Sali överstin talossa. Edessä oikealla Ida ja Adelheid. Adelheidin
vieressä översti, kaikki istuen. Heidän edessään kahvipöytä.
ÖVERSTI (keskustelussa Adelheidin kera, nauraen). Oivallinen juttu ja
hauskasti juteltu. — Olen sydämestäni iloinen, että Te olette luonamme,
rakas Adelheid, nyt puhellaan pöydässämme toki jotain muutakin kuin
tuota ikävää politiikkaa! — Hm! — Professori ei tule tänään. Eipä häntä
ennen puuttunut kahvipöydästä. (Äänettömyys; Adelheid ja Ida katsovat
toisiinsa.)
IDA (huokaa).
ADELHEID. Ehkä hänellä on työtä.
IDA. Tai on hän vihoissaan meille siitä, että minä tänä iltana menen
juhlaan.
ÖVERSTI (äreästi). Tyhmää puhetta, sinä et ole hänen rouvansa, et edes
hänen kihlattu morsiamensa. Sinä olet isäsi kodissa ja kuulut minun
piiriini. — Hm, huomaan, että hän on minulle vihainen siitä, mitä
äskettäin puhuin. Taisin olla vähän kiivas.
ADELHEID (päällään nyökäten). Niin, kuten kuulen, vähän.
IDA. Hän pelkää, että Te olette epäystävällinen hänelle, hyvä isä.
ÖVERSTI. No, minulla on syytä kyllin olla suuttunut, älä muistuta minua
siitä. Ja se, että hän lisäksi antoi kietoa itsensä näihin vaaleihin,
on anteeksiantamatonta. (Kävelee edestakaisin.) Lähetä kuitenkin häntä
noutamaan, Ida. (Ida soittaa. Karl saapuu.)