Ei, ei! Sano, Uuno, että et todella ollut minuun rakastunut tai että...
vasta nyt olet rakkauteen syttynyt, niin ymmärrän sinut enkä moiti
sanallakaan.
UUNO CLAUS (kiihkeästi).
Ei, Laila, sinua yksin rakastan ja olen rakastanut... (Lähestyen;
Lailan loitotessa.) Koeta ymmärtää minua! En päässyt kahleistani irti
niin äkkiä, niin ratkaisevasti kuin olisi pitänyt... Joskus pidin tuota
kaikkea luonnollisena — niin tekevät monen monet nuoret miehet — joskus
inhosin itseäni. Mutta ylinnä loisti minulle — usko minua — loisti
ihana ajatus, että saan kantaa sinut ehjänä ja koskemattomana kotimme
kynnyksen yli. Ja tämä, juuri tämä on parhain todistus rakkaudestani
sinuun. Uskothan, rakas...?
LAILA KENA (halveksivasti).
Miten typerää. (Purevasti.) Viime vuosisadalla, kuulemma, nuoret herrat
rakastelivat katutyttöjä, säilyttääkseen tahrattomina morsiantensa
tunturikyyhkyiset sydämet. Ja muutamat heistä! He sovelluttivat
vanhenevien setäukkojensa lemmenkaihoiset rouvat samaan luvalliseen ja
jalomieliseen tarkoitukseen. Mutta perhetytöt kituivat pakonalaisessa
koskemattomuudessaan, kunnes saivat onnen tarjota virkistävää vaihtelua
aviolliseen satamaan ajautuneille haaksirikkoisille...
UUNO CLAUS (heikosti).
Mutta Laila, tämä on toista! Olin nuori ja kokematon, kun...
LAILA KENA (painavasti).
Tämä on juuri samaa, Uuno Claus. Miksi et ottanut minua, morsiantasi?
Et, koska pidit valheellista puhtautta parempana. Et, et uskaltanut,
koska luonteesi on heikko ja sydämesi epärehellinen. (Rouva
Höokille.) Kiitän teitä, rouva, että sallitte minun nähdä ajoissa
tämän herrasmiehen pikkusynnit, jotka ovat todella meille, nykyajan
naisille, liian vanhanaikaisia... (Purevasti.) Teille, hyvä rouva, ne
riittänevät. Hyvästi. (Kulkee kohti eteisen ovea.)
UUNO CLAUS (ovella; kädet puoleksi pyytävässä, puoleksi estävässä
asennossa).
Salli minun seurata, Laila!
LAILA KENA (jäätävän kylmästi).