Heti yksin jäätyään Margaret alkoi valmistautua uimaan. Ensimmäistä
kertaa meri nyt näytti hänestä välkkyvän houkuttelevasti. Oi, kuinka
siunatun huojentavaa oli riisua yltään niin kauan käytetyt vaatteet!
Pois tämä laina-asu — villatakki ja tweedkankainen hame. Pois likainen,
ryppyinen trikoo. Pois silkkiset, joustavat liivit. Pois ohuet,
ranskalaiset liinavaatteet — vaalean kellertävät ja aikoinaan somat
kuin äsken auenneen Islannin unikon terälehdet. Niin, mutta ne olivat
pahasti kärsineet haaksirikosta, ummehtuneesta hajusta, höyrypurren
ilmasta ja iltapäiväisestä raadannasta! Riemuissaan Margaret riisui
vaatekappaleet yltään, laski ne hietikolle, pannen kiviä niiden
päälle, ettei tuuli päässyt niitä lennättämään, pisti niiden sekaan
rannekellonsa ja kalisevat helynsä ja kääntyi sitten hymyilevälle
merelle päin.
Johtuiko hänen mieleensä Deauvillen uima-asu? Veripunainen
kumipäähine, tulipunainen satiinireunuksinen tunikka ja housut, joissa
oli delfiinikuvioita ja jotka päättyivät pitkiin, tulipunaisiin
silkkisukkiin. Siihen asuun puettuna hän oli käyttänyt valkeasta
vohlannahasta valmistettuja rantakenkiä, joiden nauhat oli palmikoitu
ristikkäin pohkeiden ympärille. Lisäksi oli hänellä ollut valkeasta,
vankasta satiinista tehty vaippa, johon oli painettu jättiläiskokoisia,
punakeltaisia meritähtiä. Se oli näyttänyt ihastuttavalta _Tatlerin_
valokuvassa, hulmuten ja lepattaen tuulessa, taustana rantakaistale,
uljas kasino, viiruisia kylpytelttoja, liehuvia lippuja,
kukkaryöppyisiä pengermiä — kaikkea, mitä merikylpylässä konsanaan on.
Mitään sellaista ei ollut täällä. Vain helminauha kaulassaan Margaret
juoksi neitseellisen lahdekkeen veteen.