4. Johdannon lopun tulee sisältää luonteva siirtyminen itse
käsittelyyn. [Katso edellä eri osain elimellisestä toisiinsa
liittymisestä].
Johdannon pituutta ovat jotkut tyyliopin kirjoittajat koettaneet
aivan tarkoin määritellä, esim. niin että sen tulee olla noin 8:s
osa kirjoituksen koko pituudesta, toiset taas että sen pituus saa
olla korkeintaan 6:s osa. Kaikki tarkemmat määrittelyt ovat kuitenkin
tarpeettomia, kunhan vain muistetaan että johdanto on ainoastaan aineen
valmistus ja että sen siis tulee olla lyhyt. Jotkut aineet vaativat
pitempää johdantoa, toisissa riittää yksi ainoa lause. Esim. pienissä
historiallisissa kertomuksissa ja kaskuissa näkee joskus johdantona
ainoastaan »Vuonna 000 e.Kr.», luonnonkuvauksissa esim.: Seisomme
Pallatvaaran korkeimmalla huipulla» j.n.e. Jotkut esitykset voivat
alkaa aivan ilman johdantoa. Pienet kertomukset: n.s. pikakuvat,
useimmat sanomalehtiuutiset y.m. alkavat suoraan aineen käsittelyllä.
Käsittely.
Käsittely on esityksen varsinainen osa, jossa itse asia ja sen
perusteet esitetään. Siitä meidän ei kuitenkaan tarvitse enää sen
enempää puhua, vaan ainoastaan viitata edellä esitettyyn ainesten
ryhmittämistä koskevaan osastoon. Siellä on kaikki sanottuna, sillä
jos ainesten ryhmittäminen on oikein suoritettu, ei tarvita muuta kuin
liittää ainekset rakennukseen siinä järjestyksessä kuin ne esille
tulevat
Muuan huomautus kuitenkin tehtäköön. Puhuimme alussa siitä, että
eri osain tulee olla kokoonsa nähden keskenään suhteellisia. Joku
voisi ehkä käsittää tämän niin, että käsittelyn eri ryhmäin tulee
olla mahdollisuuden mukaan samankokoisia. Se ei ole tarkoitus.
Niinkuin esineessä kukin osa, sopusuhtainen ollakseen, saa kokoa
sisällyksensä eli tarkoituksensa mukaan, samoin tulee kunkin ryhmän
kirjoituksessa saada laajuutta sisällyksensä eli arvonsa mukaan, niin
ettei vähäpätöisille asioille anneta kovin paljo tilaa eikä taas
tärkeämpiä seikkoja liiaksi supisteta. Kun kukin asia saa laajuutta ja
painoa arvonsa mukaan, silloin syntyy eri ryhmäin välillä luonnollinen
sopusointuisuus.
Loppulause.
»Alku työn kaunistaa, lopussa kiitos seisoo», vakuuttaa sananparsi.
Samaa voipi sanoa loppulauseesta. Se on esityksen viimeinen ja hyvinkin
tärkeä osa. Siihen supistetaan koko esityksen sisällys, osoitetaan että
kysymys, joka johdannossa annettiin ratkaistavaksi,
tai tehtävä, joka otettiin suoritettavaksi, todellakin
käsittelyssä on tullut perille saatetuksi. Loppulauseessa ikäänkuin
kerrataan muutamalla sanalla esityksen sisällys, vedetään siitä
lopputulos ja kiinnitetään tämä lukijan huomioon. Toisinaan taas,
varsinkin sanomalehtikirjoituksissa ja puheissa, lausutaan esityksen
johdosta joku mietelmä, kehoitus tai toivomus. Loppulause on siitäkin
syystä tärkeä, kun se jättää loppuvaikutuksen lukijaan. Se on sen
vuoksi taitavasti laadittava.
Loppulause ei saa olla pitkä. Joskus riittää lause tai pari, onpa
toisinaan niinkin, ettei erikoista loppulausetta kaivata ensinkään, se
vaan tuntuisi liialliselta, etsityltä. Loppulauseen, milloin semmoinen
on, tulee koskea koko esitystä eikä ainoastaan sen osaa ja siirtymisen
käsittelystä loppulauseeseen tulee tapahtua luontevasti.
Ainekeräys- ja jäsennysnäyte.
[Huomattakoon että tämä on järjestetty ainekeräysnäyte. Ensimäisessä
eli varsinaisessa ainekeräyksessä eivät tietysti ryhmät eikä eri
ryhmien ainekset ole vielä oikeassa järjestyksessä, jopa saattaa
jossakin ryhmässä olla aineksia, jotka tarkemmin ajateltua kuuluvatkin
toiseen ryhmään.]