UUNO CLAUS (iloisesti).
Odottakaa... (Tullen ruokasalin ovelle, viitaten kädellään seuralle.)
Minä kyllä osaan lähettää sen täältä hiiteen... rimputtelemasta. (On jo
viimeistä sanaa sanoessaan menossa puhelinpöytää kohti, puhelimessa.)
Tohtori Höökillä. (Paussi.) Valitan... hän viettää parhaillaan
perhejuhlaa... (Paussi.) Niinkö? Mutta ymmärrättehän... (Paussi.) Siis
välttämätöntä? (Paussi.) Siinä tapauksessa en voine kieltäytyä...
(Sulkee kädellään kuulotorven, ruokasaliin.) Gabriel, täällä känisee se
vanha kelmi, itse kunnianarvoisa rehtorisi. (Gabriel Höökin tullessa.)
Jokin kokous, arvostelukokous... (Siirtyy, sytyttää sähkövalon.)
GABRIEL HÖÖK (puhelimessa).
No, olipas tämä, olipas tämä... Suo anteeksi, virkaveli. Että minä
saatoinkaan sellaista unohtaa... Heti, heti, aivan heti. (Sulkee
puhelimen, toisille.) Rakkaat lapset, nyt teidän täytyy tulla hetkinen
toimeen kahden kesken...
HELLIN HÖÖK (tullen ruokasalista, miehelleen, säälivästi, mutta
kykenemättä peittämään salaista iloaan).
Gabriel parka... Kylläpäs ne nyt sinua...
GABRIEL HÖÖK (suuttuneena itselleen).
Ensimmäisen kerran elämässäni unohdin velvollisuuteni opettajana ja
luokanvalvojana... (Hymähdellen herttaisesti.) Taidan tulla tässä
vanhuudenhöperöksi. (Hyörien hätäisenä.) Lienevätkö minun paperinikaan
täysin kunnossa vielä... (Poistuu työhuoneeseensa oikealle.)
HELLIN HÖÖK (lähestyy vasemmalle seisahtunutta Uuno Clausia,
intohimoisesti).