Pimeyttä ma vain näin ympärilläin,
ja mieleni mun oli musta,
ja yö oli pohjassa sydämen,
ja en löytänyt lohdutusta.
Mut' nyt olen kirkas ja valoisa,
ja nyt minä uskallan luottaa
ja katsoa silmihin murhetta
ja aamua onneni uottaa.
Sinä tyttönen, oi, sinä enkeli,
sinä oot minun öitteni tähti,
sinä purppurin päärmäsit päiväni,
ja sinusta mun voimani lähti.
Metsolassa.
Leikkikäämme hetkinen
kera pienten sirkkujen,
nekin ylhääll' oksillansa
touhuilevat riemuissansa.
Hyv' on täällä leikkiä
salon suuren sinessä,
tanssia ja touhuella,
riemuita ja naureskella.
Nuoruus meill' on rinnassa,
hartioill' ei huolia,
ikuisesti omanamme
pitäkäämme nuoruuttamme.
Tän pojan laulu.
Kaksioista heiliä ollut on mulla
ja nyt se on kolmastoista.
Kaunis on, armas ja sievä ja hellä —
en ole nähnynnä moista!
Kuustoista vuotta se juuri nyt täytti,
kaunis se on kuni kukka;
silmät on siniset taivahan lailla,
tukka on pellavatukka.
Kakstoista heiliä ollut on mulla,
mutta nyt huoli en noista:
armaampi, armaampi, mieluisampi
on tämä kolmastoista.
Varsi on notkea, katse sen syvä,
käynti sen ketterä, sorja.
Voi miten, voi miten häntä mä lemmin!
Tyttöni oon minä orja.
Suvi kun saapuvi, lintuset taasen
laativat laulunpäitä,
silloinpa, silloinpa tämäkin poika
pulskeita viettävi häitä.
Silloinpa, silloinpa heilini saatan
pirttini orsien alle.
Hän kun on luonani, en minä koskaan
kaihoa maailmalle.