Mitä sitten, mitä sitten? Tämähän on...
HELLIN HÖÖK (palaa takaisin kädessä viinilasi, yhä nauraen, muita nyt
luonnollisesti ja raikkaasti).
No, mutta Gabriel! Etkö sinä nyt ymmärrä? Tämähän oli vain
kihlajaisnäytelmää... Etkä sinä, ukko parka, osaa edes onnitella?
(Uuno Clausille, herttaisesti.) Maljasi...(Juo sen pohjaan, purskahtaa
jälleen raikkaaseen nauruun, Uuno Clausille.) Ja sinäkin siinä! Eikö
tämä jo riitä? Etkö näe, että Gabriel on menehtymäisillään? (Kaataa
viiniä pöydällä oleviin laseihin.) Niin, niin, hän on jo saanut
tarpeellisen opetuksen, enkä minä salli enää rakasta ukkoani tämän
enempää piinata... (Ottaa yhden laseista ja vie sen miehelleen,
ottaa tätä hartioista; katsahtaen samalla pari kertaa vaativasti
Uuno Clausiin.) Etkö sinä jo käsitä? Meillä oli täällä ikävä, ja
me päätimme tehdä näytelmän. Olin moittinut monesti Uunolle sinua
kitupiikkisyydestä ja kaikenlaisesta moralisoimisesta, ja me päätimme
panna sinut koetukselle. (Yltyen taas nauramaan.) Otimme esille
ranskalaisen huvinäytelmäreseptin, tiedäthän: rouva, aviomies ja
rakastaja, ja keksimme tuon jutun uskottomuudesta... Myönnä, se
oli nerokasta... Uskottomuudesta! (Nauraa pakahtuakseen, hyväillen
miestään.) Jos minä vain olisin tietänyt, että se koski sinuun noin...
ihan sydämeen saakka, voi, voi... ja että sinä olet niin vähällä
petettävissä...
GABRIEL HÖÖK (iloisesti pöllämystyneenä).
Oliko se siis todellakin... silkkaa näyttelemistä?
HELLIN HÖÖK (siirtyen pöydän luo, huolettomasti).
Ettäs vielä kysytkin! (Ottaa pöydältä pikarin viedäkseen tämän Uuno
Clausille; pysähtyen, vakuuttavasti.) Siinä ei ollut mitään muuta totta
kuin Uunon kihlaus ja tuo pieni vajaus säästökassassa...
GABRIEL HÖÖK (on noussut ylenpalttisessa ilossa).
Osasittepa olla oikeita... komeljanttareita!