Jos romantiikalla yleensä tarkoitetaan sitä auringonvaloa, joka
joskus heijastuu ihmisten elämään, niin oli Kustaa Vaasa henkilö,
jonka elämään romantiikka valoi hohdetta oikein täydeltä terältään.
Mutta hän olikin sekä ajatuksissaan että töissään puhtaampi kuin ehkä
kukaan kuningas ennen tai jälkeen häntä.
Romantiikkaa on hänen nuoruudessaan, kun hän retkeilee Taalaissa, kun
nuori sankari ryhtyy täyttämään Engelbrektin ja Sturein työtä ja kun
hän kansalleen sytyttää uskonpuhdistuksen soihdun, tuolle kansalle,
jota hän rakasti väkevällä tahdolla ja uhkarohkealla teolla, eikä
tyhjillä loruilla niinkuin nykyaikana rakastetaan.
Pilvissä oli aurinko hänen ensimmäisen avioliittonsa aikana, mutta
sitä kirkkaammin loisti se hänen ollessaan naimisissa toista kertaa.
Mutta kerran laskee jokainen aurinko ja Kustaalta se laski, kun omat
lapset hänelle tuottivat surua.
Hänen traagillista loppuaan ympäröi miltei antiikin suuruus ja hänen
jäähyväisissään maailmalle ilmenee kristityn voittoisa riemu.
Hän oli kansalleen sekä ylimmäinen pappi että kuningas ja hänen
profeetallinen ennustuksensa kuului:
"Mä tiedän: kerran koittaa aika,
kun Svean lapset nostaa tahtois haudastain
mun, jos vaan voisivat."
1.