"Pidän teistä paljonkin, mutta -- --"
Daylight odotti hetkisen, että Dede olisi täydentänyt lauseensa, mutta
kun Dede vaikeni, jatkoi hän itse.
"Minulla ei ole liian hyvät käsitykset itsestäni, joten voin
kerskailematta sanoa, että minusta tulee oikein hyvä aviomies. Minulla
ei ole taipumusta moittimiseen eikä jankuttamiseen. Arvaan, mitä
merkitsee teidänlaisellenne naiselle riippumattomuus. No hyvä, te
saatte olla riippumaton minun vaimonani. Teitä ei mikään kahlehdi.
Saatte noudattaa omaa tahtoanne eikä mikään ole teille liian hyvää.
Minä annan teille kaikki, mitä sydämenne halajaa -- --"
"Paitsi itseänne", keskeytti Dede äkisti, miltei terävästi.
Daylightin ällistys oli lyhytaikainen.
"En käsitä sitä. Olen vilpitön ja suora ja elän rehellisesti. En halua
jaettuja tunteita."
"En tarkoita sitä", sanoi Dede. "Sen sijaan, että antaisitte itsenne
vaimollenne, te antaisitte itsenne Oaklandin kolmellesadalle
asukkaalle, raitioteillenne ja lauttauslaitoksellenne, noille kahdelle
miljoonalle puulle kukkuloilla -- kaikille liikeyrityksillenne -- ja --
ja -- kaikelle sille, mitä tarkoitan."
"Saammepa nähdä, ettei niin käy", sanoi Daylight ylpeästi. "Minä olisin
teidän, milloin vain käskisitte -- --"
"Niin te ajattelette, mutta toisin kävisi." Dede tuli äkkiä
hermostuneeksi. "Meidän täytyy lopettaa tämä keskustelu. Se muistuttaa
liiaksi kaupan hierontaa. 'Paljonko annatte?' 'Annan niin ja niin
paljon.' 'Tahdon enemmän' ja niin edespäin. Pidän teistä, mutta en
kylliksi voidakseni mennä naimisiin kanssanne, enkä milloinkaan tule
pitämään teistä niin paljon, että tulisin vaimoksenne."
"Miten tiedätte sen?" kysyi Daylight.
"Koska pidän teistä yhä vähemmin ja vähemmin."
Daylight tuli sanattomaksi. Isku näkyi selvästi hänen kasvoillaan.
"Oi, te ette käsitä", huudahti Dede kiihkeästi ja alkoi menettää
itsehillitsemiskykynsä. "En tarkoita siten. Pidän teistä; mitä enemmän
olen oppinut teitä tuntemaan, sitä enemmän olen pitänyt teistä. Ja mitä
enemmän olen oppinut teitä tuntemaan, sitä vähemmin uskaltaisin mennä
kanssanne naimisiin."
Tämä arvoituksellinen lausunto sai Daylightin aivan neuvottomaksi.
"Käsitättekö?" jatkoi Dede kiireesti. "Olisin voinut ennemmin mennä
naimisiin sen Elam Hamishin kanssa, joka juuri oli tullut Klondikesta,
kun ensi kerran näin hänet, kuin mennä naimisiin teidän kanssanne
sellaisena kuin te nyt istutte edessäni."
Daylight ravisti hitaasti päätään.
"Tuo on liian monimutkaista minulle. Mitä enemmän te opitte miestä
tuntemaan ja mitä enemmän pidätte hänestä, sitä vähemmin te haluatte
mennä hänen kanssaan naimisiin. Tuttavallisuus synnyttää ylenkatsetta
-- arvaan että tarkoitatte sitä."
"Ei, ei", huudahti Dede, mutta ennenkuin hän ennätti jatkaa,
koputettiin ovelle.
"Nuo kymmenen minuuttia ovat kuluneet", sanoi Daylight.
Hänen silmänsä, joiden huomiokyky oli nopea kuin intiaanin, harhailivat
pitkin huonetta Deden poissaollessa. Lämmön, mukavuuden ja kauneuden
vaikutelma oli vallitsevana, vaikkei hän osannut selvittää sitä
itselleen. Täällä vallitseva yksinkertaisuus viehätti häntä. Hän
arveli, että huonekalut yksinkertaisuudestaan huolimatta olivat
kalliita ja jäännöksiä Deden isänkodista. Hän ei ollut milloinkaan
aavistanut, että paljas puulattia parine sudennahkoineen näytti niin
hauskalta; se varmaankin löi laudalta kaikki matot. Hän katseli
juhlallisin mielin kirjahyllyä, jossa oli parisataa kirjaa. Siinä oli
salaisuus. Hän ei voinut käsittää, mistä ihmiset löysivät niin paljon
kirjoittamisen aihetta. Kirjoittaminen ja puhuminen ei ollut samaa kuin
teot ja hän toiminnan miehenä käsitti vain teot.
Hänen katseensa siirtyi Venuksen patsaasta pieneen teepöytään hauraine
ja hienoine kalustoineen ja kirkkaaseen kuparikattilaan ja kupariseen
hehkupannuun, jolla lautasia ja laseja lämmitetään. Hehkupannut
eivät olleet hänelle tuntemattomia ja hän aprikoi, lämmittikö Dede
sillä illallista nuorille ylioppilaille, joista hän oli kuullut
puhuttavan. Pari vesivärimaalausta seinällä oli Dede arvatenkin itse
maalannut. Seinillä oli sitäpaitsi valokuvia hevosista ja vanhojen
mestarien tauluista. Mutta yhäti hänen katseensa palasi Venukseen
pianolla. Hänestä, joka oli arkipäiväinen hienostumaton mies, näytti
omituiselta, että nuori suloinen tyttö pitäisi sellaista rohkeaa,
ellei syntistä esinettä huoneessaan. Mutta koska Dede sen teki, niin
oli se aivan niinkuin olla pitikin. Se kuului nähtävästi sivistykseen.
Larry Heganilla oli samantapaisia valuteoksia ja valokuvia kirjojen
täyttämissä huoneissaan. Mutta Larry Heganiin nähden se oli toista.
Hänessä oli jotakin epätervettä, jonka Daylight aina tunsi ollessaan
hänen seurassaan, kun Dede sen sijaan näytti joka suhteessa terveeltä.
Hänessä oli auringonpaisteen ja tuulen raikkautta. Ja jos sellainen
viaton, terve tyttö kuin Dede, piti alastomia naisia pianollaan, niin
_täytyi_ sen olla oikein. Dede teki sen oikeaksi. Sitäpaitsi ei hän,
Daylight, ymmärtänyt ensinkään sivistystä.
Dede palasi huoneeseen, ja kun hän astui lattian poikki nojatuolilleen,
ihaili Daylight tapaa, jolla hän käveli, ja pronssinkarvaiset tohvelit
olivat tehdä hänet hulluksi.
"Tahtoisin tehdä teille joitakuita kysymyksiä", alkoi hän heti.
"Aijotteko mennä naimisiin jonkun toisen kanssa?"
Dede nauroi iloisesti ja pudisti päätään. "Pidättekö jostakin toisesta
enemmän kuin minusta? -- esimerkiksi siitä miehestä, jonka kanssa äsken
puhuitte puhelimessa?"
"Ei ole ketään toista. En tunne ketään, josta pitäisin tarpeeksi paljon
mennäkseni naimisiin. Siksi luulen, etten ole avioliittoon sopiva
nainen. Konttorityö näkyy turmelevan naisen."
Daylight katsoi häntä kasvoista pronssinkarvaisten tohvelien kärkiin
tavalla, joka sai veren kohoamaan tytön poskille. Samalla hän pudisti
epäilevästi päätään.
"Minusta tuntuu, että te olette eniten avioliittoon sopiva nainen, mikä
milloinkaan on pannut miehen pään pyörälle. Ja nyt toinen kysymys.
Pidättekö jostakin toisesta enemmän kuin minusta?"
Mutta Dede piti hyvin puoliaan.
"Tuo ei ole kaunista", sanoi hän. "Ja jos lopetatte ja ajattelette
hiukan asiaa, niin teette nyt jotakin, jota muka ette milloinkaan
tee -- jankutatte nimittäin. Kieltäydyn vastaamasta enää yhteenkään
kysymykseen. Puhukaamme muusta. Miten voi Bob?"
Puoli tuntia myöhemmin kiiti Daylight sateessa Telegraph Avenue'ta
Oaklandiin ja poltti ruskea-paperisavukettaan ja muisteli mitä oli
tapahtunut. Hänen loppupäätöksekseen tuli, että huonomminkin olisi
hänelle saattanut käydä, vaikka Deden sanoissa oli paljon, mikä sai
hänet neuvottomaksi. Olihan Dede sanonut pitävänsä hänestä sitä
enemmän, mitä paremmin oppi häntä tuntemaan ja samalla sitä vähemmin
tahtovansa mennä hänen kanssaan naimisiin. Se oli pulmallinen kysymys.
Mutta se tosiasia, että Dede oli antanut hänelle rukkaset, osoitti
jonkunlaista ylpeyttä. Antaessaan rukkaset hänelle oli Dede antanut
rukkaset hänen kolmellekymmenelle miljoonalleen. Se oli huomattava
teko pikakirjoittajattarelta, jolla oli yhdeksänkymmenen dollarin
kuukausipalkka, ja joka oli nähnyt parempia päiviä. Oli ilmeistä, ettei
Dede välittänyt rahasta. Jokainen nainen, jonka hän oli tavannut, oli
näyttänyt halukkaalta ottamaan hänet hänen rahojensa takia. Hän oli
kaksinkertaistuttanut omaisuutensa, ansainnut viisitoista miljoonaa
siitä päivästä lähtien kuin Dede oli tullut hänen konttoriinsa ja Deden
halukkaisuus mennä naimisiin hänen kanssaan oli vähentynyt sitä mukaa
kuin hänen rahansa olivat lisääntyneet.
"Perhana!" mutisi hän. "Jos voitan tässä maakaupassa sata miljoonaa
niin ei hän enää tahdo vaihtaa sanaa kanssani."
Mutta hän ei voinut leikkiä laskemalla karkoittaa asiaa mielestään.
Hänen mielensä oli yhä vielä hämmentynyt tuosta arvoituksellisesta
selityksestä, että Dede olisi ennemmin saattanut mennä naimisiin vasta
Klondikesta tulleen Elam Hamishin kanssa kuin nykyisen Elam Hamishin
kanssa. Hyvä, päätteli hän, hänen olisi siis tultava enemmän entisen
Daylightin kaltaiseksi, joka oli tullut pohjanperiltä koettamaan
onneaan suuremmassa pelissä. Mutta se oli mahdotonta. Ollutta ja
mennyttä ei saatu takaisin. Toivomalla ei sitä saanut takaisin, eikä
mitään muuta keinoa ollut. Yhtä hyvin olisi hän saattanut toivoa
saavansa poikuusvuotensa takaisin.
Toisenkin tyydytyksen oli heidän keskustelunsa hänelle tuottanut. Hän
oli ennemmin kuullut puhuttavan pikakirjoittajattarista, jotka antoivat
rukkaset työnantajalleen ja heti sen jälkeen erosivat toimestaan. Mutta
Dede ei ollut viitannut sinnepäinkään. Olivatpa hänen puheensa miten
hämmennystä herättävät tahansa, järjetön ja typerä ei hän ollut. Hän
oli selväpäinen. Mutta hän, Daylight, oli niinikään ollut selväpäinen
ja se oli osaksi hänenkin ansiotaan. Hän ei ollut koettanut käyttää
hyväkseen Deden konttorissa-oloa. Tosin oli hän kaksi kertaa astunut
yli rajojen, mutta hän ei ollut ottanut sitä tavaksi. Dede tiesi, että
häneen saattoi luottaa. Mutta tästä kaikesta huolimatta hän tiesi,
että useimmat nuoret naiset olisivat olleet kyllin typerät jättämään
paikkansa, jos heidän olisi täytynyt antaa rukkaset työnantajalleen.
Ja sitä paitsi oli Dede sallinut hänen lähettää veljensä Saksaan, kun
Daylight oli esittänyt hänelle asian oikeassa valossa.
"Heleijaa!" päätti hän, kun automobiili pysähtyi hänen hotellinsa
edustalle. "Jos olisin vain tiennyt sen, minkä nyt tiedän, niin olisin
kosinut häntä ensimäisenä päivänä kun hän tuli toimistoon. Hänen omien
puheittensa mukaan olisi silloin ollut otollinen hetki. Hän pitää
minusta yhä enemmän ja enemmän ja mitä enemmän hän minusta pitää,
sitä vähemmin hän uskaltaisi mennä kanssani naimisiin! Mitä nyt tästä
arvelet. Hän on varmaan hieman hassahtava."