Eikä Margaretilla kuitenkaan ollut aavistustakaan Mountin lempeän
ystävällisyyden takana piilevästä rajusta harmista ja kiihkeästä
jännityksestä.
Hän ajatteli (ja tavallaan hän oli oikeassa): »Hän on _varovasanainen,_
hyvin pidättyväinen nuori mies. Milloinkahan hän alkaa, kuten
kaikki saarille joutuneet tekevät, haastella minulle todellisista
ajatuksistaan?»
Ärtyneenä Mount mietti: _»Tämä_ on vihoviimeistä! Yö ja päivä, ja nyt
vielä yö, täällä...
— Tätäköhän se vanha heittiö _tarkoitti?_ Tällaista hän suunnitteli
lapsi-paralle, sen tiedän. Kaikki on tähän saakka käynyt ohjelman
mukaan häneen nähden. _'Teetä hänellä työtä kuin neekerillä, huolehdi
siitä, että hän saa ruokaa, mutta ei liian paljoa, hengittää raitista
ilmaa ja pysyy tällä rannalla!'_ Se merkitsee sitä, etten _minä_ saan
luopua tehtävistäni...
— Niin, onpa tämä hupaista puuhaa... Mitä häneen tulee, niin kuittaa
tämä kaikki, kunhan hän taas näyttäytyy. Missä hän on? Mielisairaalaan
teljettynä hänen tietystikin pitäisi olla; mutta mitäpä toiveita siitä
on! Olisin valmis lyömään vetoa, että hän on etsinyt mahdollisimman
mukavan hotellin ja rehentelee siellä, komennellen parhaillaan sen
hoitajia...
— Ja minun on pysyttävä täällä... _Meidän_ on pysyttävä.
— Hyvä Jumala, kuinka nauttisin, jos saisin polttaa hänet tuossa
nuotiossa kuin minkäkin Guy Fawkesin!
— Hän saa nauraa koko jutulle, ja hän on tehnyt minusta jonkunlaisen
lapsenhoitajattaren, suojelusenkelin ja vanginvartijan sekamuodon! Ja
kuinka pitkäksi ajaksi? Sen haluaisin tietää.