Kehoitus Italian vapauttamiseen muukalaisten vallasta.
Harkittuani siis kaikkia edellä käsiteltyjä seikkoja ja ajatellessani
itsekseni, mahtaisiko nykyhetkellä Italiassa aika olla suotuisa jonkun
uuden ruhtinaan kunniaan kohoamiselle, ja mahtaisiko olla aihetta, joka
soisi jollekulle älykkäälle ja miehuulliselle miehelle tilaisuuden
luoda uuden olotilan, mikä tuottaisi hänelle kunniaa ja koko tämän maan
kansalle hyötyä, näyttää minusta niin monet seikat puhuvan uuden
ruhtinaan puolesta, että en ymmärrä, mikä aika koskaan olisi siihen sen
otollisempi.
Ja jos, kuten sanoin, oli välttämätöntä, että Israelin kansa oli
Egyptin orjuudessa, jotta Mooseksen kyky ja kunto olisi päässyt
ilmenemään, ja jos samoin Kyyroksen hengensuuruuden tuntemiseksi
persialaisten täytyi kärsiä meedialaisten sortoa, tai ateenalaisten
olla hajallaan, jotta Theseuksen etevyys pääsisi loistamaan, samoin
täytyi, jotta jonkun italialaisen hengenkunto tulisi tunnetuksi,
Italian vaipua nykyiseen alennustilaansa, olla enemmän orjuutettu kuin
heprealaiset, enemmän sorrettu kuin persialaiset, enemmän hajallaan
kuin ateenalaiset, vailla johtajaa, vailla järjestystä, lyötynä,
ryöstettynä, revittynä, poljettuna, kaikenkaltaisen hävityksen uhrina.
Ja joskin tähän saakka jossakussa henkilössä on esiintynyt oireita,
jotka ovat saaneet meidät uskomaan hänet Jumalan lähettämäksi maan
pelastajaksi, on siitä huolimatta sittemmin käynyt ilmi, että onni on
hylännyt hänet, hänen ratansa ollessa korkeimmillaan.[66] Niinpä
Italia, ikäänkuin elottomana, yhä odottaa sitä, joka lääkitsisi sen
vammat ja tekisi lopun Lombardian hävityksestä ja ryöstelystä sekä
Napolin kuningaskunnan ja Toscanan nylkemisestä ja verottamisesta ja
parantaisi sen jo kauan sitten syvälti tulehtuneet haavat. Nähdäänhän
sen rukoilevan Jumalaa lähettämään jonkun, joka pelastaisi sen tästä
barbaarien sorrosta ja röyhkeydestä. Nähdäänhän sen myös olevan valmiin
ja halukkaan seuraamaan lippua, kun vain joku sen kohottaa. Ei ole tätä
nykyä olemassa ketään, johon se voisi paremmin kohdistaa toiveensa kuin
Teidän kuuluisaan sukuunne, joka miehuutensa ja onnensa avulla ja
Jumalan suosiessa sitä ja Kirkon, jonka päämiehenä se on nykyään,[67]
voisi astua tämän vapautustyön johtajaksi. Eikä se olisi ollenkaan
vaikeaa, jos Te tahtoisitte vain tutustua edellä mainittujen
henkilöiden elämään ja toimintaan. Ja vaikkapa nuo miehet olivatkin
harvinaisia ja ihmeteltäviä, olivat he kuitenkin ihmisiä, eikä
kenelläkään heistä ollut suotuisampaa tilaisuutta kuin Teillä nykyään,
sillä heidän yrityksensä ei ollut oikeampi kuin tämä eikä helpompi,
eikä Jumala suinkaan ollut heille sen suosiollisempi kuin Teille.
Tässä on suuri ja oikea asia, sillä se sota on oikea, joka on
tarpeellinen, ja ne aseet ovat siunaukselliset, joihin perustuu ainoa
menestyksen toivo. Tässä on myös kaikki aivan valmiina, ja missä
valmius on suuri siinä ei voi olla suuria vaikeuksia, jos Te vain
suvaitsette ottaa esimerkkiä niistä, joita olen Teille esikuvaksi
asettanut. Sitäpaitsi on nähty aivan tavattomia ja esimerkittömiä
Jumalan töitä: meri on jakautunut, pilvi on avannut tien, vettä on
pursunut kalliosta, mannaa on satanut; kaikki seikat ovat liittyneet
yhteen Teidän suuruutenne hyväksi; jälellä oleva työ on Teidän
suoritettava. Jumala ei halua tehdä kaikkea, jottei riistäisi meiltä
vapaata tahtoamme ja sitä osaa kunniasta, joka kuuluu meille.
Eikä ole ihmeteltävää, ettei kukaan edellä mainituista italialaisista
ole voinut tehdä sitä, mitä Teidän kuuluisan sukunne toivotaan tekevän,
ja että niin monien mullistusten ja niin monien sotien myllertämässä
Italiassa näyttää siltä kuin olisi sotainen kuntomme hävinnyt, sillä se
johtuu siitä, että maamme entinen sotalaitos on kelvoton eikä ole ollut
ketään, joka olisi kyennyt muodostamaan uuden. Mikään ei tuota enemmän
kunniaa valtaan pyrkivälle miehelle, kuin uusien lakien säätäminen ja
uuden järjestyksen luominen. Jos nämä toimenpiteet ovat hyvin
perustellut ja kantavat suuruuden leimaa, niin ne tuottavat hänelle
kunnioitusta ja ihmettelyä, eikä Italiassa suinkaan puutu aihetta
toteuttaa niitä kaikin tavoin.
Täällä on kylliksi voimaa jäsenissä, kun sitä ei vain puuttuisi päästä.
Katsokaahan vain, kuinka italialaiset kaksintaisteluissa ja pienissä
yhteentörmäyksissä ovat muita etevämmät voimilta, taitavuudelta ja
nerokkuudelta. Mutta mitä tulee koko sotajoukkoon, niin siinä he eivät
kestä vertailua; mikä kaikki johtuu päällikköjen kykenemättömyydestä,
sillä ne, jotka osaavat jotakin, eivät tottele, ja jokainen on
osaavinaan. Vielä ei ole esiintynyt ketään, joka sekä kuntonsa että
onnensa puolesta olisi ollut niin etevä, että muut olisivat väistyneet
hänen tieltään. Tästä johtuu, että milloin vain niissä pitkällisissä ja
monissa sodissa, joita Italiassa on käyty kahdenkymmenen viime vuoden
aikana, sotajoukko on ollut kokoonpantu pelkistä italialaisista, se
aina on kunnostautunut huonosti. Siitä on todistuksena ensiksi Taro,
sitten Alessandria, Capua, Genova, Vaila, Bologna, Mestri.[68]
Jos siis Teidän loistava sukunne tahtoo seurata niiden mainioiden
miesten esimerkkiä, jotka ovat pelastaneet isänmaansa, on ennen kaikkea
välttämätöntä -- kuten jokaisen yrityksen oikea perustus edellyttääkin
-- varustautua kotimaisilla sotajoukoilla, koska ei voi olla olemassa
uskollisempia, todellisempia tai parempia sotamiehiä. Ja vaikkapa
jokainen heistä onkin hyvä, niin sittenkin kaikki yhdessä ovat vielä
parempia, kun he näkevät olevansa oman ruhtinaansa komennossa ja
nauttivansa hänen kunnioitustaan ja suosiotaan. Senpätähden on
tarpeellista varustautua kotimaisin joukoin, jotta voitaisiin
italialaisella miehuudella taistella muukalaisia vastaan.
Ja joskin sveitsiläistä ja espanjalaista jalkaväkeä pidetään
pelottavana, on siitä huolimatta kummallakin heikkoutensa, minkä
johdosta kolmas sotaväki ei ainoasti voisi vastustaa heitä, vaan
vieläpä voittaakin heidät. Espanjalaiset eivät näet kykene pidättämään
ratsuväkeä, ja sveitsiläisten täytyy pelätä jalkaväkeäkin, milloin
kohtaavat sen taistelussa yhtä lujana kuin he itse. Onhan nähty ja
kokemus sen yhä näyttää, etteivät espanjalaiset voi kestää ranskalaisen
ratsuväen hyökkäystä, ja että sveitsiläiset joutuvat tappiolle
taistellessaan espanjalaista jalkaväkeä vastaan. Ja joskaan
viimemainitusta seikasta ei ole vielä olemassa täyttä kokemusta, niin
kuitenkin siitä on saatu näyte Ravennan taistelussa, kun espanjalainen
jalkaväki kävi saksalaisten joukkojen kimppuun, jotka noudattavat
samanlaista järjestelmää kuin sveitsiläiset. Espanjalaiset näet,
käyttäen hyväkseen notkeuttaan ja pienten kilpiensä suojaa,
tunkeutuivat heidän keihäittensä alle ja saattoivat siten turvallisesti
ahdistaa heitä, saksalaisten voimatta puolustaa itseään. Jollei
ratsuväki olisi tullut avuksi, olisivat kaikki saksalaiset tuhoutuneet.
Niinpä voidaankin, kun tunnetaan noiden molempien jalkaväkien heikot
puolet, järjestää aivan uusi jalkaväki, joka kykenee vastustamaan
ratsuväkeä eikä pelkää jalkaväkeä; mutta sitä ei saada aikaan
asestuksen uudistuksella vaan itse järjestelmän muutoksella. Ja juuri
tällaiset uudistukset ja järjestelyt ovat omiaan tuottamaan kunniaa ja
suuruutta uudelle ruhtinaalle.
Älköön siis menetettäkö tätä tilaisuutta, jotta Italia vihdoinkin niin
pitkän ajan jälkeen voisi nähdä vapauttajansa astuvan esille. En kykene
sanoin ilmaisemaan, millä rakkaudella hänet otettaisiin vastaan
kaikissa niissä maakunnissa, jotka ovat saaneet kärsiä muukalaisten
sotaretkistä, millä koston janolla, millä horjumattomalla
uskollisuudella, millä antaumuksella, millä kyynelillä. Mitkä portit
voisivatkaan pysyä häneltä suljettuina? Mikä kansa voisi kieltäytyä
tottelemasta häntä? Mikä kateus voisi asettua häntä vastaan? Mikä
italialainen voisi kieltää häneltä alttiuttansa? Meitä kaikkia
inhoittaa tämä barbaarien herruus. Ryhtyköön siis Teidän kuuluisa
sukunne tähän tehtävään kaikella sillä rohkeudella ja luottamuksella,
jota jokainen oikea yritys edellyttää, jotta sen lipun alla tämä
isänmaamme jälleen aateloitaisiin ja sen enteiden suojassa
toteutuisivat nuo Petrarcan säkeet:
Virtù contr' al furore
prenderà l'arme, e sia il combatter corto,
che l'antico valore
negl' Italici cuor non è ancor morto.[69]
Viiteselitykset:
[1] Hänen tyttärensä oli kuuluisa Ranskan kuningatar Katariina Medici,
tuttu hugenottisotien historiasta.
[2] Teoksessa Titus Liviuksesta, jonka M. sepitti samaan aikaan kuin
"Ruhtinaankin".
[3] Alfonso d'Este.
[4] Hallitsi Ranskaa 1498-1515. Vaati Visconti-suvun perillisenä
omakseen Milanoa, jossa Sforzat Viscontien jälkeen hallitsivat, ja
Anjoun suvun perillisenä Napolia, jossa Anjoun suvun jälkeen hallitsi
eräs Aragonian suvun sivuhaara.
[5] Syyrian kuningas Antiokhos III (n. v. 190 e.Kr.).
[6] Makedonian kuningas Philippos, jonka roomalaiset voittivat
v. 197 e.Kr.
[7] Kaarle VIII, kuninkaana 1483-98, vaati omakseen Napolin
kuningaskuntaa Anjoun suvun perillisenä.
[8] Kirkko-paavi ja paavinvalta.
[9] Aleksanteri VI Borgia, paavina 1492-1503.
[10] Ferdinand Katolilainen (1479-1516), Aragonian ja Kastilian
kuningas, Espanjan suurvallan perustaja. Riisti Napolin kokonaan
Ranskalta v. 1504.
[11] Ludvik halusi avioeroa voidakseen naida edeltäjänsä Kaarle VIII:n
lesken, Bretagnen perijättären.
[12] George d'Amboise, Ludvikin ministeri, jonka paavi Aleksanteri VI
nimitti kardinaaliksi.
[13] 18. luvussa.
[14] Fra = munkkiveli. Savonarola, kuten johdannossa on mainittu,
esiintyi uskonnollisena ja valtiollisena uudistajana Firenzessä
1490-luvulla. Poltettiin roviolla 1498.
[15] Hieron nuorempi, noin 307-216 e.Kr. Kohosi v. 270 palkkasoturien
ja ylimyspuolueen avulla Syrakusan valtiaaksi. Siirtyi ensimäisessä
puunilaissodassa Karthagon puolelta Rooman puolelle ja säilytti siten
valtansa.
[16] Francesco Sforza, palkkajoukkojen päällikkö (condottieri), s.
1401, k. 1466. Naimalla Milanon herttuan Filippo Viscontin aviottoman
tyttären Biancan hän herttua Filippon kuoltua hankki käsiinsä
Viscontien vallan.
[17] Tämä arvonimi johtui pienestä ranskalaisesta Valentinois'n
herttuakunnasta, jonka Cesare Borgia (1478-1507) v. 1498 oli saanut
lääniksi Ranskan kuninkaalta Ludvik XII:lta, vietyään tälle isänsä,
paavi Aleksanteri VI:n, suostumuksen edellä mainittuun avioeroon ja
Rouenin arkkipiispan kardinaaliksi nimittämiseen.
[18] Musertaaksensa Milanon.
[19] Joulukuun 31 p. 1502. Cesare Borgia kuristutti kuoliaaksi häneen
luottaneet Orsinien päämiehet. Machiavelli oli itse Firenzen
asiamiehenä silloin herttuan seurassa ja laati tapauksesta erityisen
kertomuksen.
[20] _Messer_ = herra. Remiro, myös Romiro tai Ramiro d'Orco tai d'Arco
tai de Lorqua.
[21] Paavi Aleksanteri VI Borgia kuoli 18 p. elok. 1503 äkilliseen
kuumetautiin.
[22] Julius II, ennen Giuliano della Rovere, San Pietro ad Vinculan
kardinaali, s. 1443, k. 1513; valittiin paaviksi syksyllä 1503.
Machiavelli oli silloin Firenzen asiamiehenä Roomassa pitämässä
tapahtumia silmällä.
[23] San Pietro = Julius II, San Giorgio = Rafaello Riario, Ascanio =
Ascamo Sforza, herttua Ludvik Sforzan ("_il Moron_") veli.
[24] Agathokles (s. 361 e.Kr.) oli Syrakusan yksinvaltiaana vv. 317-289
e.Kr.s.
[25] "_Principato civile_" -- siihen tapaan kuin Medicien, varsinkin
Lorenzo dei Medicin ("_il Magnificon_") hallitusvalta oli Firenzessä
(tai vanhalla ajalla Perikleen Ateenassa).
[26] Nabis oli sodassa Akhaian liittoa vastaan kohonnut Spartan
valtiaaksi. Hänet voitti roomalainen Flamininus v. 195 e.Kr.;
murhattiin v. 192 e.Kr.
[27] Scali oli firenzeläinen kansansuosikki, jonka viranomaiset v. 1381
erään heitä vastaan suunnatun rikoksen vuoksi vangitsivat ja
mestauttivat, kansan millään tavoin yrittämättä häntä pelastaa.
Machiavelli kertoo tapauksen "Firenzen historiassaan".
[28] Tämä Machiavellin pidättyväisyys johtunee siitä, että "Ruhtinas"
on osotettu paavin läheiselle sukulaiselle ja sen kautta tavallaan
paaville itselleen.
[29] V. 1494, jolloin Kaarle VIII saapui Napolia valloittamaan.
[30] Cambray-liiton sodassa.
[31] Sixtus IV (della Rovere), paavina 1471-84.
[32] Tämä on kirjoitettu siihen aikaan, jolloin Leo X (Medici) koko
kristikunnassa herätti suuria toiveita, mitkä eivät sittemmin
toteutuneetkaan.
[33] Filippo Maria Visconti, kuoli 1447; Fr. Sforza oli tämän viimeisen
Visconti-herttuan vävy, kuten edellä aliviitassa on jo mainittu.
[34] Caravaggion taistelu oli syyskuussa 1448.
[35] Muzio Zittendolo Sforza, koki sangen kirjavia elämänvaiheita,
ollen milloin sota- ja valtaherrana milloin vankina, ja hukkui erään
joen yli uidessaan v. 1424.
[36] Eräs englantilaissukuinen seikkailija (Sir John Hawkwood), joka
eli 1300-luvun loppupuolella. Hänen palkkajoukkonsa tunnettiin
Italiassa nimellä "Valkea komppania". Kuoli Firenzessä v. 1394.
[37] Palkkapäällikkö eli condottieri, Sforzan kilpailija
Pohjois-Italiassa.
[38] Vitelli valittiin Firenzen sotapäälliköksi sodassa Pisaa vastaan
1498. Joutui kohta epäilyksen alaiseksi ja tuomittiin kuolemaan sekä
mestattiin 1499.
[39] Carmagnola l. Carmignola, oikeastaan Francesco Bossone, synt.
Carmagnolassa noin 1390, mestattu Veneziassa 1432.
[40] Nämä olivat Venezian sotapäälliköitä 1400-luvun loppupuolella
(Bartolomeo kuoli 1475, Roberto 1487 ja Pitiglianon kreivi Niccolo
Orsini 1510).
[41] Vailan taistelu oli toukokuussa 1509, n.s. Cambray-liigan sotiessa
Veneziaa vastaan. Siinä voittivat ranskalaiset, joiden liitossa oli
paavi, Espanja ja Saksan keisari, ja tekivät tyhjäksi Venezian
suunnitelmat Italian hegemonian suhteen.
[42] Alberigo da Barbiano, Comon l. Conion kreivi, kuuluisan "P. Yrjön
komppanian" johtaja, kuollut 1409.
[43] Ranskan kuninkaat Kaarle VIII ja Ludvik XII ja Espanjan kuningas
Ferdinand Katolilainen.
[44] Paavin sotapäällikkö oli kalliista hinnasta palkannut Ferraraa
piirittämään 6,000 sveitsiläistä, mutta kohta piirityksen alussa nämä
luopuivat paavin lipusta, luultavasti ranskalaisten houkutuksesta ja
lahjomina. Piiritys täytyi keskeyttää.
[45] Tarkoittaa tapahtumia Kreikan keisarikunnassa 1300-luvun
puolivälissä, jolloin Johannes Kantakuzenos ja Johannes Palaiologos
siellä taistelivat keskenään vallasta ja edellinen turvautui
turkkilaisten apuun.
[46] Philopoimen oli v:sta 207 Akhaian liiton etevä johtaja ja
sotapäällikkö, "viimeinen kreikkalainen"; vapautti Messenian Spartan
tyrannin Nablin vallasta. Tyhjensi vihollisten vangiksi jouduttuaan
myrkkymaljan v. 183 e.Kr.s.
[47] Tarkoittanee sitä että firenzeläiset eivät ajoissa ankaruudella
masentaneet Pistoian puoluetaisteluja ja kapinoita 1500-luvun alussa.
[48] "Ankara asiaintila ja valtion uutuus pakoittavat minut sellaisiin
toimenpiteihin ja suojelemaan rajoja laajalti vartioilla." (Vergilius,
_Aeneis_, 1. laulu.)
[49] Nähtävästi Espanjan kuningas Ferdinand Katolilainen.
[50] Bentivogliot olivat pohjois-italialainen ylimyssuku, joka
1400-luvulla vaihtelevalla onnella vallitsi Bolognassa. Giovanni B.
hallitsi Bolognassa 1462-1506; joutui alamaistensa vihoihin ja pakeni
paavi Julius II:n hyökätessä Bolognaa vastaan; kuoli Milanossa 1508.
[51] Vv. 161-238 j.Kr.s.
[52] Puheena on Septimius Severus, Rooman keisari 193--211 j.Kr.s.
[53] Antoninus, tutumpi nimellä Caracalla, murhautti kohta
valtaistuimelle noustuaan veljensä Getan sekä tuhansittain tämän
kannattajia Roomassa. Sittemmin hän lähti itämaihin ja pani siellä
toimeen kauhean verilöylyn Aleksandriassa, joka oli suosinut Getaa.
[54] Turkissa olivat janitshaarit, Egyptissä mamelukit vallitsevana
sotaväkenä.
[55] Ghibellinit eli aatelispuolue.
[56] Tässä mainittu Forlin l. Furlin kreivitär oli syntyjään Caterina
Sforza, Galeazzo Sforzan tytär Milanosta ja naimisissa paavi Sixtus
IV:n sukulaisen Girolamo Riarion kanssa. Meni myöhemmin uusiin
naimisiin erään Medici-suvun jäsenen kera, tullen siten Toscanan
suurherttuain kantaäidiksi. Oli tunnettu ankaruudestaan ja hurjasta
rohkeudestaan, kuoli 1509. Machiavelli kävi kotikaupunkinsa asioissa
Forlissa 1499.
[57] Muhamettilaisen Granadan valloittamista (1492) pidettiin
ristiretkenä, jonka vuoksi paavi avusti yritystä.
[58] Käytetyssä alkutekstissä on "surkeampaa" (miserabile).
Machiavellin ajatuksen mukaisempaa lienee sentään "ihmeteltävämpää"
(mirabile), kuten myös englantilainen käännös sanoo (admirable); samoin
ruotsalainen (lysande); ranskalainen jättää koko sanan pois.
[59] Bernardo l. Bernabò Visconti, jonka veljenpoikansa Giovanni
Galeazzo Visconti syöksi vallasta 1385.
[60] Ranskan kuningas Ludvik XII teki liiton Venezian kanssa Milanon
herttuaa vastaan, mutta kohta sen jälkeen hän teki liiton paavin kanssa
Veneziaa vastaan.
[61] N.s. "pyhän liiton" sodassa ranskalaisia vastaan 1511-12. "Pyhän
liiton" muodosti paavi Julius II ranskalaisten karkoittamiseksi
Italiasta.
[62] Petrucci oli puoluepäälliköstä kohottautunut Sienan valtiaaksi
sangen häikäilemättömin keinoin, tuhoamalla tieltään vastapuolueen
johtajat, vieläpä oman appensakin Giovanni Borghesen. Hallitsi Sienassa
vv. 1487-1512.
[63] Ferdinand II, Aragonian sukua, menetti valtionsa 1501
ranskalaisille, jotka sen 1504 luovuttivat Espanjalle. Sai sijaan
Anjoun herttuakunnan Ranskasta; kuoli 1504.
[64] Lodovico il Moro, menetti kahdesti valtionsa ranskalaisille ja
kuoli vankina Ranskassa 1510.
[65] Hänestä on ollut puhe jo aikaisemmin, 3. luvussa.
[66] Tarkoittanee Cesare Borgiaa.
[67] Paavina oli tällöin Leo X Medici, jonka veljenpojalle Lorenzolle
"Ruhtinas" on omistettu.
[68] Taron taistelu 1495, Alessandrian 1499, Capuan 1501, Genovan 1507,
Yailan 1509, Bolognan 1511, Mestrin 1513.
[69] Miehuus tarttuu aseihin raivoa vastaan, ja taistelu on oleva
lyhyt, sillä entinen urhous ei ole vielä sammunut italialaisten
rinnasta.