I
Toiset ajat, toiset tanssit.
Mutta niitä on kuvailtu niin kovin usein. Kerrankin teitä säästetään
kuulemasta valitusvirttä. »Samalla kun kaikki muu on kiihtynyt ja
vilkastunut, on tanssin vauhti hidastunut ... Eivät ainoatkaan
tuollaisen hälyisen neekeritanssin sävelet vedä lähimainkaan vertoja
armaiden entisaikojen kaihoisalle kolmitahtiselle valssille» (niiden
aikojen, jolloin valittajat itse olivat nykyaikaisia nuoria).
Mainittakoon vain lyhyesti, että »nykyajan tytöt eivät kykene
uneksimaankaan, minkälainen nautinto oli tanssia neljätoista tai
viisitoista sellaista valssia käsittävä ohjelma alusta loppuun saakka
tai miltä tuntui, kun sellaisen tanssittajan voimakas käsivarsi,
jollaisia nykypäivinä on suorastaan mahdoton nähdä, kohotti tytön
lansieerikatrillissa lattialta ilmaan, pyöritti häntä ympäri kuten
lelua ja sitten jälleen salli hänen laskeutua, niin että hän tuli
lattialle keveästi kuin virran välkkyvälle kalvolle pudonnut
kukkanen... Näissä vastenmielisissä tungoksissa ei ole tilaa millekään
sellaiselle... Nykyajan tanssisalissa ei ole liikunnon runoutta...
Voi, tanssiminen ei ole nykypäivinä tanssimista. Nyt tanssittaessa
vain ratkaistaan jaloilla mittaus- ja laskuopillisia tehtäviä.» Niin
menneiden päivien päämurehtijat...
No niin, on helpompi pitää nykyaikaista nuorta huonompana kuin myöntää,
ettei arvostelija itse enää ole nykyaikainen eikä nuori. Kun ilmaantuu
uusia huvittelu-, leikki-, musiikki-, taide- ja haaveilusuuntia, ollaan
aina helposti taipuvaisia väittämään, että »vanha on parempi», mutta
ajan virtausten tasalla pysyminen on vaikeampaa kuin arvosteleminen.
Joka tapauksessa oli seniltainen tanssiminen piloilla liikatungoksen
tähden. Vain mahdollisimman pienin, varovaisin askelin saattoivat
tanssijat lainkaan kiertää salia. Poljettiin toisten kengille.
Olkapäitä kahnattiin vastakkain. Silkkiharsoiset vyöt rutistuivat.
Erään toisen tytön hiuskoristus sotkeutui Margaretin kultavanteeseen,
sfinksimäiseen päähineeseen, ja kului minuutteja, ennen kuin ne saatiin
selvitetyksi erilleen.
Setä Tom istui takakenossa ja tähysti jonkun verran huolestuneen
näköisten ihmisten hitaasti aaltoilevaa tungosta. Ääneen hän virkkoi:
»Teidän sietäisi nähdä argentinalaisia tangontanssi joita. Ihailtavia.»
Hän katsoi taaskin edessään liikkuvia englantilaisia poikia ja tyttöjä,
ja tuikkivista silmistä lähti melkein kuuluvana sana: »Aloittelijoita.»
(Kaikkien noiden näköpiirissä olevien englantilaisten poikien ja
tyttöjen maineen osittainen luhistuminen.)