"Herrat pitävät vaaleaverisistä"
Kohtalo jatkaa tapahtumistaan
Lontoo ei ole todella mitään
Pariisi on jumalainen
Keskuseurooppa
Äly on tosiaan kaikki kaikessa
"HERRAT PITÄVÄT VAALEAVERIKÖISTÄ"
Maaliskuun 16 p:nä.
Muuan herratuttavani ja minä söimme päivällistä Ritzissä eilen illalla,
ja hän sanoi, että jos ottaisin kynän ja paperia ja kirjoittaisin
muistiin kaikki ajatukseni, niin siitä tulisi kirja. Tuo melkein
hymähdytti minua, koska siitä oikeastaan tulisi pikemminkin hyllyllinen
tietosanakirjaniteitä. Minähän ajattelen melkein herkeämättä. Tarkoitan
sitä, että se on mielihuviani, ja toisinaan voin istua ajatuksissani
tuntikaudet mitään muuta tekemättä. Ja nyt tämä herrasmies sanoi,
että älykkään tytön tulisi käyttää älyään muuhunkin kuin pelkkään
ajattelemiseen. Sanoipa vielä, että ainakin hänen pitäisi tuntea äly,
milloin hän sen tapaa, koska hän istuu senaatissa ja oleskelee paljon
Washingtonissa; ja kun hän tulee kosketuksiin älyn kanssa, huomaa hän
sen aina.
Asia olisi muutoin voinut haihtua tuuleen, mutta tänä aamuna hän
lähetti minulle kirjan. Ja kun palvelijattareni toi sen minulle, sanoin
minä: "Niin, Lulu, tässä on taas kirja, emmekä ole vielä lukeneet
puoliakaan entisistä." Mutta kun kirjan avattuani näin sen olevan ihan
tyhjän, muistui mieleeni, mitä herratuttavani oli sanonutpa sitten
käsitin, että se oli päiväkirja. Näin siis ryhdyin kirjan lukemisen
asemesta kirjaa kyhäämään.
Mutta nyt on maaliskuun 16 päivä ja tietenkin liian myöhäistä alkaa
tammikuusta, mutta se ei tee mitään, koska herratuttavani, herra
Eisman, oli kaupungissa melkein koko tammi- ja helmikuun; ja hänen
ollessaan kaupungissa tuntuu toinen päivä ihan samanlaiselta kuin
toinenkin.
Tarkoitan, että herra Eisman on nappien alalla chicagolaisen
tukkuliikkeen johtaja, ja hän on se herrasmies, joka melkein kaikkialla
Chicagossa tunnetaan nappikuningas Gus Eismanin nimellä. Ja koska hän
on se herrasmies, joka on alkanut harrastaa minun kasvattamistani,
saapuu hän tietysti vähän väliä New Yorkiin nähdäkseen, kuinka älyni
on kehittynyt viime tapaamisemme jälkeen. Mutta herra Eismanin ollessa
New Yorkissa näymme aina tekevän samaa, ja jos selostan yhden päivän,
tarvitsisi minun piirtää päiväkirjaani vain yhtäläisyysmerkit kaikkien
muiden kohdalle. Tarkoitan, että aina syömme päivällistä Colonyssa ja
käymme teatterissa ja Trocaderossa, ja sitten herra Eisman saattaa
minut kotiin. Ja kun herrasmies harrastaa neitosen kasvattamista,
haluaa hän tietenkin jäädä juttelemaan päivän tapahtumista, kunnes
tulee kovin myöhä, niin että seuraavana päivänä olen ihan uuvuksissa
enkä oikeastaan nouse vuoteestani ennenkuin on aika pukeutua mennäkseni
syömään päivällistä Colonyssa.
Olisipa merkillistä, jos minusta tulisi kirjailijatar. Tarkoitan,
että kotona Little Rockissa Arkansasissa aina toivottiin minun saavan
jotakin toimeen soitannon alalla. Sillä kaikki tuttavani sanoivat,
että minulla oli lahjoja, ja kaikki hokivat hokemistaan, että minun
oli harjoiteltava. Mutta syystä tai toisesta minä en juuri paljoa
välittänyt harjoittelusta. Tarkoitan, etten tosiaan jaksanut istua
tuntikausia perätysten vain harjoittelemassa ammattia varten. Niinpä
minä eräänä päivänä vallan tulistuin ja heitin vanhan mandoliinin
huoneen toiselta seinältä toiselle enkä ole siihen sen koommin
koskenut. Mutta kynäileminen on toista, kun tietää, ettei ole tarvis
opetella eikä harjoitella, ja siinä on enemmän tempperamynttiä, kun
sitävastoin harjoittelu näkyy vievän minulta kaiken tempperamyntin.
Niinpä minun täytyykin melkein hymyillä, kun huomaan kirjoittaneeni
kaksi täyttä sivua ja päässeeni maaliskuun kahdeksanteentoista päivään,
niin että jo riittää täksi päiväksi ja huomiseksi. Ja se juuri
osoittaa, kuinka paljon tempperamynttiä minussa on, kunhan vain kerran
pääsen alkuun.
Maaliskuun 19 p:nä.
No niin, eilen illalla Dorothy soitti minulle ja sanoi tavanneensa
herrasmiehen, joka esitteli itsensä hänelle Ritzin eteisessä, ja sitten
he olivat puolisella, joivat teetä ja söivät päivällistä, ja sitten he
menivät teatteriin ja sitten Trocaderoon, ja Dorothy sanoi, että hänen
nimensä oli loordi Coocksleigh, vaikka Dorothy yleensä nimittää häntä
Coocooksi. Ja Dorothy sanoi, miksen minä ja hän ja Coocoo menisi tänä
iltana Folliesiin ja ottaisi Gusia mukaamme, jos hän on kaupungissa.
Siitä syntyi sitten pikku riitakin Dorothyn ja minun välilläni, koska
Dorothy joka kerta, kun hän mainitsee herra Eismania, nimittää häntä
ristimänimeltä eikä näy tajuavan, että kun niin tärkeä herrasmies kuin
herra Eisman tuhlaa melkoisesti rahaa tytön kasvattamiseen, niin ei ole
kunnioitettavaa mainita sellaista herrasmiestä hänen ristimänimeltään.
Tarkoitan, etten minä koskaan aio mainita herra Eismania hänen
ristimänimeltään, mutta jos tahdon nimittää häntä yhtään miksikään,
sanon häntä "Papaksi", enkä sano häntä "Papaksikaan", jos paikka, missä
olemme, näyttää julkiselta. Niinpä sanoinkin Dorothylle, että herra
Eisman saapuisi kaupunkiin vasta ylihuomenna. Sitten Dorothy ja Coocoo
saapuivat meille, ja me lähdimme kaikki Folliesiin.
Ja tänä aamuna Coocoo soitti minulle, pyytäen, että lähtisin hänen
kanssaan Ritziin puoliselle. Tarkoitan, että noilla ulkomaalaisilla
on aika paljon sisua. Vain sen vuoksi, että Coocoo on englantilainen
ja loordi, hän luulee että neitonen voi tuhlata hänelle tuntikausia
syömällä puolista Ritzissä, vaikkei hän haastele muusta kuin jostakin
retkestä, jonka hän teki Tibet-nimiseen paikkaan, ja kun hän oli
tuntikausia jutellut, tajusin vain, että siellä oli joukko kiinalaisia.
Niinpä olen varsin iloinen tavatessani herra Eismanin, kun hän saapuu.
Hänellä näettekös on aina perin hauskaa juteltavaa, sillä viime
kerrallakin hän täällä ollessaan lahjoitti minulle oikein kauniin
smaragdirannerenkaan. Ja ensi viikolla on minun syntymäpäiväni, ja
juhlapäiviksi hänellä aina on joku hauska yllätys varattuna.
Minä aioin tänään syödä puolista Ritzissä Dorothyn kanssa ja tietenkin
Coocoon täytyi se pilata, kun minä olin sanonut hänelle, etten voisi
syödä hänen kanssaan puolista tänään, koska veljeni oli kaupungissa
asioilla ja hänellä oli pussitauti, joten en tosiaan voinut jättää
häntä yksikseen. Sillä jos lähtisin nyt Ritziin, niin tietenkin
tapaisin siellä Coocoon. Mutta joskus minun täytyy melkein hymyillä
omalle kekseliäälle mielikuvitukselleni, sillä eihän minulla mitään
veljeä ole, enkä ole vuosikausiin ajatellut pussitautia. Ihmekö siis,
että osaan kirjoittaa?
Mutta syy, miksi aioin mennä Ritziin puoliselle, oli se, että herra
Chaplin on Ritzissä ja minä aina haluan uudistaa vanhoja tuttavuuksia.
Sillä minä tapasin herra Chaplinin kerran puuhaillessamme samassa
filmissä Hollywoodissa, ja varmaankin hän minut muistaisi. Herrasmiehet
näkyvät aina muistavan vaaleaverisiä tyttöjä. Tarkoitan, että ainoa
ala, joka minua kirjailijattaren uran ohella viehättäisi, olisi tulla
filmitähdeksi, ja minä menestyinkin elävissäkuvissa jo varsin hyvin,
kun herra Eisman taivutti minut sen homman hylkäämään. Sillä kun
herrasmies osoittaa niin ystävällistä harrastusta tytön kasvattamisessa
kuin herra Eisman, niin tekeehän mieli hänelle näyttää, että sitä
pidetään arvossa, mutta hänestä ei tyttö sovellu filmiin, sillä hänen
äitinsä näetten on oikeauskoinen.
Maaliskuun 20 p:nä.
Herra Eisman saapuu kaupunkiin huomenna ollakseen täällä
syntymäpäivänäni. Siksi ajattelin, että olisi tosiaan hirveän hauskaa
edes kerran vielä huvitella ennenkuin herra Eisman saapuu, ja niinpä
minä eilen illalla kutsuin joitakuita kirjallisia herrasmiehiä
iltaa viettämään, koska herra Eisman aina kehoittelee minua
seurustelemaan kodissani kirjallisten ihmisten kanssa. Tarkoitan,
että hän kaikin mokomin tahtoo tyttöä parantamaan älyään, ja hänen
suurin mielenkiintonsa minuun johtuu juuri siitä, että minä aina näyn
kartuttavan älyäni enkä tuhlaa hetkeäkään hukkaan. Ja herra Eisman
haluaa, että minulla on "saloong", niinkuin ranskalaiset sanovat,
mikä merkitsee, että ihmiset kerääntyvät iltaisin yhteen älyjään
kehittämään. Niinpä minä kutsuin kaikki älykkäät herrasmiehet, jotka
muistin. Silloin ajattelin sopivaksi seuraksi erästä herrasmiestä,
joka on kaikenlaisen taloustieteen professori Columbian yliopistosta,
ja toimittajaa, joka on New York Transcriptin kuuluisa toimittaja ja
muuatta toista herrasmiestä, joka on kuuluisa näytelmäkirjailija; hän
kirjoittaa kovin, kovin kuuluisia näytelmiä, jotka kaikki kuvaavat
elämää. Tarkoitan, että jokainen tuntisi hänen nimensä, mutta aina se
tipahtaa minun muististani, kun me kaikki hänen todelliset ystävänsä
nimitämme häntä vain Samiksi. Ja Sam kysyi, saisiko tuoda mukanaan
herrasmiehen, joka kirjoittaa romaaneja Englannista, ja minä sanoin
kyllä, ja hän toi sen herrasmiehen. Ja sitten me kaikki keräännyimme
yhteen, ja minä kutsuin Glorian ja Dorothyn, ja herrasmiehet toivat
omia liköörejään. Huoneisto oli siis tietenkin tänä aamuna mullin
mallin, ja Lulu ja minä ahersimme kuin ajojuhdat sen siivoamisessa,
mutta taivas tietää, milloin saanemme kattokruunun korjatuksi.
Maaliskuun 22 p:nä.
No niin, syntymäpäiväni on ollut ja mennyt, mutta se oli tosiaan ihan
lannistavaa. Tarkoitan, että minusta näyttää, että herrasmiehen, joka
ystävällisestä harrastuksesta kasvattaa tyttöä, kuten Gus Eisman,
pitäisi haluta hänen omistavan New Yorkin suurimman nelitahkoiseksi
hiotun timantin. Tarkoitan, että minun täytyy sanoa tunteneeni itseni
kovin pettyneeksi, kun hän astui huoneeseen, tuoden pikkuruikkusen
kapineen, jota tuskin saattoi nähdä. Niinpä minä sanoin hänelle, että
se oli aika soma, mutta että minulla oli paha päänkipu, minkävuoksi
täytyi pysytellä pimeässä huoneessa kaiken päivää, ja minä sanoin
hänelle, että ehkä tapaisimme huomenna. Sillä Lulustakin se oli kovin
pikkuinen, ja hän sanoi, että hän minuna tekisi jotakin ratkaisevaa,
ja sanoi ehdottomasti uskovansa vanhaan sananparteen: "Jätä heidät
ollessasi vielä nuori ja kaunis." Mutta herra Eisman palasi päivällisen
aikaan, tuoden tosiaan hyvin, hyvin kauniin timanteilla somistetun
timanttirannerenkaan, ja siitä minä kovin ilostuin. Ja sitten me söimme
päivällistä Colonyssa ja menimme teatteriin ja syömään illallista
Trocaderossa, kuten tavallista hänen kaupungissa ollessaan. Mutta
minä tunnustan hänen järkevyytensä, koska hän tajusi, kuinka pieni se
ensimmäinen lahja oli. Tarkoitan, että hän jutteli pitkälti, selittäen
kuinka huonolla kannalla ahväärit olivat ja kuinka nappiliike oli
täynnä bolshevikeja, jotka saavat vain häiriötä aikaan. Sillä herra
Eismanin mielestä on maa ihan bolshevismin partaalla, ja minä oikein
hätäännyin. Tarkoitan, että jos bolshevistit pääsevät tänne, niin on
vain yksi herrasmies, joka kykenisi niitä käsittelemään, ja se on herra
D. W. Griffith. Sillä minä en koskaan unohda kuinka herra Griffith
johti "Suvaitsemattomuutta". Tarkoitan, että se oli viimeinen filmini,
juuri ennenkuin herra Eisman sai minut jättämään urani, ja minä esitin
yhtä tytöistä, jotka menivät tainnoksiin kahakassa, kun kaikki herrat
putosivat tornista. Ja nähdessäni, kuinka herra Griffith käsitteli
rahvasjoukkoja "Suvaitsemattomuudessa", käsitin, että hän kykenee mihin
hyvänsä, ja toivon tosiaan, että Ameriikan hallitus kehoittaisi herra
Griffithiä olemaan valmiina siltä varalta, että bolshevikit hyökkäävät
esille.
Niin, unohdinkin mainita, että siinä romaaneja kirjoittavassa
englantilaisessa herrasmiehessä näkyi heränneen melkoista mielenkiintoa
minua kohtaan, heti kun hän kuuli minun olevan kirjailijan. Tarkoitan,
että hän on soittanut minulle jok'ikinen päivä ja että olen kahdesti
ollut hänen kanssaan teellä. Ja hän lähetti minulle kokonaisen sarjan
erään Conrad-nimisen herrasmiehen kirjoittamia kirjoja. Ne näkyvät
kaikki kertovan valtamerimatkoista, vaikken ole ehtinyt niihin kuin
ohimennen vilkaista. Olen pitänyt romaaneista, joissa kerrotaan
merimatkoista, aina siitä asti, kun olin herra Christien mallina
McGrathin kirjoittaman meriromaanin kansilehtikuvaa varten, sillä minä
sanon aina, ettei tyttö koskaan näytäkään niin kivalta kuin höyrylaivan
tai vaikkapa vain huvipurrenkin kannella.
Ja sen englantilaisen herrasmiehen nimi on herra Gerald Lamson, kuten
ne tietävät, jotka ovat lukeneet hänen romaanejaan. Hän lähetti minulle
myös muutamia omia romaanejaan, ja huomaan niissä kaikissa puhuttavan
keski-ikäisistä englantilaisista herrasmiehistä, jotka asuvat maalla
siellä Lontoossa ja kuuluvat ajavan polkupyörillä, mikä on ihan
erilaista kuin Ameriikassa, paitsi Palm Beachissa. Sitten minä kerroin
herra Lamsonille, että minä kirjoittelen muistiin kaikki ajatukseni,
ja hän sanoi ensimmäisestä silmänräpäyksestä, kun minut tapasi,
tietäneensä minulla olevan jotakin tekeillä, ja jahka me tullaan
tutummiksi, annan minä päiväkirjani hänelle luettavaksi. Tarkoitan,
että kerroin hänestä herra Eismanillekin, ja hän on oikein mielissään.
Sillä tietenkin herra Lamson on oikein kuuluisa, ja näyttää siltä,
että herra Eisman on lukenut kaikki hänen romaaninsa matkustellessaan
edestakaisin rautateillä. Ja herra Eisman on aina hyvin halukas
tapaamaan kuuluisia henkilöitä ja kutsumaan heitä päivälliselle Ritziin
lauantai-illoin. Mutta enhän minä kertonut herra Eismanille, että
olen tosiaan hiukan hullaantumassa herra Lamsoniin, niinkuin tosiaan
uskon olevani, vaikka herra Eisman luulee mielenkiintoni olevan vain
kirjallista laatua.
Maaliskuun 30 p:nä.
Vihdoinkin herra Eisman matkusti iankaikkisuuden viimeistä edellisenä
päivänä, ja minun täytyy sanoa olevani kerrassaan uuvuksissa, niin
että pieni lepo on hyvin tervetullut. Tarkoitan, että kernaasti viivyn
myöhäänkin ulkona joka ilta, jos tanssin, mutta herra Eisman ei tosiaan
ole mikään erikoinen tanssija, ja siksi me enimmäkseen vain istumme ja
juomme samppanjaa tai haukkaamme hiukan, enkä minä tietenkään tanssi
kenenkään muun kanssa, kun olen herra Eismanin seurassa. Mutta herra
Eisman ja Gerry, kuten herra Lamson haluaa minun häntä nimittävän,
tulivat oikein hyviksi ystäviksi, ja me kolmisin vietimme useita iltoja
yhdessä. Kun siis herra Eisman nyt vihdoin on matkustanut kaupungista,
lähdemme Gerry ja minä tänä iltana yhdessä ulos, ja Gerry sanoi, ettei
minun ole tarvis pukeutua, koska Gerry näkyy pitävän minusta enemmän
sieluni vuoksi. Niin minun täytyi tosissani sanoa Gerrylle, että jos
kaikki herrasmiehet olisivat hänen kaltaisiaan, niin madame Francen
muotiliike menisi vararikkoon. Gerry ei näetten pidä siitä, että tyttö
on vain pelkkä nukke, vaan tahtoo, että hän joka ilta hakisi esille
miehensä tohvelit ja saisi hänet unohtamaan sen päivän huolet.
Mutta ennenkuin herra Eisman matkusti Chicagoon, kertoi hän tänä kesänä
lähtevänsä Pariisiin ammattiasioissa, ja minä luulen, että hän aikoo
kutsua minut Pariisin-matkalle, koska hän sanoo, ettei mikään ole niin
kasvattavaa kuin matkusteleminen. Tarkoitan, että teki äärettömän hyvää
Dorothylle, kun hän viime keväänä kävi ulkomailla, enkä koskaan väsy
kuuntelemasta hänen kertovan, kuinka Pariisin karuselleissa on porsaita
hevosten asemesta. Mutta minä en tosiaan tiedä, tulisiko minun olla
haltioitunut vai ei, sillä jos minä matkustan Pariisiin, täytyy minun
tietenkin jättää Gerry, ja Gerry ja minä olemme päättäneet, ettemme
tästä lähin toisistamme erkane.
Maaliskuun 31 p:nä.
Eilen illalla Gerry ja minä söimme päivällistä varsin kummallisessa
paikassa, jossa saimme häränpaistia ja käristettyjä perunoita.
Tarkoitan, että hän aina haluaa minun nauttivan sellaista ruokaa, jota
hän nimittää "ravitsevaksi", vaikka useimmat muut herrasmiehet eivät
koskaan näy sitä ajattelevan. Ja sitten me otimme vuokra-ajurin ja
ajelimme tuntikausia puistossa, koska Gerry sanoi, että ilma tekisi
minulle hyvää. Onpa todella hyvin suloista, että joku ajattelee näitä
seikkoja, joita herrasmiehet tuskin koskaan näkyvät muistavan. Ja
sitten me rupattelimme aika paljon. Tarkoitan, että Gerry osaa puhuttaa
tyttöä, ja minä kerroin hänelle asioita, joita en tosiaan kirjoittaisi
päiväkirjaanikaan. Ja kun hän kuuli kaikki elämänkokemukseni, kävi hän
oikein alakuloiseksi, ja meille kummallekin tuli kyyneleet silmiin.
Sillä hän sanoi, ettei hän ollut aavistanutkaan tytön voivan kokea niin
paljon kuin minä olen kokenut ja kuitenkin pysyvän niin herttaisena
eikä ollenkaan katkeroituvan siitä kaikesta. Tarkoitan, että Gerrystä
useimmat herrasmiehet ovat elukoita, jotka tuskin koskaan ajattelevat
tytön sielua.
Ja Gerryllä näkyy olleen paljon huolia ja vastuksia itselläänkin,
eikä hän voi edes mennä naimisiin, kun hänellä on vaimo. He eivät
koskaan näy toisiaan rakastaneen, mutta vaimo oli suffragetti eli
naisasianainen ja pyysi häntä avioliittoon — niin, mitäs Gerry sille
mahtoi? Ja niin me ajelimme ympäri puistoa hyvin myöhään asti, jutellen
ja filosofoiden aika paljon, ja vihdoin minä sanoin hänelle, että
lintuelämä minusta sittenkin oli sivistyksen korkein vuoren 19 huippu.
Ja sitten Gerry nimitti minua pikku ajattelijakseen, enkä minä suinkaan
ihmettelisi, jos mietelmäni antaisivat hänelle joitakuita uusia
aatteita hänen romaaneihinsa. Sillä Gerry sanoo, ettei hän koskaan
ole nähnyt ulkomuodoltaan minun kaltaistani tyttöä, jolla on niin
kosolta aivoja. Ja hän oli melkein lakannut etsimästä ihannettaan, kun
meidän tiemme yhtyivät, ja minä sanoin hänelle, että sellainen minusta
todellakin oli melkein aina sallimusta.
Ja Gerry sanoo, että minä olen hänen mielestään aika paljon Troijan
Helenan kaltainen, joka oli kreikkalaista syntyperää. Mutta ainoa
kreikkalainen, jonka minä tunnen, on muuan kreikkalainen herrasmies,
nimeltä herra Georgopolis, joka todellakin on hyvin varakas ja
sellainen, että Dorothy ja minä nimitämme häntä "puotikavaljeeriksi",
koska hänelle voi soittaa minä hetkenä hyvänsä ja pyytää häntä
mukaansa ostoksille, mistä hän aina ihan riemastuu, vaikka harvat muut
herrat siitä näkyvät riemastuvan. Eikä hän koskaan näy välittävän
siitä, mitä mikin maksaa. Tarkoitan, että herra Georgopolis on oikein
gultivoitukin, koska minä tunnen useitakin herrasmiehiä, jotka
kykenevät tarjoilijoille haastamaan ranskaa, mutta herra Georgopolis
osaa puhua tarjoilijalle kreikkaa, mihin harvat muut herrat kykenevät.
Huhtikuun 1 p:nä.
Tästä lähtien näen erikoista vaivaa päiväkirjaani kirjoittaessani,
kun oikeastaan kirjoitan sitä Gerryä varten. Tarkoitan, että aiomme
jonakin iltana lukea sen yhdessä takkavalkean ääressä. Mutta Gerry
matkustaa tänä iltana Bostoniin, sillä hänen pitää Bostonissa luennoida
kaikista teoksistaan. Mutta hän rientää heti takaisin niin pian kuin
mahdollista. Aion siis käyttää itseni kehittämiseen kaiken sen ajan,
minkä hän on poissa. Ja tänä iltapäivänä me menemme yhdessä museoon
5:nnen Avenuen varrelle, sillä Gerry haluaa näyttää minulle hyvin,
hyvin kauniin pikarin, jonka on tehnyt eräs muinoinen jalokiviseppä
nimeltä Cellini, ja hän tahtoo, että lukisin herra Cellinin
elämäkerran, joka on hyvin hieno kirja eikä ollenkaan ikävä, hänen
Bostonissa ollessaan.
Ja se kuuluisa näytelmiä kirjoittava ystäväni, jota nimitetään Samiksi,
soitti minulle tänä aamuna ja tahtoi minua tulemaan tänä iltana
kirjalliseen illatsuun, jonka hän ja jotkut muut kynämiehet järjestävät
Florence Milsissä, mutta Gerry ei halua, että minä seurustelen Samin
kanssa, koska Sam aina tuppautuu kertomaan kaksimielisiä juttuja.
Itse kuitenkin olen oikein vapaamielinen ja sanon aina, etten paheksu
kaksimielistä juttua, kunhan se vain on hauska. Tarkoitan, että minulla
on suuri huumorintajunta. Mutta Gerry sanoo, ettei Sam aina valitse
ja seulo sukkeluuksiaan, minkävuoksi minun ei tulisi mennä hänen
kanssaan ulos. Niinpä jäänkin kotiin ja luen herra Cellinin kirjan,
koska minua tositeossa innostaakin vain älyni kehittäminen. En siis aio
mitään muuta tehdäkään kuin kehittää älyäni sillä välin, kun Gerry on
Bostonissa. Tarkoitan, että juuri sain sähkösanoman Willie Gwynniltä,
joka huomenna saapuu Euroopasta, mutta minä en viitsi mennä häntä
edes tapaamaan. Hän on herttainen poika, mutta hänestä ei koskaan
tule mitään, enkä minä aio tuhlata aikaani mokomille, nyt kun olen
tutustunut Gerryn kaltaiseen herrasmieheen.
Huhtikuun 2 p:nä.
Tunnen itseni tänä aamuna perin alakuloiseksi, niinkuin aina, kun
minulla ei ole mitään mietittävää. Sillä minä päätin olla lukematta
herra Cellinin kirjaa. Tarkoitan, että se toisin paikoin oli vallan
hauskakin, kun siinä tosiaan oli varsin vallattomia kohtia, mutta ne
eivät olleet lähetysten, enkä minä juuri koskaan viitsi selailla kirjaa
alusta loppuun tuollaisten etsimieni kohtien vuoksi, varsinkaan kun
tuollaisia oikein hauskoilta tuntuvia juttuja ei sittenkään ole kovin
monta. En siis tuhlannut siihen aikaani, mutta tänä aamuna käskin Lulun
jättää kaikki talousaskareet sikseen ja kuluttaa päivän lukemalla
kirjan nimeltä "Lord Jim" ja sitten selostaa minulle kaikki, mitä siinä
kerrottiin, jotta voisin kehittää sieluani sillä välin, kun Gerry on
poissa. Mutta viedessäni hänelle kirjan olin vähällä tehdä erehdyksen
ja antaa hänelle erään, jossa kerrottiin neekereistä ja nimitettiin
niitä mustanaamoiksi, mikä olisi loukannut tytön tunteita. Tarkoitan,
etten käsitä, miksi kirjailijat eivät nimitä neekereitä niiden
virallisella nimellä, koska niillä on tunteet niinkuin meilläkin.
Jaa, sain juuri sähkösanoman Gerryltä, että hän palaa vasta huomenna,
ja muutamia kämmekkäitä Willie Gwynniltä, niin että voinkin illalla
mennä teatteriin Willien kanssa enkä käy liian alakuloiseksi, sillä
hän on herttainen poika kumminkin. Tarkoitan, ettei hän koskaan tee
mitään vallan sopimatonta. Ja onhan kovin ikävää jäädä kotiin ja vain
lueskella, jollei ole todella kirjaa, jonka lukeminen maksaa vaivan.
Huhtikuun 3 p:nä.
Olin tänä aamuna tosiaan niin alla päin, että riemastuin herra
Eismanilta saapuneesta kirjeestäkin. Sillä eilen illalla Willie Gwynn
tuli noutamaan minua Folliesiin, mutta oli niin juovuksissa, että minun
täytyi soittaa hänen kerhoonsa, jotta lähettäisivät biilin noutamaan
häntä kotiin. Niin jäin yksikseni Lulun kanssa kello yhdeksältä, ja
kun ei ollut mitään tehtävää, pyysin puhelua Bostoniin haastellakseni
Gerryn kanssa, mutta ei tullut mitään vastausta. Sen vuoksi Lulu koetti
opettaa minua pelaamaan mah-jongia, mutta minä en mitenkään voinut
keskittää siihen ajatuksiani, kun olin niin huonolla tuulella. Niinpä
lieneekin parasta, että tänään lähden madame Francelta tilaamaan
muutamia uusia iltaleninkejä reipastuakseni.
Kah, Lulu toi minulle juuri sähkösanoman Gerryltä, joka ilmoittaa
saapuvansa tänä iltapäivänä, mutta minä en voi mennä asemalle häntä
vastaan niiden monien reputterien vuoksi, jotka aina ovat häntä
asemilla interveivaamassa, mistä ikinä hän tuleekin. Mutta hän sanoo
saapuvansa suoraan minun luokseni, sillä hänellä on jotakin puhuttavaa.
Huhtikuun 4 p:nä.
Millainen ilta meillä olikaan eilen illalla! Tarkoitan, että Gerry
näkyy olevan silmittömästi rakastunut minuun. Sillä kaiken aikaa,
kun hän oli Bostonissa luennoimassa naisten kerhoille, sanoi hän
niiden bostonilaisten kerhonaisten kasvoja katsellessaan vasta
oikein käsittäneensä kuinka kaunis minä olen. Ja hän sanoi, että
koko maailmassa oli vain yksi, ja se olin minä. Mutta Gerry näkyy
ajattelevan, että herra Eisman on kauhea, ja ettei ystävyydestämme
mitään hyvää seuraa. Tarkoitan, että minä aivan hämmästyin, sillä he
näkyivät molemmat tulevan varsin hyvin toimeen toistensa kanssa, mutta
Gerry kuulemma haluaa, etten enää koskaan tapaisi herra Eismania.
Ja hän tahtoo, että jättäisin kaikki ja opiskelisin ranskaa, ja hän
hakee avioeron ja me mennään naimisiin. Sillä Gerry ei näy pitävän
siitä elämästä, jota me kaikki täällä New Yorkissa vietämme, vaan
tahtoo, että palaisin papan luo Arkansasiin, jonne hän lupaa lähettää
minulle kirjoja luettavaksi, jottei minun tulisi siellä ikävä. Ja
hän antoi minulle setänsä vapaamuurarisormuksen, joka on periytynyt
Salomon ajoilta ja jota hän ei koskaan salli vaimonsakaan käyttää; hän
antoi sen minulle kihlasormukseksi, ja tänä iltapäivänä muuan hänen
naistuttavansa tulee tuomaan minulle uuden systemaatin, jonka hän
on sommitellut ranskan oppimista varten. Mutta syystä tai toisesta
olen yhä alakuloinen. Tarkoitan, etten voinut nukkua koko yönä, kun
ajattelin niitä kauheita asioita, joita Gerry kertoi New Yorkista ja
herra Eismanista. Kyllähän minä ymmärrän, että Gerry on mustasukkainen
jokaiselle herratuttavalleni, enkä minä koskaan tosissani pitänyt herra
Eismania minään Rudolph Valentinona, mutta Gerry sanoi, että selkäpiitä
oikein karmii, kun hän ajattelee, että minunlaiseni suloinen tyttö on
ystävyyssuhteissa herra Eismanin kanssa. Näin minä todella aloin tuntea
itseni varsin alakuloiseksi. Tarkoitan, että Gerry mielellään puhuu
paljon, ja minun mielestäni paljo puhuminen aina lamaannuttaa mieltä,
kiusaa aivoja asioilla, jotka eivät koskaan juolahda mieleenkään,
jos ihmisellä on hommaa. Mutta kun kerran Gerry ei pane pahakseen,
että seurustelen muiden herrasmiesten kanssa, milloin niillä on
jotakin älyllistä annettavaa, lähden puoliselle Eddie Goldmarkin
kanssa Goldmarkin filmitehtaasta, joka aina pyytelee minua tulemaan
filminäyttelijättäreksi ja allekirjoittamaan sopimuksen. Sillä herra
Goldmark on korviaan myöten rakastunut Dorothyyn, ja Dorothy aina
kiristää minua palaamaan kinemaan, sillä Dorothy sanoo, että jos minä
menen, niin hänkin tulee.
Huhtikuun 6 p:nä.
No, vihdoinkin minä nyt kirjoitan herra Eismanille, että aion mennä
naimisiin, ja hän kuuluu lähtevän heti tänne, koska hän luultavasti
haluaa antaa neuvoja. Avioliittoon meneminen on tosiaan ihan vakavaa,
ja Gerry juttelee siitä minulle tuntikausia perätysten. Tarkoitan,
ettei hän koskaan näy väsyvän puhumiseen eikä viitsi edes käydä
teatterissa tai tanssia tai tehdä mitään muuta kuin puhua, ja jollen
minä tosiaan pian saa jotakin määrättyä miettimisen aihetta, niin alan
ulvoa.
Huhtikuun 7 p:nä.
No niin, herra Eisman saapui tänä aamuna, ja meillä kahdella oli
varsin pitkä keskustelu, ja taitaapa hän ollakin oikeassa. Sillä
tässä on ensimmäinen todellinen tilaisuus, mikä minulla on oikeastaan
koskaan ollut. Minä aion matkustaa Pariisiin ja laajentaa ja kehittää
kirjoitustaitoani, ja miksi minä hylkäisin urani mennäkseni naimisiin
kirjailijan kanssa, joka itse olisi kaikki kaikessa ja minä ainoastaan
Gerald Lamsonin rouva? Ja kaiken lisäksi minut laahattaisiin
tuomioistuimen eteen, avioerojutun häpeänhälinään ja saisin nimeni
tahratuksi. Ja herra Eisman sanoi, että tilaisuuksia sattuu liian
harvoin tytön elämässä, jotta hylkäisin ensimmäisen, joka minulla
koskaan on todella ollut. Niinpä minä purjehdin Franskanmaalle ja
Lontooseen tiistaina, ottaen Dorothyn mukaani, ja herra Eisman sanoo
tapaavansa meidät siellä myöhemmin. Ja Dorothy tuntee Pariisissa
kaikki langat ja osaa käydä siellä ulos ja sisälle, ikäänkuin taitaisi
ranskaa, ja sitäpaitsi hän tuntee ranskalaisen herrasmiehen, joka on
Pariisissa syntynyt ja kasvanut ja puhuu ranskaa kuin alkuasukas ja
osaa Pariisin kuin viisi sormeaan. Ja Dorothy sanoo, että kun tulemme
Lontooseen, niin melkein jokainen puhuu englantiakin. Niinpä on
kerrassaan onnekasta, että herra Lamson on luennoimassa Cincinnatissa
ja palaa vasta keskiviikkona, joten ehdin lähettää hänelle kirjeen
ja kertoa, että minun täytyy nyt matkustaa Eurooppaan, mutta sanon
tapaavani hänet ehkä myöhemmin. Näin minä ainakin säästyn kuuntelemasta
edelleenkin hänen ikävystyttävää keskusteluaan. Ja herra Eisman
lahjoitti minulle oikein siron helminauhan ja antoi Dorothylle
timanttineulan, ja kaikki kävimme Colonyssa päivällisellä ja kaikki
kävimme teatterissa ja sitten olimme Trocaderossa illallisella ja
kaikki vietimme oikein hauskan illan.