I
Marraskuulla menin käymään rouva Verityn luona hänen talossaan
Lontoossa.
Se oli Hill-kadun varrella. Korkea, yksinäinen, hienonnäköinen
pieni talo, ja sen julkisivun ovi oli yhtä juhlallisennäköinen kuin
quatrocento rasian homehtunut kansi. Kuinka suuresti se erosikaan
Verityjen entisestä pääovesta, huvilan alati avoimesta, kuusamojen
reunustamasta pylväseteisestä, josta tuulisten hiekkasärkkien poikki
näkyi merelle! Rouva Verityn kirjeestä tiesin, että Margaret oli
ostanut tämän Hill-kadun talon sellaisenaan, koska sen sisustus
miellytti häntä, ja että hän pian lisäisi siihen omaa »käsialaansa».
Hovimestari, jolla oli ruuansulatushäiriöiden vaivaaman sfinksin
kasvot, opasti minut salaperäisen hämäriä, paksumattoisia portaita
myöten seurusteluhuoneeseen... Armias taivas, mikä yllätys!
_Kuinka toisenlaista kuin Verityillä!_
Kuinka toisenlaista kuin heidän huvilansa arkihuoneen kotoisen valkea,
sekava sisustus kirkkaine, ruusunvärisine sitsipäällyksineen, avoimine
ikkunoineen, joista merituuli puhalsi sisälle, tuoden puutarhasta
sokeriherneiden ja neilikkojen tuoksua!
Silmäilin ympärilleni tässä uudessa asunnossa. Himmeillä kultauksilla
runsaasti koristetut seinät olivat melkein kokonaan ihanasti ommeltujen
koruverhojen, hyvin kallisarvoisten, mustan ja kullankirjaviksi
maalattujen kiinalaisten kaappien ja laajan irtoseinän tummanpunaisten,
lohikäärmeiden somistamien lautojen peitossa. Korkeita lamppuja seisoi
nurkissa oudonväristen pagodiverhojen suojaamina, ja kaiverruksin
kaunistetuilla jalustoilla ja pikkupöydillä oli kyyröttävien apinoiden
ja sammakkohirviöiden muotoisia lamppuja. Mustalla matolla, johon
upposi polvia myöten, oli vuodemaisia sohvia, sohvamaisia tuoleja,
pyöreitä jakkaroita, ripsuista lattiapieluksia, kaikki kullanvärillä,
mustalla ja kellanpunaisella kirjailtujen päällysten peittämiä.
Raskaasti riippuvat samanlaisesta mustan ja kullan kirjavasta
koruompeluksesta valmistetut verhot reunustivat ikkunoita, joissa
oli myöskin sisäverhot ja puoliväliin ulottuvat kultakudoksiset
kaihtimet. Upotuksien koristamilla pöydillä oli läjittäin muotilehtiä,
(_Eve, Vogue, The Tatter, La Vie Parisienne_), kuukausijulkaisuja
ja uusia romaaneja; lisäksi oli uunimaton kohdalla tavattoman iso
suklaalaatikko, jonka avoimesta kannesta näkyivät sen sisältö ja
lumikinoksia muistuttavat valkeat täytehöydyt, lattialle viskattu
nukke, uudenaikainen, eriskummainen, kolmivuotisen hapsen kokoinen,
puettu nuoren miehen seurustelupukuun ja päässään vaalean kullanvärinen
silkkiperuukki. Kokonaisuudessaan huone oli mielestäni jonkun
koristetaiteilijan haaveilema hekumallisen ylellisyyden näyte.
Kuhakin on oma makunsa. Minusta huone vaikutti tukahduttavalta, sen
seinät vanutäytteisiltä. Sanoin sitä pimeäksi.
Se oli täynnä kukkia! Siellä oli miehenkorkuisia liljamaljakoita,
pronssinen jalusta täynnä astioita, joissa oli ennen aikaansa kukkimaan
saatuja syreenejä, useita maljakoita kuiduissa kasvavia roomalaisia
hyasintteja. Jossakin kyti taikatikku, joita näkee palamassa
kaukonäkijäin kammioissa. Runsaskaiverruksisella jalustalla paloi
suitsutuslamppu. Ja kaikkien näiden sekavien tuoksujen täyttämänä
tuntui sellaisen suljetun huoneen ilma, jossa suitsutettiin paljon ja
yhtenään... Tarkoituksena oli kaiketi saada aikaan itämaalainen, velton
raukaiseva lämpö...
Kullakin oma makunsa. _Minä_ pidin sitä ummehtuneena.
Sanalla sanoen, sellaisen ilman olisin kaikkein vähimmän odottanut
ympäröivän ulko-ilmaan tottunutta englantilaista» naista, rouva Verityä!
Hän astui sisään.