Aikana semmoisena, kuin nykyinen, jolloin kansan syvät rivit heräävät
omintakeiseen kansalliseen ja yhteiskunnalliseen elämään, tarvitaan
kynäilytaitoakin entistä enemmän, jopa siinä määrässä, että miltei
joka miehen tulisi olla jonkunvertainen kynäniekka. Talonpojaltakin
alkaa aika jo vaatia omaa liikekirjevaihtoa, taitoa laatia kokousten
pöytäkirjoja, sanomalehtikirjoituksia ja kaikenlaisia asiapapereita,
jopa julkisia puheita ja esitelmiä — muilla aloilla toimivista
puhumattakaan.
Mutia taito — se ei ole joka miehen. Sanomalehtimiehenä on minulla
kenties paremmin kuin millään muulla alalla ollut tilaisuus huomata
miten puutteellisella kannalla kansamme tässä suhteessa vielä on. Mutta
sen ohessa olen havainnut kuinka harras, ellen sanoisi itsepintainen,
kansanmiehen ja varsinkin sen nuorison pyrkimys on päästä kynäilytaidon
omistajaksi ja kuinka suuria edellytyksiä kansa tässä suhteessa omaa,
kun vaan pikkuinenkaan hyväntahtoinen ohjaus tulee syrjästä avuksi sen
pyrkimystä tukemaan.
Useimmissa tapauksissa on kuitenkin ollut pakko jäädä kaikkea ohjausta
vaille, varsinkin kun mitään kansantajuista, itsekseen opiskeleville
soveliasta opasta ei tähän saakka ole kielellämme ilmestynyt. Kun tämä
puutteellisuus on tunnustettu siksi toistuvaksi, että parissa yleisessä
nuorisoseurojen kokouksessakin semmoisen aikaansaaminen on lausuttu
suotavaksi, ei ihmeteltäne jos allekirjoittanut rohkenee täten tehdä
jonkunlaisen kokeen kipeimmän ensi tarpeen tyydyttämiseksi. Siltä
kannalta tätä tekelettä arvosteltakoonkin, tietäen että myöhempi aika
on synnyttävä paremmat opastajatkin.
Minä luotan nuorisoon, sen elpyneeseen haluun ja harrastukseen. Sillä
on nykyaikana seuransa ja yhdistyksensä, ilta- ja jatkokurssinsa
ynnä monet muut pyrkimyksensä. Ajattelen että tokko sitä laskettanee
häveliäisyyden puutteeksi, jos itse suosittelen opustani
edistysrientoisen nuorisomme kursseihin ja ehdotan oppaani esittämää
ainetta kurssiaineeksi muiden joukkoon. Ja missä seuroja ja kursseja
ei ole, siellä voi jokainen kirjasen johdolla ottaa tässä aineessa
kurssin kotonaan, oman pöytänsä ääressä. Iloni olisi suuri, jos oppaani
voisi päästä nuorisomme vaatimattomaksi toveriksi näitä »kurssi-iltoja»
istuttaessa.
Lopuksi pyydän lausua vilpittömät kiitokseni professori E.N. Setälälle,
joka hyväntahtoisilla huomautuksillaan on minua tehtävässäni avustanut.
_Tekijä_.