeksi, etteivät rahat sittenkään olleet kaikki kaikessa, koska
lopultakin vain äly merkitsee jotakin. Ja sitten herra Montrose
saattoi minut kotiin, ja me aiomme syödä puolista yhdessä Promrosen
teehuoneessa jotakuinkin joka päivä ja yhä jatkaa kirjallisia
keskustelujamme.
Sitten minun täytyi tuumia, kuinka pääsisin eroon Henrystä, samalla
kuitenkaan tekemättä mitään, mikä jälkeenpäin tuottaisi minulle
ikävyyksiä. Lähetin siis hakemaan Dorothya, sillä vaikkei Dorothy
olekaan varsin visu puijaamaan rahoja herrasmieheltä, on hän toki
varsin kekseliäs ja nokkela pääsemään sellaisesta eroon.
Ja sitten Dorothy kysyi ensiksi, miksen minä ottanut tilaisuudesta
vaaria, sillä hän arveli, että jos Henry olisi minut nainut, niin hän
olisi tehnyt itsemurhan kaksi viikkoa myöhemmin. Mutta minä kerroin
hänelle suunnitelmastani tehdä aika paljon ostoksia ja minä sanoin
hänelle, että aioin kutsua Henryn ja järjestää niin, etten olisi kotona
silloin, kun hän saapuisi, mutta että Dorothy voisi olla ottamassa
hänet vastaan, antautua hänen kanssaan juttusille ja kertoa hänelle
kaikista ostoksistani ja kuinka tuhlaavainen minä näyin olevan, mistä
johtuisi, että hän minut naituaan joutuisi köyhäintaloon ennen vuoden
loppua.
Ja Dorothy käski minun jäähyväisiksi vielä kerran silmäillä Henryä ja
sitten jättää hänet hänen haltuunsa, sillä ensi kerralla minä näkisin
hänet lakituvassa ja silloin minä hänet tuskin tuntisin, koska Dorothy
hänet niin säikäyttäisi, että saattaisi koko hänen muotonsakin muuttua.
Minä päätin siis jättää hänet Dorothyn käsiin ja toivoa parasta.
Heinäkuu 10 p:nä.
Hohhoh, viime kuu oli tosiaan kuin päiväkirja itsessään, ja minä olen
alkanut käsittää olevani niitä tyttöjä, joille jotakin tapahtuu. Ja
minun täytyy sittenkin myöntää, että elämä on tosiaan ihmeellistä.
Sillä ihan viime kuluneiden viikkojen aikana on tapahtunut niin paljon,
että tytön pää melkein menee pyörälle.
Tarkoitan ensiksikin, että menin jalokivikauppaan ostoksille ja ostin
hurmaavan nelitahkoisen smaragdin ja pitkän rihman helmiä Henryn
laskuun. Sitten soitin Henrylle kaukolinjan puhelimella ja sanoin
hänelle, että halusin nähdä häntä aika paljon, ja hän oli kovin,
kovin mielissään ja lupasi heti saapua New Yorkiin. Ja sitten minä
pyysin Dorothya tulemaan kotiini ollakseen siellä Henryn saapuessa ja
näyttämään Henrylle, mitä olin hänen laskuunsa ostellut, ja kertomaan
hänelle, kuinka tuhlaavainen minä näytin olevan. Ja kuinka minä näyin
tulevan vain hupsua hupsummaksi. Ja minä annoin Dorothylle valtuuden
mennä niin pitkälle kuin halusi, kunhan hän ei vain vihjaise mitään
kunnialleni käypää. Sillä mitä tahrattomammalta minun maineeni
näyttäisi, sitä paremmin saattaisi asia lopuksi päättyä. Ja Henry oli
täsmällisesti talossa kahtakymmentä minuuttia yli yhden, ja minä käskin
Lulun laittaa puolista hänelle ja Dorothylle ja käskin Dorothyn sanoa
hänelle, että minä olin mennyt katsomaan Venäjän kruununkalleuksia,
joita joku venäläinen suuriruhtinatar kaupitteli Ritzissä.
Ja sitten minä menin Primrosen teehuoneeseen syömään puolista herra
Montrosen kanssa, koska herra Montrose kernaasti kertoo minulle
kaikista suunnitelmistaan ja sanoo, että minä hänen mielestään
paljon muistutan tyttöä, jonka nimi oli matami Recamier ja
jolle intellektentit herrasmiehet tavallisesti kertoivat kaikki
suunnitelmansa, silloinkin kun Ranskan vallankumous riehui heidän
ympärillään.
Ja herra Montrose ja minä söimme herkullisen puolisen, vaikken minä
herra Montrosen seurassa koskaan pane merkille, mitä syön, sillä herra
Montrosen jutellessa tyttö vain kuuntelee molemmilla korvillaan. Mutta
kaiken aikaa minä kuunnellessani ajattelin Dorothya ja tuskittelin,
että hän ehkä kertoisi Henrylle jotakin, mikä ei olisi minulle
vallan edullista jälkeenpäin. Ja vihdoin herra Montrosekin näkyi sen
huomaavan ja sanoi: "Mikä sinua vaivaa, tyttöseni? Maksaisinpa pennin
ajatuksistasi."
Sitten minä kerroin hänelle kaikki. Ja hän näkyi miettivän aika
paljon ja sitten hän sanoi: "On tosiaan kovin ikävää, että herra
Spoffardin perhe-elämä tuskastuttaa sinua, sillä herra Spoffard olisi
ihanteellinen mies minun filmieni kustantajaksi." Ja sitten herra
Montrose sanoi, että hän alunpitäen oli ajatellut, kuinka ihanteellista
olisi, että minä esittäisin Dolly Madisonia. Sitten minä aloin
miettiä ja sanoin herra Montroselle, että toivoin saavani vallan ison
rahasumman myöhemmin ja kustantaisin sen itse. Mutta herra Montrose
vastasi, että se olisi liian myöhään, koska kaikki eläväinkuvain yhtiöt
sitä nyt tavottelivat ja se melkein hetikohta siepattaisiin.
Tällöin minä melkein säikähdin, sillä äkkiä juolahti mieleeni, että
jos ottaisin Henryn ja samalla työskentelisin elävissäkuvissa, niin
ei Henryn seuraelämä olisi niin hirveää. Sillä jos tytöllä olisi niin
paljon puuhaa, ei tosiaan merkitsisi vallan paljoa, vaikka hänen
täytyisikin sietää Henryä silloin, kun hänellä ei ollut puuhaa. Mutta
sitten minä muistin, millä asioilla Dorothy oli, ja sanoin herra
Montroselle, että pelkäsin olevan jo liian myöhäistä. Riensin siis
puhelimeen ja soitin kotiin Dorothylle ja kysyin, mitä hän oli Henrylle
sanonut. Ja Dorothy sanoi näyttäneensä hänelle sen nelitahkoisen
smaragdin ja kertoneensa hänelle minun ostaneeni sen pikku leluksi
vihreään pukuuni, mutta että kun olin saanut siihen pukuun tahran,
aioin antaa sekä puvun että smaragdin Lululle. Ja sitten hän sanoi
näyttäneensä helmet ja sanoi, että minä ne ostettuani kaduin, etten
ostanut vaaleanpunaisia, valkoiset kun olivat niin perin tavallisia,
joten minä olin käskenyt Lulun purkaa ne ja ommella aamunuttuuni. Ja
sitten hän oli sanonut hänelle olleensa vähän pahoillaan, että olin
mennyt ostamaan venäläisiä kruununkalleuksia, koska hän aavisteli niiden
tietävän onnettomuutta, mutta että minä olin hänelle sanonut, että jos
ne sellaisiksi osoittautuisivat, niin voisinhan minä jonakuna iltana,
kun uusi kuu oli noussut taivaalle, mennä nakkaamaan ne vasemman olkani
yli Hudson-virtaan, mikä kyllä kirot poistaisi.
Ja sitten hän sanoi Henryn alkaneen käydä levottomaksi. Sitten hän
kertoi sanoneensa hänelle olevansa iloinen, että minä kerrankin
jouduin naimisiin, koska minulla oli sellainen kova onni, että aina
kun menin kihloihin, näkyi minun kihlatulleni jotakin tapahtuvan.
Silloin Henry kysyi, mitä esimerkiksi. Ja Dorothy sanoi, että pari
niistä oli mielisairaalassa, yksi oli velkaantuneena ampunut itsensä ja
lopuista piti pakko-työsiirtola huolta. Ja Henry kysyi, kuinka heille
nyt niin oli käynyt, ja Dorothy selitti, että se vain johtui minun
tuhlaavaisuudestani, ja sanoi ihmettelevänsä, ettei Spoffard ollut
siitä koskaan kuullut, sillä minunhan tarvitsi syödä vain puolista
Ritzissä jonkun kuuluisan pörssimiehen kanssa, jotta seuraavana päivänä
tapahtuisi romahdus. Ja hän sanoi, ettei hän suinkaan tahtonut mitään
vihjaista, mutta että minä olin syönyt päivällistä erään kovin, kovin
mahtavan saksalaisen kanssa, kun seuraavana päivänä Saksan markat
muuttuivat makulatuuriksi.
Siitä kaikesta minä melkein vimmastuin ja käskin Dorothyn pysyttää
Henryn talossa, kunnes minä tulisin sinne selittämään. Sitten minä jäin
puhelimeen sillä välin, kun Dorothy meni katsomaan, odottaisiko Henry.
Ja Dorothy tuli minuutin päästä takaisin ja sanoi, että vierashuone oli
tyhjä, mutta että jos rientäisin Broadwaylle, niin epäilemättä näkisin
tomupilven Pennsylvanian aseman puolella, ja siellä huristaisi Henry.
Sitten minä palasin herra Montrosen luo ja sanoin, että minun täytyi
tavoittaa Henry Pennsylvanian asemalta, maksoi mitä maksoi. Ja jos joku
sanoisi, että me lähdimme Primrosen teehuoneesta kiireellisesti, niin
se olisi vallan lievää kieltä. Niin me menimme Pennsylvania asemalle ja
hädin tuskin minä ehdin Philadephian junaan, jättäen herra Montrosen
junan viereen levottomana kynsiänsä pureskelemaan. Mutta minä huusin
hänelle, että hän menisi hotelliinsa, ja lupasin soittaa hänelle
tulokset, heti kun juna olisi saapunut perille.
Sitten minä kävelin junan läpi, ja siellä oli Henry, kasvoillaan ilme,
jota en ikinä unohda. Sillä kun hän näki minut, näkyi hän kutistuvan
puoleen normaalikoostaan. Minä istahdin siis hänen viereensä ja sanoin
hänelle, että hänen menettelynsä tosiaan hävetti minua ja että jollei
hänen rakkautensa voinut kestää pikku koetta, jonka minä ja Dorothy
pikemminkin huvin vuoksi olimme keksineet, niin en viitsisi mokomalle
herrasmiehelle virkkaa sanaakaan. Ja minä sanoin hänelle, että jollei
hän voinut erottaa oikeata nelitahkoiseksi veistettyä smaragdia
rihkamakaupan lelusta, niin hänen tulisi hävetä. Ja minä sanoin,
että jos hän luuli, että jokainen rihmallinen valkoisia lasihelmiä
oli kalliita päärlyjä, niin ei ollut ihmekään, että hän saattoi niin
pahoin erehtyä tytön luonnetta arvostellessaan. Ja sitten minä aloin
itkeä Henryn tavattoman epäluuloisuuden vuoksi, jolloin hän yritti mua
lohduttaa, mutta minä olin niin syvästi loukkaantunut, etten lausunut
hänelle siivoa sanaa ennenkuin olimme Newarkin sivuuttaneet. Mutta
Newarkin sivuutettuamme Henry itsekin itki, ja minun sydämeni aina
niin heltyy kuullessani herrasmiehen itkevän, että minä lopuksi annoin
hänelle anteeksi. Kotiin päästyäni minun siis täytyy viedä jalokivet
kauppaan takaisin.
Ja sitten minä selitin Henrylle, että halusin elämällemme tulevan
jotakin tarkoitusta ja että tahdoin tehdä maailman paremmaksi, kuin
mitä se tähän asti näkyy olleen. Ja minä sanoin hänelle, että kun hän
tiesi niin paljon filmiammatista kaiken sensuroimisensa perusteella,
niin olin ajatellut, että minun mielestäni hänen pitäisi itse
antautua filmialalle. Sillä minä sanoin hänelle, että hänenlaisensa
herrasmiehen velvollisuus maailmaa kohtaan oli valmistaa säädyllisiä
filmejä ollakseen esimerkkinä muille filmiyhtymille ja näyttääkseen
maailmalle, millaisia säädylliset filmit olivat. Ja Henryssä se
herätti kovin, kovin suurta mielenkiintoa, koskei hän milloinkaan
ollut ajatellut filmialaa. Sitten minä sanoin hänelle, että voisimme
saada herra Gilbertson Montrosen kirjoittamaan meille filmitekstit,
ja hän sensuroisi ne ja minä näyttelisin niissä, ja kun kaikki
olisimme tehneet tehtävämme, niin varmaan siitä tulisi taidetta.
Mutta ne olisivat myöskin puhtaampia kuin useimmat taideteokset
näkyvät olevan. Henry sanoi siis, että päästyämme Philadelphiaan me
ryhtyisimme hommaan, mutta hän ei tosiaan ollut sitä mieltä, että
minun tulisi niissä näytellä. Mutta minä sanoin Henryle, että mikäli
olin nähnyt hienon maailmannaisten yrityksiä elävien kuvien alalla,
en luullut, että olisi arvoa alentavaa, jos joku heistä yrityksissään
onnistuisikin. Näin sain hänet siihenkin suostumaan.
Päästyämme siis Henryn maatilalle me kerroimme kaikki Henryn omaisille,
ja he kaikki ihastuivat. Sillä se oli ensi kertaa sodan jälkeen,
kun Henryn omaiset olivat saaneet jotakin määrätietoista mieleensä
painettavaksi. Tarkoitan, että Henryn sisar asian kuultuaan ihan
hypähti riemusta, sillä hän sanoi, että hän ottaisi pitääkseen huolta
kuorma-autoista ja pitäisi ne ensiluokkaisessa kunnossa. Sitten minä
myöskin lupasin Henryn äidille, että hän saisi näytellä filmeissä.
Tarkoitan, että voisimme esittää hänestä lähikuvan silloin tällöin,
koska toki jokaisessa filmissä täytyy olla lystillistä lievennystä. Ja
minä lupasin Henryn isälle, että me kärräisimme hänet läpi ateljeerin
ja sallisimme hänen katsella kaikkia näyttelijättäriä, jolloin hän
oli vähällä taaskin saada uuden puuskan. Ja sitten minä soitin herra
Montroselle ja sovin hänen kanssaan, että hän tulisi tapaamaan Henryä
ja pohtimaan hänen kanssaan asiaa. Ja herra Montrose sanoi: "Jumala
siunatkoon sinua, herttainen lapsi!"
Ja minä alan melkein uskoa, mitä jokainen sanoo, että minä olen pelkkää
päivänpaistetta, koska jokainen näkyy tulevan onnelliseksi joutuessaan
kosketuksiin minun kanssani. Tarkoitan, kaikki muut paitsi Eisman.
Sillä New Yorkiin palattuani minä avasin kaikki hänen sähkösanomansa
ja huomasin, että hänen piti saapua Aquitanialla jo heti seuraavana
päivänä. Minä siis menin Aquitanialle häntä vastaan, vein hänet Ritziin
puoliselle ja kerroin hänelle kaikesta. Silloin hän kävi kovin, kovin
alakuloiseksi, sillä hän sanoi, että ihan heti, kun hän oli saanut
minut täydelleen kasvatetuksi, minun pitikin juosta tieheni ja mennä
avioliittoon. Mutta minä sanoin hänelle, että hänen tosiaan tulisi
olla minusta hyvin ylpeä, sillä kun hän vastaisuudessa näkisi minut
puolisella Ritzissä kuuluisan Henry H. Spoffardin vaimona, niin minä
aina niiaisin hänelle, jos hänet näkisin, ja hän voisi osoittaa minua
kaikille tuttavilleen ja sanoa, että juuri hän, Gus Eisman, oli
kasvattanut minut tähän asemaan. Ja se ilahdutti herra Eismania aika
paljon, enkä minä tosiaan välitä, mitä hän juttelee tuttavilleen,
koskeivät hänen tuttavansa kumminkaan ole minun lajiani, eikä sitä,
mitä hän minusta sanoneekin, huhu minun seurapiirissäni kerro. Kun siis
puolinen oli nautittu, luulen tosiaan, että vaikkei herra Eisman varsin
onnellinen ollutkaan, ei hän kuitenkaan voinut olla tuntematta jotakin
huojennusta, varsinkin minun monia ostoksiani ajatellessaan.
Senjälkeen vietettiin siis hääni, ja koko Philadelphian ja New
Yorkin kermasto tuli minun häihini, ja kaikki olivat minulle kovin
herttaisia, koska melkein jokainen heistä on kirjoittanut filmin.
Ja jokainen sanoo, että minun hääni olivat kovin, kovin ihanat.
Tarkoitan, että Dorothykin sanoi niiden olleen ihanat, vaikka Dorothy
väitti täytyneensä keskittää ajatuksensa armeenialaisten verilöylyyn
voidakseen pidättyä nauramasta ääneensä jokaisen kuullen. Mutta se
vain osoittaa, ettei edes avioliitto ole pyhä Dorothyn kaltaiselle
tytölle. Ja häiden jälkeen minä kuulin Dorothyn salavihkaa juttelevan
herra Montoselle ja sanovan herra Montoselle, että kai minusta tulisi
suuri eläväinkuvain sankaritar, jos hän sepittäisi minulle osan, jossa
olisi esitettävä vain iloa, surua ja vatsankipua. En siis luule, että
Dorothykaan on oikein uskollinen ystävä.
Henryjä minä emme lähteneet kuherrusmatkalle, koska minä sanoin
Henrylle, että olisi tosiaan itsekästä meidän molempain matkustaa pois
yhdessä yksinämme sillä välin kun kaikki meidän toimintamme meitä niin
kipeästi kaipasi. Sillä täytyihän minun viettää aika paljon aikaa herra
Montrosen kanssa, yhdessä tarkastaessamme filmitekstejä, koska herra
Montrose sanoo, että minulla on enemmän aatteita kuin mitään muuta.
Siis toimittaakseni Henrylle jotakin tehtävää sillä välin kun herra
Montrose ja minä puuhailemme filmissä, minä pyysin Henryä perustamaan
menestysliiton kaikkien ylimääräisten tyttöjen keskuuteen, jotta he
kertoisivat hänelle kaikki huolensa ja hän saisi tilaisuuden antaa
heille hengellistä hoivaa. Ja siitä on tosiaan tullut hyvin, hyvin
suuri syksee, sillä nykyisin ei ole muissa ateljeereissa varsin paljon
työtä tekeillä, joten ylimääräisillä tytöillä ei ole mitään parempaa
tointa, ja tietäväthän he kaikki, ettei Henry anna heille työtä meidän
ateljeerissamme, jos he eivät yhdy liittoon. Ja mitä turmeltuneempia
he sanovat olleensa ennenkuin Henry heidät tapasi, sitä enemmän Henry
siitä pitää, ja Dorothy sanoo, että hän oli eilen ateljeerissa, ja
selittää, että jos se kaikki, mitä ne ylimääräiset tytöt ovat Henrylle
itsestään kertoilleet, voitaisiin filmata ja puijata sensorin silmien
ohi, niin elävätkuvat kyllä pian olisivat päässeet lapsenkengistään.
Ja Henry sanoo, että minä olen avannut hänelle ihan uuden maailman ja
ettei hän eläissään ole ennen ollut näin onnellinen. Ja näyttää tosiaan
siltä kuin ei kukaan, jonka tunnen, olisi koskaan ollut näin onnellinen
elämässään. Sillä minä taivutan Henryn päästämään isänsä ateljeeriin
joka päivä, koska ateljeerissa toki pitää olla joku pelästyspeikkokin
ja se tässä tapauksessa voi yhtä hyvin olla Henryn isä kuin joku
muukin. Minä olen siis antanut käskyn kaikille sähkömiehille, etteivät
kääntäisi valosoihtujaan häneen, vaan sallisivat hänen pitää hauskaa,
koska tämä onkin hänen ensimmäinen tilaisuutensa. Henryn äiti taas
leikkauttaa tukkansa polkaksi ja parafinoittaa kasvonsa, valmistuakseen
esittämään Carmenin osaa, koska hän näki matami Calve-nimisen tytön
sitä näyttelevän, kun hän oli kuherrusmatkallaan, ja hän on tosiaan
aina tuumaillut, että hän voisi sen tehtävän suorittaa paremmin.
Enkä minä häntä estellyt, vaan sallin hänen pitää päänsä ja nauttia
riemustaan. Mutten minä viitsi sähkömiehille puhua Henryn äidistä.
Eikä Henryn sisar ole Verdungin taistelun jälkeen koskaan ollut näin
onnellinen, sillä hänen huolehdittavinaan on kuusi kuorma-autoa ja
viisitoista hevosta, ja hän sanoo, että aselevosta asti hänestä ei
mikään ole siinä määrin muistuttanut sotaa kuin elävienkuvien ammatti.
Ja myöskin Dorothy on hyvin onnellinen, sillä Dorothy sanoo, että hän
on tässä kuussa nauranut enemmän kuin Eddie Cantor koko vuodessa. Mutta
kun tulee herra Montrosen vuoro, luulen, että hän on onnellisempi
kuin kukaan muu, koska hän saanee minulta niin paljon ymmärtämystä ja
simbatiaa.
Ja minä olen itsekin hyvin onnellinen, koska suurinta elämässä
sittenkin on tehdä kaikki muut onnellisiksi. Ja kun nyt jokainen
on niin onnellinen, luulen tosiaan, että on sopiva aika päättää
päiväkirjani, kun minulla nyt kumminkin on liian paljon puuhaa
harjoitellessa filmejäni herra Montrosen kanssa, voidakseni enää pitää
yllä mitään muuta kirjallista toimintaa. Ja minulla on niin kiirettä
Henryn elämän päivänpaisteena, että se kaikkien muiden suoruuksieni
ohella kyllä riittänee tytön tavoittelemaksi saavutukseksi. Niinpä siis
tosiaan luulen, että voin sanoa hyvästi päiväkirjalleni siinä tunnossa,
että kaikki lopultakin aina kääntyy parhain päin.