Daylightin tulo San Fransiskoon ei herättänyt lainkaan huomiota.
Ei oltu unohdettu vain häntä, vaan vieläpä hänen kerallaan koko
Klondikekin. Muut asiat kiinnittivät ihmisten mieliä ja Alaskan
tapahtumat samoinkuin sota Espanjaa vastaan kuuluivat jo menneisyyteen.
Paljon oli tapahtunut senjälkeen. Huomiotaherättäviä tapahtumia sattui
joka päivä eikä sanomalehtien tarvinnut tekemällä tehdä uutisia. Oli
kuitenkin tavallaan virkistävää liikkua näin tuntemattomana. Hän oli
ollut suurmies pohjan perillä. Nämä uudet olot olivat sikäläisiä
paljon suuremmoisemmat. Se näkyi siitäkin, ettei välitetty yhdentoista
miljoonan miehestä, vaikkapa hänellä oli sellainen elämäntyö takanaan
kuin Daylightilla oli.
Hän asettui asumaan St. Francis-hotelliin. Alotteleva reportteri
haastatteli häntä sivumennen ja antoi hänelle hyviä neuvoja. Daylight
naurahti itsekseen, alkoi tarkata ympäristöään ja alkoi opetella
hänelle uutta elämää ja asiain järjestystä. Hän oli hyvin kömpelö ja
hyvin itsetietoinen. Omistamansa yksitoista miljoonaa jäykistivät hänen
niskaansa luontaisen itseluottamuksen lisäksi. Mikään ei hämmästyttänyt
häntä, hän ei ihmetellyt uuden ympäristönsä loistoa, sivistystä
eikä suurpiirteisyyttä. Tämä oli vain toisellaista erämaata, siinä
kaikki. Hänen oli opittava tuntemaan sen tiet, tienmerkit, polut ja
hyvät lähdepaikat sekä pahat taipaleet ja vaaralliset virrankurimot.
Tavalliseen tapaansa hän pelkäsi naisia. Viime kokemustensa johdosta
hän oli vielä niin peloissaan, ettei hän päästänyt lähelleen noita
häikäisevän komeita olentoja, jotka hän miljooniensa vuoksi olisi
voinut saada omikseen. He loivat häneen kaihoisia katseita, mutta
hän salasi niin hyvin arkuutensa, että liikkui näennäisesti rohkeana
heidän parissaan. Eikä vain hänen rikkautensa saattanut häntä
heidän silmissään viehättäväksi. Hänessä oli niin paljon miestä
ja hän oli niin epätavallinen mies. Vielä nuori, vain 36-vuotias,
huomattavan kaunispiirteinen, erinomaisen voimakas, elinvoimaa uhkuva.
Katukivitykseen tottumattoman erämiehen joustava käynti, tummat silmät,
jotka olivat tottuneet erämaan laajoihin näköaloihin, eivätkä vielä
olleet väsyneet kuin ahtaissa sokkeloissa liikkuneen kaupunkilaisen,
saivat monen naisen uteliaasti ja veikeästi katsahtamain häneen. Hän
näki sen, ymmärsi ja naurahti itsekseen, ja katsoi naisia kasvoihin
samoinkuin oli säikkymättä katsellut niin monta muutakin vaaraa,
kylmäverisesti, vaikkakin hänen täytyi terästää tahtoaan enemmän kuin
nälän, pakkasen tai tulvan uhatessa.
Hän oli tullut Yhdysvaltoihin kamppaillakseen miehiä vastaan eikä
naisten kanssa pelehtiäkseen. Miehiä hän ei vielä ollut oppinut
tuntemaan. Miehet olivat hänestä velttoruumiisia; mutta hän aavisti
heidän olevan liikeasioissa kovia, kovia pehmeästä pinnasta huolimatta.
Hänen mielestään heissä oli jotakin kissamaista. Hän tapasi heitä
klubeissa ja aprikoi, kuinka todellista oli heidän osoittamansa
ystävyys ja kuinka pian he paljastaisivat kyntensä ja repisivät
ja raapisivat. "Sepä juuri on pulma", tuumi hän, "mitä he tekevät
kun leikki on lopussa". Hän tunsi syyttä suotta epäilevänsä heitä.
"He ovat pohjamutaa", oli hänen salainen arvostelunsa; ja muutamat
sanat, jotka hänen toverinsa silloin tällöin tulivat lausuneiksi,
tukivat hänen ajatustaan. Muuten heistä säteili miehekkäisyyttä ja
rehtiyttä. He saattoivat repiä ja raapia taistelussa -- mikä olikaan
sen luonnollisempaa; mutta hän tunsi kuitenkin, että he repisivät ja
raapisivat sääntöjä noudattaen. Tällainen oli hänen heistä saamansa
käsitys. Ikävä vain, että heidän joukossaan oli joku määrä roistojakin.
Hän vietti San Fransiskossa muutamia kuukausia, joiden kuluessa hän
tutki peliä ja sen sääntöjä ja valmistautui ottamaan siihen osaa. Hän
otti yksityisopetusta englannin kielessä ja hänen onnistui poistaa
puheestaan pahimmat virheellisyydet, vaikka hän mielenkuohun hetkinä
olikin taipuvainen käyttämään Klondiken seutujen voimasanoja. Hän
oppi syömään ja pukeutumaan ja ylimalkaan käyttäytymään sivistyneiden
ihmisten tapaan; mutta kaikesta huolimatta pysyi hän omana itsenään;
hän ei ollut liian nöyrä eikä liian varovainen, eikä hän milloinkaan
epäröinyt siekailematta rikkoa jotakin sovinnaisuussääntöä, joka
oli hänen tiellään, ja kiusaus oli kyllä suuri. Hän ei, kuten
useimmat syrjäseuduilta tulleet pohatat, tuntenut kunnioitusta
kaikkia sivistyneisyyden epäjumalia kohtaan. Hän oli nähnyt ennenkin
jumalankuvia ja tiesi niiden arvon.
Kyllästyneenä olemaan vain katselijana läksi hän Nevadaan, jossa oli
löydetty lupaava kultakaivos "vain hieman jaloitellakseen" kuten hänen
sanansa kuuluivat. Hän viipyi Tonopahin arvopaperipörssissä kymmenen
päivää, pistäen lopulta taskuunsa sievosen, puolen miljoonan voiton.
Sen jälkeen hän huuliaan maiskuttaen palasi San Fransiskoon ja St.
Francis-hotelliin. Alku ennusti hyvää ja hänen pelihimonsa kiihtyi.
Ja vielä kerran kirjoittivat sanomalehdet hänestä huomiota
herättäviä uutisia. Nimi _Burning Daylight_ painettiin taas
lihavilla kirjasimilla. Haastattelijat hyörivät hänen ympärillään.
Aikakauslehtien ja sanomalehtien vanhat vuosikerrat tarkastettiin
ja romantillinen ja historiallinen Elam Hamish, "Pohjanperän
seikkailija", "Klondiken Kuningas" ja "Vanhojen erämiesten isä"
pääsi paahdetun leivän ja aamiaisruuan kera miljoonien kotien
aamiaispöydälle. Jo ennenkuin hänen omasta mielestään hänen aikansa
oli tullutkaan täytyi hänen käydä leikkiin käsiksi. Rahamiehet ja
keinottelijat ja kaikki liike-elämän meren hylyt työntyivät hänen
yhdentoista miljoonansa kallioita vastaan. Itsepuolustukseksi oli
hänen ollut pakko turvautua julkisiin virastoihin. Hän oli antanut
heille tietoja itsestään ja nyt he jakoivat hänelle kortteja,
tahtoipa hän tai ei, ja julistivat hänen olevan pelissä mukana.
Hyvä, pelata hän tahtoikin; hän vielä näyttäisi heille; huolimatta
ylpeistä ennustuksista siitä, miten pian hän muka törmäisi karille
-- ennustuksista ja kuvauksista siitä kömpelöstä ja moukkamaisesta
tavasta, millä hän muka tulisi peliään hoitamaan ja hänen hurjasta ja
nyreästä ulkonäöstään.
Hän ryhtyi ensin pikkuyrityksiin, "aikansa ratoksi", kuten hän selitti
Holdsworthylle, ystävälleen Alta-Pacific-klubissa. Daylight oli klubin
jäsen, Holdsworthy oli ehdottanut hänet jäseneksi. Ja hyvä olikin,
että Daylight aluksi hoiti peliään varovaisesti, sillä hän huomasi
pian hämmästyksekseen miten paljon huijareita -- "ammattihuijareita",
kuten hän heitä nimitti parveili hänen ympärillään. Hän näki helposti
mitä he olivat miehiään, jopa häntä kummastutti, että niin suurelle
joukolle riitti saalista, mistä elää. Heidän veijarimaisuutensa ja
epäilyttäväisyytensä oli niin läpinäkyvää, ettei hän käsittänyt, kuinka
kukaan antoi heidän puijata itseään.
Ja sitten hän huomasi, että oli eroa huijareilla ja huijareilla.
Holdsworthy kohteli häntä enemmän veljenään kuin pelkkänä
klubi-tuttavana. Holdsworthy piti hänestä huolta, neuvoi häntä ja
esitti hänet sikäläisen liikemaailman mahtimiehille. Hänen perheensä
asui viehättävässä kesäasunnossa lähellä Menlo-puistoa ja täällä
Daylight vietti muutamia lauvantai- ja sunnuntaipäiviä ja näki
hienoa ja herttaista kotielämää, jollaista hän ei milloinkaan ollut
uneksinutkaan. Holdsworthy oli innokas kukkien viljelijä ja miltei
hulluuteen saakka innostunut siipikarjan hoitoon; ja nämä intohimot
olivat ainaisena ilon lähteenä Daylight'ille, joka laski niistä
hyväntahtoista pilaa. Sellainen rakastettava tahdonheikkous todisti
miehen terveyttä ja teki hänet Daylightille rakkaammaksi. Hän oli
Daylightin mielestä hyväonninen, kyvykäs liikemies vailla suurta
kunnianhimoa -- mies, joka niin helposti tyytyi pieniin pelipanoksiin,
ettei milloinkaan yrittänytkään koettaa onneaan suuressa pelissä.
Kerran hänen käydessään sai Holdsworthy hänen tekemään hyvän kaupan,
hyvän pikkukaupan, ostamaan Glen Ellenin tiilitehtaan. Daylight
kuunteli tarkasti toisen selityksiä asemasta. Se oli varsin edullinen
kauppa ja Daylightin ainoa vastaväite oli se, että se oli liian
pieni yritys eikä kuulunut hänen alaansa; ja hän ryhtyi siihen
vain ystävyydestä, kun Holdsworthy oli selittänyt sijoittaneensa
siihen hiukan rahoja ja olevansa pakoitettu tekemään uhrauksia
toisaalla voidakseen kehittää sitä. Daylight suoritti kauppasumman,
viisikymmentätuhatta dollaria ja selitti nauraen jälkeenpäin: "Tein
kyllä tyhmyyden, mutta ei Holdsworthy minua siihen veijannut. Tein sen
hänen kyyhkystensä ja marjapensaittensa vuoksi."
Se oli kuitenkin hyvä opetus, sillä hän oppi, että liikemaailmassa
oli vähän rehellisyyttä ja ettei tavallinen kestiystävyyskään
merkinnyt mitään arvottoman tiilitehtaan ja viidenkymmenen tuhannen
dollarin käteisen rinnalla. Mutta hän teki sen johtopäätöksen, että
kaikenkarvaiset huijarit olivat pinnalla. Syvällä, arveli hän, oli
rehellinen ja vakava liikemaailma. Noiden suurten teollisuusjohtajain
ja pohattain kera saattoi olla liikeasioissa, päätteli hän. Heidän
suurten kauppojensa ja yritystensä luonteesta johtui, että heidän
täytyi pelata rehellisesti. Siinä eivät soveltuneet pikkuhuijarien
juonet ja vehkeet. Ei ollut kummeksittavaa, että vähäpätöiset miehet
paransivat kultakaivoksia haulipyssyllä tai möivät arvottomia
tiilitehtaita ystävilleen, mutta suuressa liikemaailmassa eivät
sellaiset menettelyt pitkälle auttaneet. Siellä miehet vaikuttivat
maan kehitykseen, perustivat rautateitä, avasivat kaivoksia, tekivät
sen suuret luonnolliset tulolähteet hyötyätuottaviksi. Heidän pelinsä
täytyi pakostakin olla rehellistä ja vakaata. "He eivät voi käyttää
väärinpelaajien menettelytapoja", kuului hänen loppupäätelmänsä.
Tästä johtui, että hän päätti jättää Holdsworthyn kaltaiset
vähäpätöiset miehet omaan oloonsa; ja vaikka hän seurusteli
tuttavallisesti heidän kanssaan, ei hän huolinut ketään läheiseksi
ystäväkseen. Hän piti siitä huolimatta vähäpätöisistä miehistä,
Alta-Pacificin miehistä. Hän ei vaan yksinkertaisesti huolinut heistä
tovereikseen siinä suuressa pelissä, jota aikoi pelata. Hän ei vielä
tiennyt minkälaista tämä suuri peli tuli olemaan. Hän odotti sopivaa
tilaisuutta. Ja odottaessaan yritteli hän yhtä ja toista pientä ja piti
silmänsä auki suurelle mahdollisuudelle kun se kerran ilmestyisi.
Ja sitten hän kohtasi John Dowsettin, suuren John Dowsettin. Se
tapahtui sattumalta. Sitä ei voitu epäillä. Kuten Daylight itse
tiesi, oli pelkkä sattuma, että hän Los Angelesista lähtiessään
poikkesi Santa Catalinan saarelle sensijaan, että olisi palannut
suoraan San Fransiskoon niinkuin oli suunnitellut. Täällä hän tapasi
John Dowsettin, joka oli jäänyt muutamaksi päiväksi lepäämään kesken
kiireellistä matkaansa lännessä. Dowsett oli luonnollisesti kuullut
puhuttavan kuuluisasta Klondiken kuninkaasta ja hänen huhutuista
kolmestakymmenestä miljoonastaan ja kun he tutustuivat toisiinsa,
herätti Daylight varmaankin hänessä mielenkiintoa. Jo tällöin lienee
hänen aivoissaan herännyt muuan ajatus. Mutta hän ei lausunut sitä
julki, vaan kypsytti sitä huolellisesti. Hän siis puhui yleisistä
asioista ja koetti parhaansa mukaan miellyttää Daylightia ja voittaa
hänen ystävyytensä.
Hän oli ensimäinen mahtimies, jonka kanssa Daylight oli seurustellut,
ja viimemainittu oli hurmaantunut ja ihastunut. Hän oli niin
ystävällinen ja miellyttävä, niin nerokkaan kansanvaltainen, että
Daylightista oli raskasta todeta, että hänellä oli edessään itse John
Dowsett, useiden pankkiyhtymien esimies, vakuutuskeinottelija, Standard
Oilin johtomiesten liittolainen ja Guggenhammerin liittolainen. Eikä
hän tuntunut olevan halukas väittämään perättömäksi mainettaan eikä
toimintatapaansa.
Ulkonäöltään hän vastasi sitä kuvaa, minkä Daylight kuulemansa
perustuksella oli hänestä saanut. Huolimatta kuudestakymmenestä
ikävuodestaan ja lumivalkeasta tukastaan oli hänen kädenpuristuksensa
lujan sydämellinen eikä hänessä näkynyt mitään merkkejä vanhuuden
heikkoudesta. Hän käveli reippaasti ja nopeasti, hänen liikkeensä
olivat varmoja ja täsmällisiä. Hänen ihonsa oli terveen punakka ja
hänen ohuet, tiukasti yhteen puristetut huulensa osasivat taidon
vetäytyä hymyyn, kun hän kuuli jonkun sukkeluuden. Hänellä oli
rehelliset, hyvin vaaleat sinisilmät; ne katsoivat kanssaihmiseen
ystävällisesti ja suoraan tuuheiden, harmaiden kulmakarvojen alta.
Hänen järkensä toimi täsmällisesti ja järjestelmällisesti ja se oli
Daylightinkin mielestä pettämätön kuin terässakset. Hän oli mies.
joka _tiesi_ ja joka ei milloinkaan verhonnut tietoaan tunteen tai
mielenliikutuksen narrinkoruihin. Oli ilmeistä, että hän oli oppinut
käskemään, ja jokainen sana ja ilme kertoi vallasta. Tähän tuli
lisäksi hänen hyvänsuopaisuutensa ja tahdikkaisuutensa ja Daylight
saattoi helposti havaita ne tuntomerkit, jotka eroittivat hänet
Holdsworthyn kaltaisista vähäpätöisistä miehistä. Daylight tunsi hänen
elämäntarinansa, vanhan amerikalaisen suvun, josta hän polveutui, hänen
omat sankarityönsä sodassa. Hänen esi-isiään olivat John Dowsett, joka
oli tunnetun pankkiiriliikkeen perustaja, vuoden 1812 sodan amiraali
Dowsett, vapautussodan kenraali Dowsett ja ensimäinen Dowsett, jolla
oli entisaikaan ollut maita ja orjia Uudessa Englannissa.
"Hän on varmasti rehti mies", sanoi hän myöhemmin eräälle
klubituttavistaan Alta-Pacificin tupakkahuoneessa. "Sanonpa teille,
Gallon, että hän oli minulle todellinen yllätys. Tiesin, että
mahtimiehet ovat sellaisia, mutta minun täytyi nähdä hänet, ennenkuin
todella sen tiesin. Hän on niitä, jotka saavat aikaan jotakin. Sen
näkee koko hänen olennostaan. Hänen kaltaisiaan on yksi tuhannessa. Hän
ei pelkää minkäänlaista peliä ja saatte olla varma siitä, että hänessä
on miestä peliään hoitamaan. Lyönpä vetoa siitä, ettei kuuden miljoonan
häviö tai voitto saa häntä silmääkään räpäyttämään."
Gallon puhalsi savun sikaaristaan ja katsoi ylistyspuheen päätyttyä
uteliaasti kumppaniinsa; mutta Daylightilta, joka tilasi cocktailin,
jäi tämä utelias silmäys huomaamatta.
"Otaksun, että olette jossakin liikeyrityksessä hänen osakkaanaan",
huomautti Gallon.
"Ei sinnepäinkään. -- Tämä on ystävyyttä. Aijoin juuri sanoa, että olen
päässyt selville, miten nuo mahtimiehet saavat suuria aikaan. Niin,
minulla oli hänestä sellainen tunne, että hän tiesi kaiken, ja minä
oikein häpesin itseäni."
"Luulen, että voisin antaa hänelle kompassin ja lapion, kun olisi
ajettava koiravaljakkoa", huomautti Daylight mieterikkaan vaitiolon
jälkeen. "Ja minä kyllä myönnän, että voisin antaa hänelle yhden ja
toisen osviitan pokerpelissä ja kullankaivuussa ja ehkä myös kanootin
melomisessa. Ja ehkäpä minulla olisi suuremmat mahdollisuudet perehtyä
siihen peliin, jota hän on koko ikänsä pelannut, kuin hänellä olisi
perehtyä siihen peliin, jota minä pelasin pohjan perillä."