Toiset ajat, toiset juomat.
Margaretin äiti, aina janoinen tyttö, oli, kuten sanottiin, hekumoiden
nauttinut »suloisesta» teekupista. Teelehtien päälle kaadettu kiehuva
vesi oli liuottanut niistä hyvätuoksuisen kultajuoman; leveäpohjaiseen
aamiaiskuppiin oli pudotettu ensin kaksi isoa sokeripalaa, sitten
kaadettu parin tai kolmen sentimetrin korkeudelta kuohuvaa, kermaista
maitoa, senjälkeen teetä ja lopuksi päälle oikeata kermaa. Ihmiset
ovat hiipineet kiinalaisten kaupunginosan ooppiumipesiin ja turmelleet
terveytensä heroiinilla tai kokaiinilla tuntematta sellaista nautintoa
kuin Violet sai teekupistaan.
Ja myöskin maidosta. Kun sen joi vaahtoisena, höyryävänä, lämpimänä,
mutta miellyttävänä kallistetun lypsykiulun reunalta niityllä,
jätti se ylähuuleen valkoisen, puolikuunmuotoisen jäljen, joka oli
pyyhkäistävä pois. Ja jäisestä limonaadista, joka oli vihreänkeltaista
kuin vuorikristalli. Minkälaista nektaria ankaran puuhan jälkeen,
heinää korjattaessa! Kuinka mauttomilta kaikki nämä juomat olisivatkaan
tuntuneet Violetin tyttärestä, joka nyt virkkoi niin veltosti, että
sanat tuntuivat vain vaivoin lähtevän hänen punatuilta huuliltaan:
»Olen kuullut, että Adenissa sekoitetaan perin ihastuttavaa Martinia...»
V
Järjestellen muserrettua jäätä, sitruunia, salaperäisen värisiä pulloja
ja pudistusastiaa isäntämme lausui lempeällä äänellään: »Entä neiti
Verity? Sekoitanko cocktailin teille?»
»Tehkää se! Pidän siitä», vastasi Margaret, luoden setäänsä uhmaavan
silmäyksen. Hän tiesi, että setä oli kuullut lääkärin kieltäneen hänen
tiheät virkistysryyppynsä. »En välitä siitä, että se onkin vastoin
määräyksiä.»
»Yksi lasi», ehdotti Tom-setä. »Ei enempää, rakas. Nuori Mount,
joka kuvastui kookkaana ja tummana valkoisia seiniä, purppuraisen
sinipunervaa iltataivasta ja lahdella keinuvien laivojen mastoja
vasten, ojensi hänelle lasin.
»Jos pidätte limonaadista», sanoi setä Tom, jolle olin maininnut
pyhäkoulu-maustani, »pitäisi teidän koettaa ilkeätä juomaa, jota
sekoitetaan vanhasta paloviinasta ja appelsiinista. Sitä maistaessanne
ette aavistaisikaan, ettei se ole maailman viattomin mieto juoma. Mutta
sen vaikutuksesta en mene hiiskumaan mitään.»
»Antakaa minun koettaa sitä!» sekaantui Margaret puheeseen.
»Valelimonaadia? Kuinka houkuttelevaa! Minun on saatava lasi sitä.
Ei; sanonpa teille, mitä haluaisin.» Hän oli lopettanut cocktailinsa.
»Haluaisin 'sateenkaaren’. En ole koskaan sitä maistanut. Se on
kiehtovaa katsella. Cynthia osaa sekoittaa sellaisen. Hän käyttää
seitsemää eri juomaa. Ne muistuttavat seitsemää kuolemansyntiä,
ymmärrättehän. Ihan kuin Basil Dean. Erivärisiä kerroksia. Seitsemän
kappaletta. Korkeassa lasissa. Sallikaa minun koettaa sekoittaa
sellainen, herra Mount!»
Kerrankin sattui Margaretin nuoren elämän aikana, ettei se mies, jota
hän oli sattunut puhuttelemaan, kiinnittänyt häneen vähääkään huomiota.
Mount oli kääntynyt toisen miehen puoleen, puheli hänen kanssaan
kokonaan kiintyneenä keskusteluun.
He haastelivat purresta ja koneista; se oli minusta hepreaa. Minä olin
omissa mietteissäni.
Olin kovin huolissani, niin, jännittynyt ja lopen ymmällä. Sillä nyt
oli tullut sitä iltapäivää koskevan suunnitelmamme vaikein kohta.