Jo on pilvissä selkeä taivas,
ja yön jo on peitossa maa,
ja kuolema luonnossa kulkee
ja kantavi valtikkaa.
Jo on usvien verhossa rannat,
yö yllä on niidenkin,
ja koivut on kyynelesilmin
ja katsehin murheisin
ne katsovat, itkevät kuuset;
mure kaikkea kahlitsee —
Oi, vieläkö päiväksi kerran
yö synkeä valjennee?
Ja vieläkö kevätkin koittaa
taas jäljestä syksyisen,
ja vieläkö kukkaset puhkee
ja toivehet ihmisten?
Ei toivoa, riemua yhtään!
Ei mull' ole ainakaan.
Minä toivottomuudessa kuljen
ja kaihoja laulan vaan.