Valkoisessa huvilassa Sussexissa, meren rannalla, hiekkasärkkien
aukeassa helmassa pieni Margaret Verity vietti sitten muutamia vuosia
ankaraa elämää.
Lapsi totutettiin liikkumaan ulkosalla joka päivä, olipa ilma
minkälainen hyvänsä. Hän sai rämpiä pitkiä matkoja sateessa (_ja
hän oli sama tyttö, joka myöhemmin ei koskaan laskenut pientä
ranskalaiskorkoista kenkäänsä maahan muutoin kuin laskeutuessaan
autosta_). Makuuhuone, jossa ei ollut uunia ja jonka ikkunat
olivat auki kesät, talvet (_hänellä, joka sittemmin nurisi, jos
lämmityslaitoksessa oli pieninkin vika_). Yksi ainoa sarssileninki,
kotikutoiset villaliivit, parit housut, sadetakki, paksut kengät
ja pyöreä skottilaishattu — paljoa muuta ei ollutkaan koko hänen
pukuvarastossaan (_hänen, joka myöhemmin ei koskaan käyttänyt samaa
tanssipukua kolmasti peräkkäin ja joka ei tiennyt muiden vaatteustensa
lukumäärää_). Hän oppi pesemään, kattamaan pöydän ja tekemään
kaikenlaisia pikkuaskareita huojentaakseen heidän ainoan palvelijansa
taakkaa (_hän, josta pian tuli tarjoilijaan kauhu ja kamarineitojen
painajainen!_). Joka aamu hän pulikoi jääkylmässä ammeessaan (_niin,
tämä sama Margaret, jonka yhdeksäntoistavuotiaana piti loikoilla
tuntikausia voimakkaasti tuoksuvassa vedessä, niin kuumassa, että hän
siitä noustessaan oli melkein kypsäksi keitetty, hervoton, sekava ja
veltto_). Siihen aikaan hän ei tiennyt mitään ylellisyyksistä eikä
huveista, makeisista, silkkisistä alusvaatteista eikä kalliista,
kestämättömistä kengistä. Ei sinnepäinkään; eikä hänellä ollut
aavistustakaan edes niistä mukavuuksista, — joihin hänenikäisensä
lapset ovat tähän aikaan tottuneet. Tämä kaikki ei suinkaan johtunut
siitä, että ystäväni rouva Verity olisi ollut spartalaisluontoinen,
vaan yksinomaan siitä, että äiti ja tytär olivat siihen aikaan, kuten
ihmiset sanovat, »surkean köyhiä».
Leskellä oli eläkkeensä, huvilansa ja puutarhansa, siinä kaikki. Hänen
ei kannattanut palkata jokapäiväistä opettajatarta. Margaret luki
äitinsä johdolla niinä muutamina tunteina, jotka hän vietti sisällä.
He kasvattivat itse vihanneksensa; he vaalivat kanoja ja myivät munia;
he laittoivat kuntoon kaksi erinomaista tuoksuherneaitaa, joista he
katkoivat kukkakimppuja ja sulloivat pitkiin laatikkoihin, myyden
nekin ja saaden kahdeksantoista pennyä tai puoli kruunua laatikosta.
Nämä rahat piti säästää, jotta saataisiin puutarhaletku, joka maksoi
neljä shillingiä jalka ja jota rouva Verityn ei vielä kannattanut
ostaa, ja ranskalainen keittokalusto keittiöön. Ruokalistan tärkeimpänä
osana olivat aina hakattu lampaanliha, keitetyt vihannekset ja
riisimuhennokset.
Ne eivät näyttäneet vaivaavan Margaretia vähääkään.
Hänen ollessaan yhdentoista ja puolen vuoden ikäinen kävin heitä
katsomassa ja näin hänen olevan perin terveen ja kukoistavan.
Istuin hänen äitinsä kanssa aallonmurtajalla pakinoimassa ja tarkkailin
lasta, kun hän meni uimaan puettuna uimapukuun, joka sopi hänelle
ikäänkuin tummansininen maaliverho. Hänen vartalonsa oli vielä
lapsimainen, mutta kuinka kaunis se olikaan! Hän oli pitkä, mutta
kömpelöstä varsamaisuudesta ei hänessä ollut jälkeäkään; hänen kaikki
jäsenensä olivat voimakkaat ja sopusuhtaiset. Lausuin: '_Että meidän
poikamme olisivat kuin suureksi kasvatetut taimet nuoruudessansa, ja
tyttäremme kuin hovilinnain tavoin veistetyt nurkkapatsaat_.' Nämä
molemmat rukoukset ovat täyttyneet tyttäressäsi.»
»Hän muistuttaa niin paljon Jackia. Hänen pitäisi olla hyvin viehättävä
tultuaan täysikasvuiseksi.»
»Mitä aiot sitten tehdä hänelle?»
»Hän sanoo tahtovansa itse hankkia elatuksensa, tulla rikkaaksi ja
ostaa meille molemmille kaikenlaista hyvää ja kaunista. Hän kaipaa
kaunista! Mutta täällä hänellä on omat huvinsa. Hän on täysin
onnellinen seurassani simpukankuorikokoelmineen, villeine kukkineen ja
kirjoineen. Joku ammattiko? Niinpä kaiketi... Se tuntuu niin oudolta»,
valitti tämä hellä Victorian ajan loppupuolen nainen, »meidän ei ole
koskaan tarvinnut ajatella sellaisia asioita... _Margaret,_ rakas, olet
ollut vedessä kyllin kauan. Tule sisälle nyt! Tule heti!»
»Vielä viisi minuuttia», kajahti vedestä lapsen kirkas, kimeä ääni.
»Älä hätäile, äiti!»
Siitä jo näki, kumpi näistä kahdesta pyrki hallitsemaan.
»Lapsi-kullalla on enemmän tahdonvoimaa kuin minulla on konsanaan
ollut», selitti äiti. »Kunpa hänellä olisi paremmat mahdollisuudet!
Jackin omaisista ei kukaan kykene auttamaan häntä (he ovat kaikki liian
köyhiä). Minun omaisiltani ei voi toivoakaan mitään (he ovat kaikki
ihan liian rikkaita). Turvanamme on vain Tom-setäni, rakas vanhus, joka
oli naittajani ja joka tuli Etelä-Amerikasta saakka häihini. _Hänellä_
ei ole liian paljon rahaa. Aina silloin tällöin — Jumala häntä
siunatkoon — hän saa lähetetyksi meille maksuosoituksen. Jouluna se on
joskus tuonut koko juhlatunnelman.» Herttainen, mitään aavistamaton
olento! Hän ei osannut kuvitellakaan, millainen vaikutus hänen setänsä
seuraavalla maksuosoituksella olisi heidän molempien elämään.