Viidennen kolmatta päivän aamuna puoli seitsemältä läksin Mainzista
Loreley-laivalla. Satoi ja tuuli. Matalat rannat ja saaret korkeine
poppeleineen katosivat sumuun. Taunusvuoren huippuja ei ollenkaan
näkynyt; muutamin paikoin en nähnyt muuta kuin keltaiset aallot, joita
höyrymme kynti. Lopulta tuli Rüdesheim esiin erään saaren korkeiden
puiden takaa, synkkien vuorien juurella.
Asetuin Hotel Kraussiin. Tiesin, ett'ei Violet ollut Rüdesheimissä,
mutta hänen tulonsa odottaminenkin, aavistus onnellisesta hetkestä,
epätietoisuus siitä, missä, kuinka ja milloin saisin puhutella häntä,
panivat sydämeni sykkäilemään, vaikka tuskin olin koskettanut maata
jalallani. Katselin uteliaasti taloja, virtaa, kukkuloita ja tätä
seutua, joka oli tuleva minulle tutummaksi ja rakkaammaksi kuin mikään
muu paikka. Hotellissa sain pienen huoneen ruokasalin vieressä. Ainoa
ikkuna avautui majatalon tuuheaan puutarhaan päin. Se oli pieni,
varjoisa nelikulmio, täynnä vihreyttä ja ruusuja. Puutarhan toisella
puolen oli rautatie, suuri, viheriä virta ja Rochusvuoren kukkulat.
Kaikki oli minusta uutta, mutta mikään ei tuntunut vieraalta.
Kysyin heti kyttyräselkäiseltä, lörpöttelevältä siivoojalta, oliko
Rüdesheimissä eräs perhe Stehle. Hän vastasi minulle myöntävästi,
silmät seljällään ihmetyksestä. Herra Paul Stehle ja hänen vaimonsa
olivat paikkakunnan huomattavimpia henkilöitä. Heillä oli mitä
parhaimpia viinitarhoja Niederwäldissä ja Rochusvuorella ja suuri,
komea talo Mainzissa. He matkustelivat hyvin paljon, ja siivooja luuli,
että he tällä hetkellä olisivat poissa kaupungista, hän lupasi kaikin
tavoin hankkia minulle tarkat tiedot. Sainkin myöhemmin kuulla häneltä,
että he olivat Frankfurtissa ja olivat samana aamuna sähköteitse
pyytäneet lähettämään tavaroita Mainziin missä he aikoivat viipyä
muutamia päiviä. En tahtonut menettää hetkeäkään ja kirjoitin sen
vuoksi Violetille missä olin. Epävarmana hänen olopaikastaan kirjoitin
kaksi kirjettä ja osoitin toisen Nürnbergiin, toisen Mainziin. Sitten
kysyin Stehlen taloa. Se oli sievä, muinaissaksalaiseen tyyliin
rakennettu huvila, kaupungin itäreunassa, lähellä Giesenheimin tien ja
rautatien risteystä.
Toisen päivän iltana sain seuraavan kirjeen Mainzista: "Meidän piti
jäädä tänne koko viikoksi, mutta lähdemmekin jo huomenna minun
tahdostani. Oi, en voi, en voi enää olla kaukana teistä! Sieluni on
enemmän kuin koskaan teidän, kokonaan teidän, mutta kun olen näin
kaukana, pyrkivät vanhat kuvittelut yhä ahdistamaan minua. En tahdo
enää kuunnella niitä, ja kuitenkin kärsin, kärsin, kaipaan teitä
sanomattomasti. Rouva Stehle tahtoo matkustaa yöllä, siksi lähdemmekin
vasemman rannan junalla, joka saapuu Bingeniin aamun koittaessa.
Stehleillä on siellä paljon tekemistä; enkä siis tiedä koska saavumme
Rüdesheimiin. Kun te kuulette junan tulevan, sytyttäkää valo
ikkunaanne. Luulen näkeväni sen aivan hyvin Rheinin toisellakin puolen
ja olisin niin onnellinen sen huomatessani! Älkää tulko Bingeniin,
älkääkä koettako tavata minua matkalla laivalta Stehlen huvilaan.
Tulkaa sinne k:lo viisi; silloin tapaatte minut varmasti. Hyvästi,
hyvästi! _I love you!_ V.Y."