terävänäköisyys oli suuresti herkistynyt Kestevenin koulussa ja
että hän oli hyvin neuvokas. Hän kuuli Kestevenin murhasta kello
puolikahdeksan, noustessaan makuulta. Kymmentä minuuttia myöhemmin
hän näki Palliserin lähtevän talosta kylään päin. Hän oli jo pohtinut
kaikenlaisia mahdollisuuksia ja hautonut monenlaisia mietteitä ja
tiesi, että Palliser oli ainoa todella outo henkilö talossa. Palliserin
huone oli hänen huoneensa vieressä -- hän pujahti sinne. Ja pienessä
käsilaukussa, jonka hän muiden muassa tarkasti, hän löysi muutamia
vuosia aikaisemmin otetun Kestevenin valokuvan ja joitakuita kirjeitä.
Hän löysi myöskin joitakuita Palliserin osoitekortteja ja otti niistä
yhden -- onnellinen ajatus!
"Te ette kenties pidä sitä kovinkaan paljona toimintapohjaksi, mutta
sisaressani oli paljon -- nimitettäköön sitä viekkaudeksi, jos niin
haluatte -- ja se riitti hänelle. Hän lähti -- hiljaa. Kesteven oli
edellisenä iltana antanut hänelle rahaa; hän otti rahat mukaansa.
Hänellä oli myöskin herra Tressin Queen-Anne-kadun varrella sijaitsevan
asunnon avain, ja heti kaupunkiin saavuttuaan hän kävi ottamassa sieltä
mainitsemani vihkimätodistuksen -- se oli kätketty hänen miehensä
vanhaan pukuun. Sitten hän tuli minun toimistooni. Kovaksi onneksi
olin matkoilla Pohjois-Englannissa. Hän oli hyvin hätäytynyt ja sai
sihteerini sähköttämään minulle, pyytäen minua palaamaan. Senjälkeen
hän kävi vuokraamassa asunnon, jossa hän oli ennenkin majaillut. Ja
sitten hän teki teon, jota hän oli miettinyt aamusta saakka. Hän
tiesi rouva Rentonin olevan kaupungissa ja kirjoitti viimemainitulle,
pyytäen häntä tulemaan käymään luonaan, aikoen kertoa hänelle koko
kiristyssuunnitelman jutun; nyt, kun Kesteven oli kuollut, ei hän enää
tahtonut tietää siitä mitään. Mutta ennenkuin hän ehti sitä tehdä, hän
sai minulta sähkösanoman, jossa ilmoitin palaavani heti.
"Niinpä hän lähetti rouva Rentonin pois ja hänen poistuttuaan lähti
tapaamaan minua King's Crossin rautatieasemalle, kertoen siellä minulle
kaikki. Se oli tietystikin kaikki uutta minulle -- salajuoni nimittäin.
Mutta ennen kaikkea oli otettava selkoa Palliserin ja Kestevenin
ilmeisistä suhteista. Seuraavana päivänä sain apua poliisilaitokselta,
ja me tarkastimme Palliserin huoneet. Ja sieltä löysimme runsaasti
sellaisia papereita, jotka osoittivat, että Palliserilla oli yllin
kyllin syytä olla mustasukkainen ja kostonhimoinen Kesteveniä kohtaan,
jonka hän oli tuntenut muutamia vuosia aikaisemmin ja jota hän oli
siitä pitäen etsinyt.
"Nyt siis olivat poliisit työssä samoin kuin minäkin. Mutta oli
tehtävä enemmänkin -- ja tuloksia saatiin enemmän. Samana iltana vein
sisareni loordi Oronsayn luokse hänen asuntoonsa kertomaan hänelle
kiristyssuunnitelmasta -- hän oli luonnollisestikin jo kuullut rouva
Rentonilta ja majuri Esmondhaughilta, mitä Philcox oli paljastanut.
Juuri minä tietystikin ajoin sisareni kanssa Laburnum-pengermältä
Upper-Grosnevor-kadun kulmaan. Ilmoitin sen poliiseille paljoa
aikaisemmin kuin ajuri ilmoittautui -- poliisit ja minä olemme
olleet yhteistyössä koko ajan. Ja lähdettyämme loordi Oronsayn luota
sisareni ja minä kävelimme takaisin Stanhope-portille, keskustellen
asioista. Hän tahtoi mennä puiston halki käydäkseen erään ystävänsä
luona Kensingtonin High-kadun varrella ja vasta sitten palata kotiinsa
Laburnum-pengermälle. Minä olisin tahtonut hänen ajavan, mutta hän
halusi kävellä. Olin sopinut kohtaavani erään etsivän ja saatettuani
sisartani vähän matkaa puistoon erosin hänestä. Hän asteli leveätä
tietä -- se on hyvin valaistu, se muistettakoon -- joka vie puiston
halki Kensingtonia kohti. Seuraavana aamuna kuulin, että hänet oli
löydetty kuoliaaksi iskettynä."
Milhirst keskeytti esityksensä ja otti vasta nyt ryypyn Stylerin
ojentamasta lasista. Häntä uteliaana tarkastavat kolme miestä
oivalsivat, että hän ilmeisesti oli jyrkän päättäväinen mies, ja kaksi
heistä tunsi kiihkeätä ammatillista mielenkiintoa nähdessään omituisen
välkkeen alkavan kiilua hänen silmistään, kun hän ryhtyi jatkamaan
kertomustaan.
"Kuoliaaksi iskettynä!" kertasi hän miettivästi. "En ollut koskaan
ollut paljoa sisareni seurassa, hyvät herrat, enkä voi rehellisesti
väittää, että olisimme olleet kovin kiintyneet toisiimme, mutta kun
minut vietiin häntä katsomaan, vannoin, etten lepäisi, ennenkuin musta
lippu vetäistäisiin ilmaan murhaajattarelle! Sanon murhaajattarelle,
koska luonnollisesti olin varma siitä, että hänet oli tappanut
sama naaraspiru, joka jo oli surmannut hänen puolisonsa. Mutta se
oli todistettava. Ja nyt minun on esitettävä teille asianhaaroihin
perustuvia todistuksia, joista viimeiset me, etsivät ja minä, saimme
yhdessä vasta tänään.
"Aikaisin sen päivän iltana, jona sisareni murhattiin, saapuivat
herra ja neiti Tress, hoitajattaret ja joitakuita palvelijoita Lynne
Courtista Queen-Anne-kadun varrella olevaan huoneistoon. He tulivat
perille vähää vaille seitsemän. Kello kahdeksan poistui hoitajatar
Palliser sieltä pariksi tunniksi käydäkseen omassa asunnossaan. Se
sijaitsee, kuten herra Smith otaksuttavasti tietää, Trevor-aukion
varrella Knightsbridgessä. Emäntänsä kertoman mukaan Palliser saapui
sinne puoli yhdeksän ja poistui sieltä, saman todistajan mukaan, viittä
minuuttia vaille kymmenen. Ja lähtiessään hän mainitsi emännälle
aikovansa palata Queen-Anne-kadulle kävellen puiston halki. Jos
silmäilette karttaa, näette hänen osuneen kulkemaan pohjoiseen päin
samaa tietä, jota sisareni meni etelään päin. He kohtasivat toisensa!
Ja ihan epäilemättä Palliser iski sisareni kuoliaaksi ja raahasi hänen
ruumiinsa tien lähellä kasvavaan pensaikkoon, josta se löydettiin
seuraavana aamuna. Emmekä lainkaan epäile sitäkään, että hänen
käyttämänsä ase oli lääkärinveitsi, jonka, kuten tohtori Hextall voi
kertoa teille, löysimme puoli tuntia sitten hänen käsilaukustaan herra
Tressin huoneistossa."
Milhirst nousi ja alkoi panna päällystakkinsa nappeja kiinni. Hän
katsoi Smithiin, ja Smith katsoi häneen. Sitten Smith pisti kätensä
taskuunsa ja otti esille Georgetownista saapuneen sähkösanoman.
"Tuo saattaa kiinnittää teidän ja asiakkaittenne mieltä, herra
Milhirst", huomautti hän. "Te voitte ottaa sen -- minä olen nyt jo
erossa tästä jutusta!"
Milhirst otti sanoman ja luki sen tarkkaavasta Sitten hän laski sen
jälleen pöydälle.
"Olen teille hyvin kiitollinen, herra Smith", virkkoi hän. "Mutta
me tiedämme sen jo -- saimme sen tiedon Ranskan viranomaisilta --
virallisesti -- kaksi päivää sitten. Mutta kiitoksia silti -- niiden
henkilöiden puolesta, joita asia koskee."
"No, eipä mitään, eipä mitään!" torjui Smith alistuvasti. "On hauska,
että yrityksenne ovat onnistuneet." Hän odotti, kunnes Milhirst oli
poistunut ja silmäili sitten miettivästi Hextallia ja Styleriä.
"Kuinkahan kauan", jupisi hän, "olisi kestänyt, ennenkuin Styler ja
minä olisimme päässeet siihen hirveään johtopäätökseen! Minä -- mikä
hätänä, Hextall?"
"Olen pahoillani, että keskeytän sinut, vanha veikko", vastasi Hextall,
joka ilmeisesti oli kuin tulisilla hiilillä. "Mutta minun -- minun on
lähdettävä. Minä -- asia on niin, nähkääs, että neiti Tress odottaa
minua."
Silloin Smith ja Styler poistuivat virkkamatta enää sanaakaan, ja
erottuaan heistä oman asuntonsa ovella Hextall juoksi minkä jaksoi
takaisin Tressien huoneistolle ja Paquitan luokse.
Eikä Paquitan ole vielä tähän mennessä onnistunut saada
henkilääkäriltään -- joka siinä tilaisuudessa pääsi korkeammalle
paikalle hänen arvosteluasteikossaan ja lähemmäksi hänen sydäntään
-- selitystä siihen, mistä johtui, että Hextall ilman minkäänlaisia
huomautuksia, ennakkopuheita tai sanajärkeilyä painoi hänet rintaansa
vasten ja piti häntä siinä ikäänkuin olisi äänettömästi kiittänyt
jumalia siitä, ettei mikään voisi ikinä siepata häneltä Paquitaa.