Ainoastaan se nuori pappi, joka luki messua erään sivualttarin
vieressä, hiveli epäpyhillä katseilla solakkaa, uupunutta olentoa.
Pappi oli pitkä ja laiha, poskipäät olivat leveät kuten yleensä
slaaveilla, ja vahva, keskeltä jakautunut tukka aaltoili korkealle,
kaunismuotoiselle otsalle tuuheisiin kulmakarvoihin asti.
Keisarinna ei pannut häneen huomiota. Mutta hänen kumartuessaan
suutelemaan pyhänjäännöksiä tuntui miehen katse vetävän häntä puoleensa
kuin magneettisella voimalla. Hän katsahti pappiin, hätkähti ja käänsi
päänsä pois. Hänen huulensa vääristyivät ilmaisten inhoa ja torjumista,
mutta vain sekunniksi. Sitten hän rukoili jälleen. Rukoili ihmettä. —
Hänen polviansa särki, kun täytyi niin kauan olla polvillaan
kiviportailla, ja suonenvetoisesti yhteen painettuja kämmeniä kivisti.
— Ihme! Ihme! —
"Sarovin pyhä Serafin — —"