mutta sinä olet tyhmä! Niin juuri! Ja minkätähden sinä olet suuri, sitä
minä en tiedä! Viimeisten kahdeksantoista vuoden aikana olet sinä
tehnyt vain tyhmyyksiä. Enkä minä tiedä ainoallekaan taistelulle muuta
nimeä kuin Pultava, jossa sinä pakenit. Ainoastaan tappioita ilman
kunniaa! -- Siinä sait "naisesta", sinä naisvihaaja!
KUNINGAS. Varo itseäsi!
ULRIKA ELEONORA. Mistä?
KUNINGAS. Siitä, etten minä muuta suosiotani puolisollesi, jolla kai on
kuuma helvetti oltavanaan -- kuten kaikilla aviomiehillä sitäpaitse!
ULRIKA ELEONORA. Kas nyt se laukesi! Vai niin! Vai muuttaa suosiosi
sille maakreivi katalikolle! Sen kyllä uskon! Se kunniaton, joka
kohtelee puolisoansa niinkuin .. Niin -- mitä -- minä -- olenkaan --
saanut kärsiä...
KUNINGAS. Äsken juurihan olit niin onnellinen!
ULRIKA ELEONORA. Äsken?... Ha, ha, ha! Äsken! sanoo tuo...
KUNINGAS. Muista, että minä en ole naimisissa kanssasi!
ULRIKA ELEONORA. Kuinka niin!
KUNINGAS. Muista kohdella minua veljenäsi ja hallitsijanasi, äläkä anna
minulle kotiripityksiä, kuten puolisollesi!
ULRIKA ELEONORA. Sinä, naimisissa? -- Niin -- miksi et ole naimisissa?
Sentähden, tiedätkös, että sinä pelkäät naisia! Sankari pelkää!
KUNINGAS. Kun kuuntelen sinua, pelkään minä tosiaankin! Ja tällä
lyhyellä hetkellä olen minä suurimmassa määrässä mieltynyt maakreiviin!
Minä melkein rakastan häntä!
ULRIKA ELEONORA (itkee nenäliinaansa). Niin, niin, niin...
KUNINGAS. Älä herran nimessä itke -- riitele kernaammin! En voi sietää
kyyneleitä!
ULRIKA ELEONORA (voittaa mielensä). Koska rakastat maakreiviä, niin
nimitä hänet vallanperijäksi!
KUNINGAS. Anna minun ensin kuolla! Silloin on kyllä aika valita
vallanperijä!... Sisko, minun ratani on ehkä pian lopussa -- ehkä
viimeisen kerran tapaamme nyt toisemme.
ULRIKA ELEONORA (vakavana, lempeästi). Rakas veljeni, sydänkäpyni, mitä
sanot?
KUNINGAS. Ja sinulle, äitini lapselle, tahdon tunnustaa, että
valtakunnan tila on toivottomasti onneton.
ULRIKA ELEONORA. Jo kauvan on sellaista kuiskailtu, mutta uskottiin,
että Görtz...
KUNINGAS. Niin uskoin minäkin, mutta... hän on laskenut väärin, tai hän
ei käsitä raha-asioita... Minä tunsin kyllä miehen kaikki paheet, mutta
minä luotin hänen tavattomaan ymmärrykseensä ja tietoihinsa... Mutta
nekin näyttäytyivät... ontoiksi...
ULRIKA ELEONORA. Rakkahin käpyseni, onko tila niin toivoton?
KUNINGAS. Auttamattomasti toivoton!... Minä toivon, että olisin
kuollut!
ULRIKA ELEONORA. Voinko minä jotakin tehdä veljelleni... onko sinulla
joku toivomus?...
KUNINGAS. Ei ystäväni! -- Ja kuka tulee perimään valtaistuimen, jätä se
Jumalan huostaan!... Anna anteeksi! Minä olen sairas... minun täytyy
levätä.
(Laskeutuu sänkyyn).
ULRIKA ELEONORA (polvillaan sängyn vieressä). Mikä on minun veljelläni?
Mitä se on, rakkaani?
KUNINGAS.
"Mennyt aik' on elon hetken
Hymysuin teen viime retken."
Muistatko sitä?... Ragnar Lodbrokia sudenkuopassa? (Äänettömyys). He
luulivat minut läpäisemättömäksi, sentähden, että minä en lörpötellyt;
ja minä en lörpötellyt sentähden, että minä en juopotellut. Kun yksin
käyttelin järkeä humalaisten kesken, pidettiin minua hulluna...
(Äänettömyys). Ulla! Pane kätesi otsalleni! Nyt muistutat äitiäni! Hän
oli ainoa nainen, jota olen rakastanut, sillä hän oli äitini, eikä siis
-- ollut minulle nainen! (Äänettömyys). En ole tehnyt mitään tekoa,
jota en voisi puolustaa, mutta minä en hoida itseäni!... (Äänettömyys).
Oppipoika kutsuu kisälliä tyranniksi ja kisälli mestaria
hirmuhaltijaksi. Kaikki esimiehet tuntuvat hirmuhaltijoilta! Kaikki
tahtoisivat niin kernaasti olla esimiehiä, kaikki, jos he saisivat, jos
voisivat. (Äänettömyys). Entä te, naiset! Minä olen akkunain takaa
katsellut koteihin ja nähnyt sentähden enemmän kuin muut, sillä
sisällä-olijat näkevät vain omansa. -- Ihanin ja katkerin! -- Rakkaus
on hiuskarvalleen vihan kaltainen. (Äänettömyys). Nyt minä nukun. Uni
on parasta. Lähes parasta! (Nukkuu).
(Sarabandia soitetaan kaukana).
ULRIKA ELEONORA (nousee, menee perälle ja viittaa kamariherraa
tulemaan).
KAMARIHERRA (tulee).
ULRIKA ELEONORA. Taube! Minä luotan rajattomasti teihin. Syyn tiedätte
te yksin! -- Olenko oikeassa?
KAMARIHERRA (kumartaa).
ULRIKA ELEONORA. Etsikää heti maakreivi! Sanokaa hänelle, että asema on
suotuisa meille, ja että hän valmistautukoon lähtemään Norjaan!
KAMARIHERRA (kumartaa ja menee).
ULRIKA ELEONORA (menee jonkun askeleen hänen jälkeensä. Palaa sitten
Katarina Leczinskan, erotetun Stanislaus Leczinskyn puolison kanssa).
Katarina Leczinska! Sen kohtaamisen, jota teille ei koskaan myönnetty,
suon minä teille nyt.
KATARINA. Saan siis nähdä sen miehen, joka siten on leikkinyt minun
kohtaloni kanssa ja omaisteni...
ULRIKA ELEONORA. Hiljaa! Hän nukkuu, mutta odottakaa...
KATARINA (hiipii lähemmäksi ja katselee kuningasta). Onko se hän?
ULRIKA ELEONORA. Minun veliraukkani on sairas... hän ehkä ei elä enää
kauvan.
KATARINA. Onko se hän? Noin syvästi alentunut! -- Yhtä syvästi kuin me!
KUNINGAS (liikahtaa ja hengittää raskaasti).
ULRIKA ELEONORA (poistuu ylöspäin). Hän herää! Minä odotan teitä
residensissä.
(Menee ulos).
KATARINA (asettaa käsivarret rinnoilleen, aivan kuin odottaisi
kuninkaan heräämistä lukeakseen lakia hänelle).
KUNINGAS (herää, nousee levollisesti ja arvokkaasti seisomaan).
Katarina Leczinska! Minä näin unta teistä, ehkä sentähden, että odotin
teitä!... Olkaa hyvä ja istukaa!
KATARINA. Sire, Te ette odottanut minua.
KUNINGAS (vihastuneena). Tahdotteko sanoa, että valhettelen? -- Mitä on
teillä sanottavana?
KATARINA. Minä kysyn Teiltä, Sire, missä on minun mieheni ja lapseni?
KUNINGAS. Olkaa hyvä ja hillitkää ääntänne, kun puhuttelette
hallitsijaa!
KATARINA. Olkaa hyvä ja käyttäkää toista ääntä, kun puhuttelette
naista!
KUNINGAS. Naista! Pah!... Sitä valtaa en koskaan ole tunnustanut! --
Mutta auttaakseni teitä vastaanotossa, jonka haluan lyhkäiseksi, voin
minä esittää asianne, niin se ei tule sotketuksi lörpötykseen! -- Olkaa
hyvä ja istukaa!
KATARINA (raivossa). Tätä täytyy minun kuulla!
KUNINGAS. Te saatte kuulla ja kuningas puhuu: -- Siis: missä oleskelee
teidän miehenne ja lapsenne, ei liikuta minua!... Mutta, kun minä
kerran valitsin Stanislaun, teidän puolisonne, Puolan kuninkaaksi,
luulin minä hänen syntyneen hallitsemaan, mutta siinä minä erehdyin,
sillä häneltä puuttui rohkeutta käyttää sitä valtaa, jonka kansa oli
hänelle antanut. Hän oli syntynyt tottelemaan -- ja sentähden sai hän
mennä!... Sen hän tekikin nautinnolla, niin, hän juoksi! -- Silloin
määräsin minä apuvaroja sekä hänelle että perheelleen lähemmäs
satatuhatta taaleria vuosittain, ilman minkäännäköistä velvollisuutta
kuitenkaan! Että nämä rahat eivät ole säännöllisesti olleet saatavissa,
ei ole minun vikani, eikä kenenkään muunkaan, sillä rahoja ei ollut, ja
missä mitään ei ole, etcetera! Nyt on rahoja! Menkää siis
rahastokamariin nostamaan!
KATARINA. Kuningas Stanislaus...
KUNINGAS. Stanislaus ei osannut hallita, enempää kuin kuningas
Augustkaan, joka antautui naisten hallittavaksi... Audienssi on loppu!
(Soittaa).
AJUTANTTI (tulee).
KUNINGAS. Tohtori Svedenborg saa tulla.
KATARINA. Siinä on mies!
KUNINGAS (ajutantille). Tohtori Svedenborg! -- Saata rouva ulos!
KATARINA (menee).
KUNINGAS (ottaa kiinni otsastaan aivan kuin hänellä olisi päänsärkyä).
SVEDENBORG (tulee masentuneena).
KUNINGAS. Emanuel!... Oletko valmis lähtemään insinööriosaston kanssa
Norjaan?
SVEDENBORG. Teidän Majesteettinne!
KUNINGAS. Tänä iltana, vielä tänä iltana? -- Minä tiedän, että sinulla
piti olla kihlajaiset huomenna...
SVEDENBORG. Siitä riippuu minun onneni...
KUNINGAS. Onni! Nainen! Aina tulee joku nainen, joka vie minun parhaan
mieheni. Emanuel! Maasi sinua vaatii, kuninkaasi pyytää, seuraa meitä!
SVEDENBORG. Sydämeni velvollisuudet ovat pyhiä...
KUNINGAS. Eikö sinulla ole sydäntä kuninkaalle ja maalle ennen kaikkea?
SVEDENBORG. Majesteetti!
KUNINGAS (on polvillaan karmituolilla). Kuuleppas, kuka on Emerentia?
SVEDENBORG. Hän on enkeli.
KUNINGAS (keinuu tuolilla). Tämä on minulle selittämättömin kaikista
aistien taudeista! Rakkaus! Onko hän enkeli?
SVEDENBORG. On.
KUNINGAS. Emanuel! -- Vaikka se maksaisi minulle sinun ystävyytesi,
niin sinun täytyy kuulla se!... Emerentia oli äsken täällä!
SVEDENBORG. Täällä? -- Vasten pyyntöäni?
KUNINGAS. Hän ei ole nainen, joka sopii sinulle!... Juoruteitä olin
saanut kuulla, että hän oli vannonut panevansa minut jalkojensa
juureen. -- Hm! Hänen kokeensa olivat jotenkin yksinkertaisia -- ja ne
minä sivuutan -- mutta hän antautui puhumaan sinusta pahaa,
alentavaista.
SVEDENBORG (itkee).
KUNINGAS. Kas niin, nyt hän itkee!... Tietäkää pojat, että olen saanut
tarpeeni teidän hamehistorioistanne!... Koskeeko se sitten niin?
(Taputtaa häntä olkapäälle). Emanuel! Riuhtaise irti itsesi ja ole
mies!... Sinä, jumalten etsikko, syntynyt korkeita töitä ja suuria
unelmia varten, mitä sinua liikuttaa nainen ja rypäle! Pitääkö sinun
panna pääsi jonkun polvelle ja antaa leikata voimasi hiukset!
SVEDENBORG. Minä olen luvannut hänelle uskollisuuteni...
KUNINGAS. Mutta hän on rikkonut omansa, ollessaan uskoton... Ylös,
Emanuel! Kunnia ja velvollisuus kutsuu sinua!
FEIF (teltasta). Anteeksi, Majesteetti!
KUNINGAS. Mitä nyt?
FEIF. Parooni Görtz on palannut.
KUNINGAS. Tuo hänet tänne!... Emanuel, mene tuonne sisään odottamaan!
SVEDENBORG (menee telttaan).
KUNINGAS (Svedenborgille). Jos eivät saa toisiaan, niin itkevät he --
ja jos saavat, niin itkevät silloinkin! -- Omituista leikkiä tuo! --
Itkutusta tai hassutusta!... Ei, odota!... Jää tänne ja kuuntele!... Se
on sinua varten, Emanuel! -- Emanuel! Nyt on ratkaisu: Jumala
kanssamme!
SVEDENBORG (jää).
GÖRTZ (tulee nopeasti vasemmalta. Portille kokoontuu väkeä, joiden
joukossa huomataan Mies 1:sestä kuvaelmasta, Tyytymätön ja Nainen,
3:nnesta kuvaelmasta. He ovat hiljaa, mutta kamalan näköisiä).
KUNINGAS. Puhu! Mutta nopeasti!
GÖRTZ. Kaikki on menetetty!
KUNINGAS. Missä suhteessa?
GÖRTZ. Perikato! Vararikko! Maa tulessa ja liekeissä... olivat vähällä
tappaa minut!
KUNINGAS. Hätärahanko tekeminen...?
GÖRTZ. Hätäraha ja sen seuraukset! Mutta kuka on päästänyt liikkeeseen
20 miljoonaa, kahden sijasta?
KUNINGAS. Kaksikymmentä? Herra jumala! Minä luulin vain kymmenen!
Seitsemän on minun omallatunnollani, tarkkojen laskujen jälkeen! Mutta
kuka on päästänyt liikkeeseen ne toiset kymmenen?
GÖRTZ. Kuka? Ei kukaan tiedä. Mutta nyt vuotaa tuo viheliäinen
kuparivirta, ärsyttäen ja myrkyttäen koko maan!
KUNINGAS. Suuri jumala! Meistä on tullut vääränrahantekijöitä, vasten
tahtoamme!
GÖRTZ. Minut jo uhataan viedä mestauslavalle!
KUNINGAS. Ei niin kauan kuin minä elän!
GÖRTZ. Mutta kaikkein pahinta on se, että maan suosituin mies
nykyhetkellä on Hessenin maakreivi!
KUNINGAS. Maakreivi? Lankoni! Mitenkä hän on siksi päässyt?
GÖRTZ. Viha muuttuu tavallisesti rakkaudeksi -- toista kohtaan! Ja hän
lupaa vapautta!
KUNINGAS. Mikä sana!
(Viheliäisiä poikia ja miehiä nousee perämuurin reunustalle. He
sukeltautuvat esiin huomaamatta ja istuutuvat nopeasti, eivätkä
heitä näyttämöllä olijat vielä huomaa).
GÖRTZ (levottomana). Tässä läheisyydessä tapahtuu jotakin, joka tuottaa
levottomuutta, mutta jota minä en ymmärrä... se haisee köyhäin
vaatteilta...
KUNINGAS. Näetkö jotakin? Minä en näe mitään. Mutta minä kuulen tämän
kamalan hiljaisuuden!... Odotahan silmänräpäys, että saan ajatella.
(Äänettömyys).
KUNINGAS (istuutuu toivottomana). Lupaako hän vapautta!
GÖRTZ (esille). Majesteetti! Älkää hyljätkö minua! Minussa ei ole
mitään syytä.
KUNINGAS. Vähän syytä meillä kyllä on, mutta tahto oli hyvä -- jotenkin
hyvä tällä kertaa! -- Mitä sinä pelkäät?
GÖRTZ (katsoo epävarmasti ympärilleen).
(Äänettömyys).
KUNINGAS (rauhoittuu ja soittaa).
AJUTANTTI (tulee).
KUNINGAS. Miekkani! Vaippani! Ja hattuni!
AJUTANTTI (noutaa ne).
KUNINGAS (nousee). Görtz! Nyt menen residenssiin, tapaamaan Hessenin
maakreiviä, jonka olen nimittänyt armeijan ylikenraaliksi.
GÖRTZ. Koska se tapahtui?
KUNINGAS. Nyt. Juuri nyt!... Sitten lähden vielä tänä iltana
sotajalalle...
GÖRTZ. Entä minä?
KUNINGAS. Seuraat!
GÖRTZ. Norjaako vastaan...?
KUNINGAS. Vihollista vastaan! -- Ken tahtoo -- käydä voittoon -- muuten
-- on tappio varma! (Svedenborgille). Nyt varmaankin seuraat!
SVEDENBORG. Nyt minä seuraan Teidän Majesteettianne!
KUNINGAS (osoittaa Venus-kuvaa). Etkä tuota jumalatarta!... Görtz! Vie
meidät ulos, sinun tietäsi...
AJUTANTTI (tuo miekan, hatun ja vaipan).
KUNINGAS (pukeutuu, etsii sanoja, joita ei löydä. Vetää hansikkaat
käteensä). Olisin sanonut jotakin Hultmanille... mutta, voi olla
samantekevä... Siis menemme!
(Menee Görtzin talon kautta Görtzin ja Svedenborgin seuraamana.
Nyt avautuu peräportti. Saastaisia olennoita hiipii hiljaa
sisään, uteliaina, aavemaisina ja hypistelevät kaikkea. Heihin
liittyvät olennot muurilta).
V KUVAELMA
Fredrikstenin linnoitus Norjassa. Kauvimpana taustassa näkyy osa
linnoituksesta. Katto muistuttaa isoa mustaa arkkua. Alapuolella
penkereessä juoksuhautoja, rintavarustuksineen. Ensimmäisenä vasemmalla
pöytä ja kaksi kenttätuolia; vieressä kuninkaan kenttäsänky
sinikeltaisine silkkipeitteineen, telttakaton alla. Sängyn oikealla
puolella leirituli. Sängyn vieressä sytytettyjä soihtuja.
Vasemmalla perempänä toinen leirituli ja tuoleja. Oikealla, perällä
kolmas leirituli ja tuoleja.
Oikealla etualalla sihteeri Feifin pöytä, jolla on suuri lyhty.
On ilta, kuutamo, pilvet kiitävät ja on puoli kylmä.
GÖRTZ (istuu kanuunalla lähellä kuningasta).
KUNINGAS (lepää sängyssä viittaan puettuna ja tuijottaa tuleen).
HULTMAN (hoitaa tulella olevaa pataa kokkipoikien avulla).
FEIF ja SVEDENBORG (istuvat Feifin pöydän ääressä).
Taka-alalla käyskentelee upseereja, korkeampia ja alempia. Leiritulien
ääressä näkyy kulkureita ja kuormastoväkeä. Alimpana oikealla,
vallikuopassa istuvat MIES, TYYTYMÄTÖN ja KÄÄPIÖ.
SVEDENBORG (Feifille). Eikö tunnu aivan kuin kaikki odottaisivat
jotakin?
FEIF. Kyllä. Aikovat kai hyökätä aamupuolella.
SVEDENBORG. Sitä en juuri tarkoittanut!... Onko Feif huomannut, miltä
linnoituksen katto näyttää?
FEIF. Tämä maa on varmaankin voittamaton.
SVEDENBORG. Joku suojeleekin kai sitä?
FEIF. Joskin me saamme linnoituksen, niin mitä se meitä auttaa?
Tuntureita ei voi ampua, ja, sitä paitsi, asuuhan puoli kansaa
merellä!...
SVEDENBORG. Kuningas näyttääkin pitävän sotaa vain jonkinlaisena
askartelemisena, odottaessaan jotakin...
FEIF. Ja Görtz odottaa pääsevänsä ilmaretkelle! Kas, miten hän istuu --
kanuunalla! Moni tahtoisi pistää tulen sytykkeeseen! -- Ja
pääkortteerissa odottavat maakreivi ja herttua valtaistuinta. Arvid
Horn odottaa maakreiviä ja vapautta. Gyllenborg odottaa herttuaa ja
yksinvaltaa... Mutta mitä odottaa kuningas?
SVEDENBORG. Sanoppas se! -- Katsos, miten hän makaa ja tuijottaa
tuleen! Suuri rikas elämä kulkee ohi...
FEIF. On kulkenut ohi -- suuren miehen!
SVEDENBORG. Suuri? Ei suuri! Voiko mitata ihmistä muutamilla niin
pienillä sanoilla? -- Onko Feif väsynyt?
FEIF. Väsyneitä olemme kaikki.
SVEDENBORG. Ehkäpä kyllä.
FEIF. Nyt on ensimmäinen adventti. Kohta tulee joulu.
SVEDENBORG. Ja uusi vuosi! -- Görtz raukka!
FEIF. Hän pitää toista silmäänsä aivan kuin hän tähtäisi pyssyllä...
Onpa merkillistä, että kuningasta viime vuosina ovat ympäröineet
silmäpuolet.
SVEDENBORG. Eikö mitä!
FEIF. Onpa kyllä. Frölick, Müllern, Grothusen ja Görtz näkevät vain
yhdellä silmällä.
SVEDENBORG. Olisipa naurettavaa, ellei tuossa piilisi salattua
ajatusta.
FEIF. Hmh! Sattumusta!
SVEDENBORG. Ei, Feif... mutta sitä ette koskaan ymmärrä!
FEIF. Unia, Svedenborg, en minä ymmärrä!
SVEDENBORG. Hiljaa! Tuossa tulee suuria herroja...
FEIF (katsoo ympärilleen). Horn ja Gyllenborg!
(Horn ja Gyllenborg tulevat oikealta etualalle).
HORN (katsoo kuninkaaseen päin). Nukkuuko hän?
GYLLENBORG. Ei. Hänellä on silmät auki ja hän katsoo tuleen.
HORN. Gyllenborg! Me emme ole ystäviä, mutta isänmaan tähden täytyy
meidän pitää yhtä.
GYLLENBORG. Aselepo, Horn! Kernaasti!
HORN. Ei ole mikään salaisuus, että kuninkaamme on ruumiillisesti ja
henkisesti menehtynyt -- kuten yhdellä sanalla sanotaan -- loppu! Ja
omituista on, ettei enää huomata hänen läsnäoloaan, eikä välitetä
hänestä! --- Kulkeneeko leirissä huhuja, en tiedä, mutta kaikkien
kesken näkyy olevan hiljainen suostumus, että täällä täytyy tapahtua
jotakin, että tänne olemme tulleet, mutta emme mene etemmäksi.
Odotetaan salamaa taivaalta, ennettä, maanjäristystä -- niin, onpa
niitäkin, jotka ovat uneksineet -- laukausta!... Ja tämä on, ilman
säällistä syytä, itsekullekin niin selviytynyt, että pääkortteerissa
seisovat hevoset satuloittuina ja kuriirit valmiina nousemaan selkään,
lähteäkseen matkalle.
GYLLENBORG. Minne?
HORN. Tukholmaan, ymmärrettävästi! (Huomaa puhuneensa liikaa, luo
Gyllenborgiin terävän katseen). Gyllenborg! Älkää käyttäkö väärin minun
luottamustani!
GYLLENBORG. En mitenkään! Käteni, sydämeni! -- Jatkakaa!
HORN (ihastuneena kaunopuheisuuteensa). Tuo mies, joka makaa tuolla,
odottaa hautaustaan, sillä hän on kuollut, oli kerran kaitselmuksen
mies ja menestys seurasi häntä niinkauvan kuin hän kulki vanhurskauden
tietä. -- Mutta kun hän kahdeksantoista vuotta takaperin tahtoi kulkea
omia teitänsä ja itse hallita ihmisten ja maitten kohtaloa silloin
nipisti sallimus häntä korvasta ja rupesi sokkosille hänen
kanssansa!...
Ja nyt seisoo hän -- tai makaa, musertuneena omaa itseään vastaan! Hän
on heittänyt pois kahdeksantoista vuotta täyttääkseen valansa: Venäjän
Pietari ja Puolan August pitää maasta juuritettaman! Näitten kahden
navan ympärillä on hänen elämänsä kiertänyt. Ja nyt: nyt hieroo hän
sukulaisuutta Venäjän kanssa -- toisena päivänä, ja ystävyyttä Puolan
kanssa toisena -- ja kaikkea tätä hommatakseen on hän makautunut
Norjaan! Norjaan!...
Tämä paradoksi näyttää äärettömältä ilveilyltä. Hän tahtoi usuttaa
Puolan Venäjää vastaan. Mutta sitten hajoitti hän Puolan ja työskenteli
Venäjän kätyrinä! Tahtoi yhtä ja teki toista! Siten leikkii sallimus
niiden kanssa, jotka tahtovat leikkiä sallimusta!
GYLLENBORG. Eikö Horn, joka on niin puhelias, koeta esittää kuninkaalle
tuota?
HORN (tarkastaa Gyllenborgia ja jatkaa). En! Minä en tahdo puhua hänen
kanssaan. Hän on häväissyt minua ja on minulle vastenmielinen.
GYLLENBORG. Mitä Horn syyttää näistä kuninkaan ja maan
onnettomuuksista?
HORN. Yksinvaltaa, ymmärrettävästi.
GYLLENBORG. Yksinvalta ei ole niinkään huono, kun se vain tulee
oikeihin käsiin! Mitä?
HORN. Minä en ymmärrä...
GYLLENBORG (kavalasti). Ettekö?
HORN. En ollenkaan!
GYLLENBORG. Yrittäkää! Onhan Hornilla hyvä ymmärrys!
HORN. Joku on sanonut minulle: ei pidä olla Gyllenborgin vihamies,
mutta piru olkoon hänen ystävänsä!
GYLLENBORG. Horn kiroaa.
HORN. Gyllenborgin seurassa!
GYLLENBORG. Hyvässä seurassa voi tunnustaa väriä!
HORN. Minä en pelaa korttia!
GYLLENBORG. Tapaammeko Tukholmassa?
HORN. Sen lupaan!... Kun vain tämä näytelmä loppuu!... Sellainen
kuningas!
GYLLENBORG. Vait!
HORN. Hän häpee Görtziä; ei tahdo puhua hänen kanssaan! Mutta ei
uskalla antaa hänen mennä!
(Näyttämö valaistuu, linnoituksesta silloin tällöin
heitetyistä tulipalloista.).
GYLLENBORG. Nyt aletaan taas kohta ampua!
HORN. Sepä hyvä!... Nyt hän liikahti.
(Horn ja Gyllenborg vetäytyvät perällepäin).
KUNINGAS (nousee sängystä. Ei huoli Hultmanin avusta. Menee näyttämölle
ja tarkastelee linnoitusta. Lähestyy sitten Feifin pöytää ja istuu
sinne. Väsynyt, välinpitämätön). Posti!
FEIF (antaa kirjeitä).
KUNINGAS (avaa niitä ja pysähtyy yhteen). Se on kurjaa!... Tuo hurja
nainen, jonka isä tuli ammutuksi petturina laivan kavaltamisesta, on
onnistunut vakuuttamaan Ranskan lähettilään... Eikö toisinaan tunnu
aivan kuin valheella olisi suojelija! (Äänettömyys). Ja tässä! Katarina
Leczinska väittää, että minä olen häntä kurittanut! (Äänettömyys). Ja
prinsessa... koko matkan vain naisia!... Ne vihasivat minua sentähden,
että minä en tahtonut tunnustaa heidän ylivaltaansa... Tämä on liikaa!
(Äänettömyys). Tässä on hengenpelastaja! Kuuleppas Emanuel! Ajatteles,
että minä päivittäin saan kirjeitä tuntemattomilta sotamiehiltä, jotka
pyytävät rahaa sentähden, että ovat pelastaneet minun henkeni... Kun
minä kuolen, kerskailee kai koko joukkio siitä, että ovat ottaneet
minut hengiltä! (Lukee eteenpäin). Ei! Tämä on toki liikaa!... Kertomus
Davidista, joka lähetti Urian sotaan... Uria on Emanuel!... Huh!
(Käärii kirjeet palloksi). Koko elämä on aivan kuin tämä pallo, kudottu
valheista, erehdyksistä, väärinymmärryksistä! Hyi saakeli! -- Anteeksi,
että kirosin! (Heittää pallon läheiseen tuleen). (Äänettömyys). En voi
taistella valhetta ja valheen isää vastaan... Oma sisarenikin...
(Äänettömyys). En ollut mikään enkeli, mutta noin helvetin musta en kai
sentään ollut! Antaa joukkojen iloita! Sapatti loppui kello kuusi.
(Sarabandia soitetaan). Kuka soittaa minun sarabandiani?... Joku on
tuolla vallihaudassa?... Tule esiin, soittaja!
KÄÄPIÖ (tulee).
KUNINGAS. Luxembourg! Ei! Missä ihmeessä sinä olet ollut? Mitä? Sinä
karkasit minulta Stralsundin jälkeen!
KÄÄPIÖ (polvillaan). Majesteetti, minä en karannut, minut
eroitettiin...
KUNINGAS. En minä! Useasti olen sinua kysynyt, mutta silloin oli niin
kiire! -- Oletko luullut, että minä hylkäsin sinut?
KÄÄPIÖ. Olen, Majesteetti...
KUNINGAS. Siinä näet! -- Kuitenkin olet luullakseni kierrellyt ympäri
ja panetellut minua -- ehkäpä vielä panit toimeen ilkivaltaisuudet
minun asunnossani Lundissa?
KÄÄPIÖ. Armoa!
KUNINGAS. Se on kurjaa! -- Mene nyt kuormastoon soittamaan, pikku
lurjus!... Syllogismus perversicus: Minä en ole sinua karkottanut ja
kuitenkin panettelet sinä minua! -- Mars!
KÄÄPIÖ (yrittää puhua).
KUNINGAS. Ei! Sinä et saa puhua! Mars!
KÄÄPIÖ (menee taustalle).
KUNINGAS (Svedenborgille). Sellainen on elämä; millainen on kuolema?
SVEDENBORG. Luonto ei tee mitään hyppäyksiä.
KUNINGAS (katselee ympärilleen). Ammutaanko linnoituksesta, vai mikä
suhisee korvissa?
SVEDENBORG. Yötuuli kai...
KUNINGAS. Nyt rikkui lyhdyn lasi... Kyllä kai ammutaan...
SVEDENBORG. Pitäisihän sen kuulua!
KUNINGAS (nousee tuskallisena). Luulenpa -- että tekisi mieleni saada
lasi viiniä! -- Hultman!... Kas niin, nyt hän on poissa, kun häntä
tarvittaisiin!... Ei, älä mene Feif!... Anna olla!...
AJUTANTTI (tuo kirjeen).
KUNINGAS (lukee ja masentuu; menee Görtzin luo, jolle näyttää kirjettä
ja jättää sen).
GÖRTZ (tekee toivottomuutta osoittavia liikkeitä).
(Äänettömyys).
KUNINGAS (Svedenborgille). Hyvää yötä, Emanuel! Nyt menen ryntäämään!
SVEDENBORG. Majesteetti, taivaan nimessä...
KUNINGAS. Hyvää yötä!
(Tervehtii kädellään ja menee perälle oikealle ulos).
SVEDENBORG (Görtzille). Mitä se oli?
GÖRTZ. Minä en voi sitä sanoa!
(Häntä ahdistetaan kysymyksillä).
SVEDENBORG (menee Feifin luo). Mitä luulee Feif?
FEIF. Jotakin on taas hullusti!
SVEDENBORG. Mutta mitä?
FEIF. Kas nyt! Heti kun hän kääntää selkänsä, hajoaa kaikki! -- Katsos
vaan! Kuorma-ajureita ja kulkureita! Valtioneuvoksia ja kenraaleja!
SPARRE (ajutantin luo). Missä on kuningas?
AJUTANTTI. Hän meni tuonne ylös etummaiseen juoksuhautaan!
SPARRE. Herra Jumala!
(Menee oikealle).
DE LA GARDIE (ajutantin luo). Onko kuningas mennyt?
AJUTANTTI. Kuningas meni etummaiseen vallihautaan valmistamaan...
DE LA GARDIE. Mutta ammutaanhan linnoituksesta!
(Ulos oikealle).