»Missä on purtenne?»
»Satamassa.»
»Aiotteko ilmaista minulle, missä satamassa?»
»Ikävä kyllä, mutta minun ei ole sallittu mainita teille mitään nimiä.
Annoin sanani. Ymmärrättehän, neiti Verity?»
»Täydelleen. Ette kai vihjaa, että _minä_ haluaisin miehen rikkovan
sanaansa? Mutta että olette ollut kyllin heikko luvataksenne — sitä en
anna anteeksi.»
»En itsekään anna sitä anteeksi, neiti Verity», tuli yksikantaan.
»Olen hyvilläni, että olette siksi säädyllinen», huomautti neiti Verity
ylväästi, hilliten haluaan purskahtaa hilpeään, raikuvaan nauruun.
Sillä, oi, kuinka hän nautti! Archie Mount kokonaan hänen vallassaan,
hänen armoillaan, kuunnellen kaikkea, mitä hän sanoi! Ja käyttäytyen
lisäksi ihailtavasti. Joka suhteessa hän oli ainutlaatuinen.
Jumaloitava olento! Minkä herjauksen hän nyt osaisi sinkauttaa?